Saat astrologiaan ja hyvinvointiin liittyviä blogeja, etuja, alennuskoodeja ja ajankohtaista tietoa astrologisista tapahtumista suoraan sähköpostiisi. Uutena tilaajana saat heti liittymislahjaksi erikoistarjouksen ensimmäisestä tulkinnasta!
Listalta pääset pois yhdellä klikkauksella. Sähköpostiosoitettasi ei anneta eteenpäin.
Liittymällä hyväksyt postituslistan tietojensiirtokäytäntömme.
En minäkään, mutta yhteensattumiin sen sijaan kyllä.
Niistähän meillä kaikilla on varmasti kokemuksia. Hääräät jonkin asian kimpussa ja sitten huomaat yhden, ja toisen, jopa monen muun tekevän ihan samaa.
Nyt olen jo useampana aamuna herännyt ihmeelliseen voiman tunteeseen ja varmaan ajatukseen, mitä päivän aikana tulen tekemään. Ne ovat kuitenkin olleet vain ajatuksia, eivätkä vielä kertaakaan toteutuneet.
Viimeksi kerroin meneillään olevasta ajan laadusta ja kuinka se näyttäytyy omassa elämässäni. Kerroin tarpeesta uskaltaa tehdä muutoksia todellisen oman sisäisen tiedon mukaisesti. Sisäinen tieto toteutuu itse elämässä, ei haaveissa tai toiveissa. Päivistä on tullut ihan erilaisia, kuin mitä aamulla olin odottanut.
Vaimoni oli tilannut Brendon Burchardin kirjan ’Life’s Golden Ticket – A story About second Chance’. Kirja saapui lauantaina ( kyllä, täällä kannetaan postia lauantainakin ) ja nyt se on jo minulla lukusessa. Vaimo ei sitä malttanut laskea käsistään, enkä nyt minäkään.
Arvaat varmaankin, mistä kirjassa kerrotaan. Kyllä, uskalluksesta tehdä muutoksia todellisen sisäisen tiedon mukaisesti! Kirja on vahvistus voiman tunteelle sisälläni. Tunnen tekeväni juuri sitä, mitä kuuluukin, vaikka mitään valmista ei näytä syntyvän tässä näkyvässä maailmassa.
Ihmiset kertovat usein vakavien onnettomuuksien jälkeen, että heidän elämänsä on muuttunut, he näkevät asioita uudessa valossa, he ovat saaneet toisen mahdollisuuden. Näin oli Burchardinkin laita. Selvittyään vakavasta auto-onnettomuudesta hän sai elämässään toisen mahdollisuuden, jonka seurauksena on syntynyt tämä kirja ja monta muutakin sekä löytynyt se suunta, jota hän haluaa seurata.
Itse koen niin, että elämä tarjoaa meille näitä toisia mahdollisuuksia kaiken aikaa. Usein me vain olemme niin kuuroja ja sokeita, omien pelkojemme vankeja, ettemme huomaa niitä ennen kuin vasta todella tiukan paikan tullessa tai oikeastaan tiukasta paikasta selvittyämme. Tiukka paikka synnyttää sen toisen mahdollisuuden.
Itsensä tunteminen ja oman sisäisen tiedon kuunteleminen ei ole ihan itsestään selvyys, ainakaan suurimmalle osalle meistä. Mutta sitä voi onneksi opetella. Eikä mestariksi synnytä, täytyy tehdä töitä ja harjoitella, harjoitella, harjoitella.
Astrologisen kartan viestien oivaltamien on kuin toisen mahdollisuuden saaminen.
Mutta jos joku kuvittelee, että itse hallitsisin oman karttani täydellisesti, osaisin käyttää kaikkia vahvuuksiani ja olisin kääntänyt kaikki haasteeni voimaksi, niin valitettavasti on erehtynyt. Tiedän kyllä jotain ja hallitsen jotain, mutta paljon on vielä oivallettavaa. Ja aina kun oivallan, on kuin saisin toisen mahdollisuuden. Jokainen uusi päivä on toinen mahdollisuus. Kuin uusi golf kierros.
Kiitän Elämää astrologiasta, tästä kirjasta, näistä mahdollisuuksista ja siitä, että Sinä luet tätä blogia! Kiitos!
Palaa Seppo Tanhua blogi hakemistoon
Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon
Tästä Johanna Vilén blogi hakemistoon
Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon
Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon
Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon
Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon
Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon
Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon
Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon
Tästä Margie Marketta Mylläri blogi hakemistoon
Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon
Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon
Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle
lue lisää
- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}
- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}
lue lisää
Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )
Piilota
Odota hetki ...
Odota hetki ...
Tämä tulkinta on avain oman ainutlaatuisen syntymähetkesi ymmärtämiseen ja tarjoaa arvokasta tietoa persoonallisuudestasi, vahvuuksistasi ja haasteistasi.
TutustuVapaana ottamaan puheluita
Saat huipputarjouksia ja tietoa kuluvan kuukauden astrologisista tapahtumista!
Odota hetki ...