Astron joululahjaideat

Lahjat läheisillesi nopeasti, ilman ruuhkia!


Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia
Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Seppo Tanhua

Seppo Tanhua

23.2.2018

Astrologi sukeltaa syvällä

Blogiani ja sivustoani seuranneena saatat olla hyvinkin selvillä tämän ajan usvaisesta laadusta. Minäkin luulin olevani siitä jotenkin perillä, mutta tänään huomaan olevani lähes täysin eksyksissä. Ikäänkuin en saisi yhtään mistään kiinni ja vain ajelehtisin päiväni keskellä pystymättä tekemään yhtään mitään. Minun nyt pitäisi viisaana astrologina pystyä ihan helposti päästämään irti näennäisestä ja keinotekoisesta rytmistäni ja osata heittäytyä sumuni keskelle nauttimaan pönttömäisestä olotilastani mistään murehtimatta.

Mars ja Neptunus osuvat erittäin haasteellisessa kulmassa oman karttani Marsille ja siksi en missään nimessä halua tempaista kaikkia astrologista aikaa seuraavia ystäviäni samaan tyhjyyteen kanssani, mutta oletan monien herkistyneiden sielujen seilaavan kanssani samassa vedenalaisessa purkissa. Siksi päätin jakaa tuntojani täällä blogissa.

Sain tästä kuviosta varoituksen Astrokalenterini viestinä jo toissapäivänä ja vähän naureskelin, että nyt Seppoa viedään. Tänään kuvion tultua tarkemmaksi, on hymy hyytynyt huuliltani ja tiedän sukeltavani melkein pelottavan syvällä jossakin. Luojan kiitos, että sain lukea tämän olevan juuri tähän hetkeen kuuluva normaali olotila. Tieto ei poista tyhjyyden ja eksyneisyyden tunnetta, mutta se auttaa luottamaan siihen, ettei nyt ole minun aikani olla ohjaksissa juuri minkään asian kanssa tässä päivittäisessä elämässä.

Voin antaa enkeleiden ja delfiinien huolehtia tuosta kuljetuspuolesta ja keskittyä maisemien katseluun. Tällaisina hetkinä tunnen tavallistakin suurempaa kiitollisuutta ohjautumisestani astrologian maailmaan jo 30 vuotta sitten. Tänään tämä ikivanha oppi ei anna mitään selkeitä ohjeita siitä, mitä nyt pitäisi tehdä. Se antaa luvan olla tekemättä ja tietämättä, enkä osaa ajatella mitään sen ihanampaa ja kannustavampaa ohjetta juuri nyt. Kaikki on aivan loistavasti juuri tällaisena.

Kiitos kun luit tätä blogia ja autat sillä tavalla luottamaan tyhjyyden tarkoitukseen.

Palaa Seppo Tanhua blogi hakemistoon

Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon

Tästä Johanna Vilén blogi hakemistoon

Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon

Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon

Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon

Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon

Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon

Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon

Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon

Tästä Margie Marketta Mylläri blogi hakemistoon

Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon

Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon

Tästä Talvetar blogi hakemistoon

Tästä Tiina Tolvanen blogi hakemistoon

Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle

Kommentit


lue lisää



- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}



lue lisää

- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}

Ilmoita ylläpidolle


Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )

Piilota

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...




Kommentoi kirjoitusta

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...