Astron joululahjaideat

Lahjat läheisillesi nopeasti, ilman ruuhkia!


Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia
Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Seppo Tanhua

Seppo Tanhua

19.12.2010

Joulun ajan tunnelmia ja Maya-kalenteri päättyy

Joulu on astrologisesti hyvin dynaaminen ja monille varmasti myös melko stressaava kokemus, sillä pyhistä huolimatta muutospaine kolkuttelee takaraivossa, eikä rauhan tunnelmaan ole lainkaan niin helppo heittäytyä. Silti siihen kannattaa kaikin keinoin pyrkiä, sillä pienikin irrottautuminen helpottaa uusiin haasteisiin hyppäämistä viimeistään vuoden vaihduttua ja parhaimmillaan jo välipäivinä.

Täydellinen kuunpimennys 21.12 lähellä kuunsolmuja ja kohtalaisen lähellä myös Plutoa herättää pelonsekaisia tunnelmia etenkin räjähdysherkillä alueilla, joilla konfliktit paisuvat Joulusta sen kummemmin piittaamatta. Myös henkilökohtaisessa elämässä täysikuu ja Kuunpimennys nostavat esiin alitajuisia tuntemuksia, jotka pakottavat selvittelemään oman elämän kuvioita sopivasti ennen Joulun pyhiä.

Maya-kalenterista saa nyt hyvää opastusta energioiden hallintaan. Jouluaattona päättyy lyhyempi Maya-kalenteri ja samalla sen julkaiseminen tässä blogi-osiossa. Pyrimme saamaan päivittäisen kalenterin sivuillemme mahdollisimman pian vuodenvaihteen jälkeen. Hetken joudumme nyt pärjäilemään ilman sen tarjoamia viisauksia.

Päivä 256 ma 20.12 Keltainen Solaarinen Soturi

Solaarinen yhdeksäs sointu on tekoja, värähtelyä ja tekemistä. Toiminnan lataa voimallaan soturi joka edustaa rohkeutta, voiman ilmentämistä, tietoisuutta ja karismaattista esillä oloa. Olen oivaltanut henkisyyden syvimmän olemuksen ja tällä korkealla tietoisuudella suojelen itseäni ja herkkyyttäni, henkisiä arvojani. Oppaana on vapaa tahto. Tasapainoa tuo herkkä vaistonvaraisuus. Luomisenvoimina ovat sisäinen tietoisuus ja tasa-arvon kunnioittaminen. Toimin selkeästi ja valovoimaisesti vapauttani puolustaen. Olen oman onneni seppä. Tietoisena luomisenvoimista suuntaan keskittymisen oman elämäni Sampoon ja sen takomiseen. Voimallinen ja säihkyvä energiani kanavoituu intuition käyttöön ja unelmieni todeksi tekemiseen.

Päivä 257 ti 21.12 Punainen Planetaarinen Maa

Planetaarinen kymmenes sointu tarjoilee ja nostaa esiin kypsäksi tulleen elämän sadon. Maa edustaa kosmista ohjausta ja synkronismin kautta tulevaa oivallusta täydellisestä ajoituksesta. Maa on myös tunnetta ja oman sykkeen kuuntelua, sen ohjauksessa etenemistä. Oppaana on kundalinin voima. Tasapainoa tuo elämänintohimo. Luomisenvoimina ovat kyky elää hetkessä ja luottamus läheisyyteen. Luonnollisesti antaudun galaksien virtaavaan, ajattoman ajan rytmiin. Synkronismi saa nyt toimia ja omassa rauhassa seuraan tapahtumien kulkua. Nyt hetkessä suunnistaen tartun mahdollisuuksiin joita elämä auliisti tarjoilee. Minne elämä tänään johdattaakin, siellä on sateenkaaren pää. www.paivikaskimaki.com

Päivä 258 ke 22.12 Valkoinen Spektraali Peili

Spektraali yhdestoista sointu hajottaa, haastaa irtiottoihin ja vapautumaan. Peili on rehellisyys, läpinäkyvyys, totuus sen täydellisessä merkityksessä. Peili edustaa upo uusia tieteellisiä keksintöjä ja arjen tasolla tehtyjä, ennen näkemättömiä ratkaisuja. Vapautan itseni näkemään totuuden. Olen itseni paras opas. Tasapainoa tuo intuitiivinen tietämys. Luomisen voimina ovat itsensä vaaliminen ja sisäinen harmonia. Näen kaiken kirkkaana ja selkeänä. Nyt tiedän mikä saa mennä ja minkä pidän. Erottelukykyni on äärimmilleen herkistynyt ja tunnistan sielun opastuksen heleänä sydämessäni. Hetkeäkään empimättä katkon pidättelevät kiinnikkeet. Vapaudun ottamaan selkeän ja rehellisen seuraavan askeleen elämäni menestystarinassa.

Päivä 259 to 23.12 Sininen Kristallinen Myrsky

Kristallinen kahdestoista sointu vie yhteyteen ja vuorovaikutukseen, yhteiseen tekemiseen. Myrsky on uudistaja joka hakee uusia muotoja ja tapoja, uudenlaista ilmapiiriä. Innostutaan uusiutumaan ja virkistäytymään yhdessä, vilpittömästi kuin lapsi. Ollaan yhdessä ja nautitaan kaikesta siitä mitä on NYT. Oppaana on elämänilo. Tasapainoa tuo taito elää impulsiivisesti hetkessä. Luomisen voimina ovat pyyteetön rakkaus ja herkistyneet tunteet. Omistaudun yhteiseen tekemiseen tietoisena siitä että se mitä laitan itsestäni kiertoon, sitä samaa vastaanotan. Annan vilpittömästä sydämestäni pyyteetöntä rakkautta ja aitoja tunteita. Annan riemulla, odottamatta vastalahjaa. Iloista antajaa maailmankaikkeus palkitsee ilolla. Uudistumisen ohjakset ovat omissa käsissäni. www.paivikaskimaki.com

Päivä 260 pe 24.12 Keltainen Kosminen Aurinko

Kolmastoista kosminen sointu saattelee läsnäoloon, pelkän olemisen tilaan. Aika pysähtyy. Aurinko on pyyteettömän rakkauden puhtain laatu, Kristus-tietoisuus. Sisäisen maailmani läsnäolossa tunnistan sydämessäni avautuvan taivaallisen yhteyden, kaikenylittävän rakkauden. Tyhjyys jossa kaikki mahdollisuudet ovat läsnä. Oppaana on kukoistava elämänvoima. Tasapainoa tuo luottavaisuus. Luomisenlaatuina ovat uudeksi syntymän voima ja sydämen kutsumuksen seuraaminen. ”Ken yhtä ihmistä rakastaa, se kaikkia rakastaapi. Ken kerran voi itsensä unhoittaa, se unten onnen saapi. Ken kerran itse on onnellinen, se tahtois onnehen jokaisen ja antaa ja antaa ja antaa vaan oman onnensa aarteistaan”. Hymyilevä Apollo / E. Leino On galaktisen aktivaation porttipäivä. Kosmisen säteen energia virtaa minuun ja kauttani. Käytössäni on moninkertaiset luomisvoimat www.paivikaskimaki.com

Palaa Seppo Tanhua blogi hakemistoon

Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon

Tästä Johanna Vilén blogi hakemistoon

Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon

Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon

Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon

Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon

Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon

Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon

Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon

Tästä Margie Marketta Mylläri blogi hakemistoon

Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon

Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon

Tästä Talvetar blogi hakemistoon

Tästä Tiina Tolvanen blogi hakemistoon

Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle

Kommentit


lue lisää



- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}



lue lisää

- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}

Ilmoita ylläpidolle


Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )

Piilota

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...




Kommentoi kirjoitusta

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...