Astron joululahjaideat

Lahjat läheisillesi nopeasti, ilman ruuhkia!


Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia
Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Seppo Tanhua

Seppo Tanhua

6.3.2017

Majakka keskellä sumumassaa

Samaan aikaan kun on pakko tehdä suuria ratkaisuja, nousee Kalojen merkistä sankka sumurintama, jonka läpi on aivan mahdoton nähdä, kuulla tai lukea kaikkia asiaan vaikuttavia seikkoja. Miten tällaisessa tilanteessa sitten uskaltaa tehdä edes pieniä päätöksiä? Kuvittele itsesi läpäisemättömän sumun keskelle. Laita silmäsi kiinni ja eläydy tilanteeseen. Huomaat varmasti heti, että liikkeesi hidastuvat. Silmiesi sijasta Sinun on luotettava käsiisi, hajuaistiisi, kuuloosi ja ennen kaikkea vaistoosi. Aistit herkemmin kaiken ympärilläsi ja olet hyvin varuillasi ja valppaana. Polvet hiukan koukussa, joustavassa asennossa, valmiina liikkumaan ihan mihin suuntaan tahansa.

Sinulla ei ole itsesi lisäksi mitään muuta valoa tai navigointivälinettä. Kuulet ympäriltäsi ääniä, haistat tuoksuja, aistit lämpöä ja viileyttä. Pienten merkkien avulla teet sitten ratkaisusi ja etenet jonnekin. Sumu viipyy toista viikkoa. Paikoillesi et voi jäädä. Kun lähdet liikkeelle, tulet varmemmaksi ja varmemmaksi sumusukeltajaksi ja opit tunnistamaan ympäristöäsi aisteilla, joita et aikaisemmin ole tottunut käyttämään. Olet oma majakkasi keskellä sankinta sumurintamaa ja siitä syntyy hieno voittajan fiilis.

Tämänkertainen sumu ei ole ihan näin konkreettista, mutta varuillaan oleminen ja omien vaistojen tarkka kuunteleminen on enemmän kuin paikallaan. Näet todellisuudessa tavallista tarkemmin ja kuulet paljon enemmän kuin kukaan ääneen sanoo. Vaistoat mielialoja ja tunnelmia, mutta et tiedä niiden aiheuttajaa. Korkeampi tietoisuutesi on hereillä ja alitajuntasi yrittää viestittää ajo-ohjeita, jotka konkreettisten aistiesi mukaan eivät ole kohdallaan. Kuuntelin itse aamulla alfa-aaltoja oooom laulun kera ja koin sellaista rauhaa ja luottamusta, että suunniteltu kymmenen minuuttia venähti yli puoleksi tunniksi. Minulle tämä kokemus oli todiste ajan herkistyneestä värähtelystä.

Olen elänyt jo useamman sumujakson tähän ikään mennessä ja luotettavin tietolähde tällaiseen hetkeen on ollut - ei astrologia - vaan Tarot kortit. Ne eivät perustu mihinkään ajalliseen kaavaan, kuten astrologia ja siksi niiden viesti yhdistyy vapaammin korkeamman tietoisuuteni värähtelyyn. Ohjeet ja opastus tulevat aivan puskista ja läpäisevät loogisen ajattelun panssarini kuin paperiseinän. Joskus tieto on tuntunut aluksi pelottavalta, mutta kortin symboliikkaan tarkemmin tutustuessa olen aina onnistunut löytämään avaimet sen hetkisille ratkaisuille.Tämän oivalluksen olemme Johannan kanssa sisällyttäneet tekemiimme tulkintoihin.

Nyt tiedän jo ennen korttien nostamista, että vastaus aivan varmasti auttaa minua toimimaan oikealla tavalla kussakin tilanteessa. Minusta on tullut Tarot-uskovainen. Suosittelen katsomaan, millaisia ovia kortit Sinulle avaavat. Minkä piilossa olleen tiedon ne paljastavat? Millaiseen vauhtiin ne Sinut lopulta tuuppaavat. Korttisi voit katsoa ihan ilmaiseksi Tarot-sivultani, eivätkä niistä tekemämme tulkinnat ole nekään hinnalla pilattuja, etenkään jos käytät poletteja.

Sepon ja Johannan Tarotmaailma

 

Palaa Seppo Tanhua blogi hakemistoon

Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon

Tästä Johanna Vilén blogi hakemistoon

Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon

Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon

Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon

Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon

Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon

Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon

Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon

Tästä Margie Marketta Mylläri blogi hakemistoon

Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon

Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon

Tästä Talvetar blogi hakemistoon

Tästä Tiina Tolvanen blogi hakemistoon

Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle

Kommentit


lue lisää



- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}



lue lisää

- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}

Ilmoita ylläpidolle


Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )

Piilota

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...




Kommentoi kirjoitusta

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...