Saat astrologiaan ja hyvinvointiin liittyviä blogeja, etuja, alennuskoodeja ja ajankohtaista tietoa astrologisista tapahtumista suoraan sähköpostiisi. Uutena tilaajana saat heti liittymislahjaksi erikoistarjouksen ensimmäisestä tulkinnasta!
Listalta pääset pois yhdellä klikkauksella. Sähköpostiosoitettasi ei anneta eteenpäin.
Liittymällä hyväksyt postituslistan tietojensiirtokäytäntömme.
vieraskirjoitus:
`Millainen lintu, sellainen laulu.` -Latinalainen sananlasku
Viikonloppu on varsin tunnepainotteista, mutta myös oivaltavaa aikaa. Marsin neliö Neptunukselle saattaa tuntua `ajautuvalta` ajalta, jolloin voi olla vaikea saada asioita tehdyksi. Usein silloin kun meillä on odotuksia itseämme tai toimintaamme kohtaan ja asiat eivät mene suunnitellulla tavalla, saatamme kokea pettymystä. Neptunus on luovuuden ja herkkyyden planeetta. Parhaimmillaan tämän ajan voi antaa ohjautua luovasti ja katsoa mitä uutta se tuo tullessaan. Usein tunnistamme itsessämme olevia asioita uudella tavalla, jonkin heijastuspinnan kautta. Jokin elokuva saattaa herättää normaalia vahvemmat tunteet pintaan tai kuulemme vaikkapa jonkin laulun sanat uudella tavalla. Millainen laulu olisit juuri nyt? Minkälainen laulu, elokuva tai taideteos kuvastaa sinua, elämäntilannettasi tai tunteitasi tänä viikonloppuna?
`Kuinka voisin ymmärtää hyvää, ellei minulla olisi käsitystä makunautinnoista, rakkauden, musiikin ja kaiken kauneuden ihanista muodoista.`- Epikuros
Venus on kalojen merkissä ja lähestyy Neptunusta. Lauantaina 17.2. Merkurius, Juno sekä Aurinko ovat yhtymässä vesimiehen merkissä. Sunnuntaina 18.2. sekä Aurinko että Merkurius siirtyvät kalojen merkkiin. Juno siirtyy samaiseen merkkiin maanantaina 19.2. Suomennettuna tämä nostaa ihmissuhteet, kommunikoinnin ja oivaltamisen teemat vahvasti esille. Parhaimmillaan kommunikointi toisen ihmisen kanssa auttaa oivaltamaan asioita eri valossa. Kommunikointi saattaa helpottaa ja vapauttaa lukossa olleita energioita, jolloin energiataso saattaa nousta aivan uudelle tasolle. Haasteena taas saattaa olla liian tunnepainotteinen keskustelu, mikä ei välttämättä johda mihinkään. Se luonnollisesti uuvuttaa entisestään. Aika on täynnä valintoja.
`Jos myötätuntosi ei kata itseäsi, se on epätäydellistä.`-Buddha
Se, miten kohtaat sisälläsi olevat tunteet ja teemat, on avain kaikkeen. Samoin kuin se, miten kohtelet itseäsi. On yllättävää kuinka nopeasti tunnelmat voivat muuttua ja kuinka pienikin oivallus voi vaikuttaa koko päiväämme. Ne oivallukset, mitkä koskettavat meitä, ovat hyvin henkilökohtaisia ja toimivat `avaimina` mielemme portteihin. Vielä viimeisenä, muttei vähäisenä, ajassa oleva JOD-kuvio. Jod eli Jumalan sormi on suurkuvio, minkä tunnistaminen saattaa olla vaikeaa. Vaikka kuvio on dynaaminen ja vahva, se on hyvin alitajuinen ja piilevästi vaikuttava. Se saattaa näkyä esimerkiksi tapanamme toimia tai reagoida tietyllä tavalla, minkä muut kokevat ja näkevät meissä, mutta me itse emme ole siitä tietoisia. Se voi olla alitajuinen puolustusreaktio, mihin liittyvät juuri piilevät pelot. Sen ehdottomana vahvuutena on soturimainen energia, minkä saamme käyttöömme, kun osaamme löytää tiedostamattomat `sokeat pisteemme`. Voimme miettiä `valuvatko` energiamme meistä pois, jos emme kunnioita omia tarpeitamme, vaan toimimme toisten toiveiden tai tarpeiden mukaan. Kuviossa on mukana Venuksen sekstiili Saturnukselle sekä näiden kvinkunssit Cerekselle. Venus liitetään arvomaailmaan, rakkauteen ja elämästä nauttimiseen. Saturnus on rakenteet ja selkäranka, mutta myös velvoitteet. Ceres liitetään äitiyteen, hoiva- ja huolehtimisviettiin sekä ravintoon. Onko elämässäsi asioita, mistä voisit päästää irti? Tunnistatko omia tarpeitasi? Millaisista asioista sinun elämäsi rakentuu? Onko siinä tarpeeksi sinua hoivaavia ja eheyttäviä tekijöitä?
Tämä viikonloppu on hyvää aikaa tehdä tutkimusmatkaa omaan sisimpään. Onnellista viikonloppua kaikille!
Ystävällisin terveisin
Johanna Vilén
Palaa Johanna Vilén blogi hakemistoon
Tästä Seppo Tanhua blogi hakemistoon
Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon
Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon
Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon
Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon
Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon
Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon
Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon
Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon
Tästä Margie Marketta Mylläri blogi hakemistoon
Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon
Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon
Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle
lue lisää
- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}
- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}
lue lisää
Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )
Piilota
Odota hetki ...
Odota hetki ...
Tämä tulkinta on avain oman ainutlaatuisen syntymähetkesi ymmärtämiseen ja tarjoaa arvokasta tietoa persoonallisuudestasi, vahvuuksistasi ja haasteistasi.
TutustuVapaana ottamaan puheluita
Saat huipputarjouksia ja tietoa kuluvan kuukauden astrologisista tapahtumista!
Odota hetki ...