Astron joululahjaideat

Lahjat läheisillesi nopeasti, ilman ruuhkia!


Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia
Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Seppo Tanhua

Seppo Tanhua

2.6.2018

Uranus ampuu astrologin avaruuteen

Kävin viime viikolla hyvän ystäväni Laurin luona purkamassa sydäntäni ja ihmettelemässä ahtaaksi ja ajoittain jopa synkän oloiseksi muuttunutta elämääni. Teimme pienen harjoituksen, jossa pystyin tunnistamaan sormenpäissäni yhteyden ympärillä oleviin ihmeellisiin energioihin. Saavutin hetkeksi yhteyden syvimpään itseeni ja koin oloni rauhalliseksi ja voimakkaaksi. Vaikka upea olotila haihtui nopeasti savuna ilmaan, tiedän nyt, mihin olen pyrkimässä. Tapaamisemme jatkuvat viikottain, sillä irrallisuuden tunne koettelee niin kovalla kädellä tärkeitä ihmissuhteita, että koen tarvitsevani apua jostakin ulkopuolelta.

Sitten sähköpostiini kilahti astrologi Tanhuan astrokalenterin tilanneille lähettämä kirje kuukauden voimakkaimmasta planeetasta nyt kesäkuussa. Teksti ei ollut kaikkein innostavimpia, mutta sitäkin kuvaavampi omille tuntemuksilleni. On helpottavaa tietää, että kaikki on niin kuin kuuluukin olla. Uranuksen tekstissä mainittu vapauteen singahtaminen ei silti ole sen paremmin helppoa kuin helpottavaakaan. Enkö minä muka olekaan nyt vapaa? Enkö elä omaa elämääni? Kuka vetelee minun naruistani? Mitä ihmettä oikein pitäisi tehdä?

Tässä osa tuosta tekstistä Uranus neliö Uranus.

"Ota tarvitsemasi tila keinoja kaihtamatta

Uranus neliöi itseään syntymäkartallasi ja iästäsi riippumatta se tässä vaiheessa asettaa sinut tulikokeeseen oman riipumattomuutesi ja itsenäisyytesi osalta. Jokainen ihminen tarvitsee tietyn tilan ympärilleen pystyäkseen vastaamaan kosmisen kehityksen vaatimuksiin omassa elämässään.

Herkkä geneettinen koodistomme laukaisee automaattisen tilantarkkailu systeemin tämän transiitin aikana ja ellei liikkumisvapautta satu olemaan riittävästi, niin kapina syntyy välittömästi. Et edes tunne sanaa pelko lähtiessäsi taisteluun oman riippumattomuutesi puolesta.

Seurauksista ja muiden puheista välittämättä hankit itsellesi kaipaamasi vapauden. Sisäinen ahdistus kasvaa tämän jakson aikana niin voimakkaaksi, ettei mikään mahti saa sinua pysymään liian ahtaaksi käyneessä uomassa. Ahdistuksesta johtuen tämä aika saattaa olla hyvinkin repivää ja se voi jättää elinikäiset arvet läheisiin ihmissuhteisiisi.

Voit välttää turhat välirikot ottamalla tarvitsemasi vapauden ilman mitään odotuksia siitä, että kukaan asianosaisista voisi hyväksyä irtautumistarvettasi. Selittelyt ja puhuminen eivät tässä tilanteessa auta yhtään mitään vaan ainoastaan vaikeuttavat tilannetta. Nyt on kysymys asioista, jotka eivät selviä puhumalla. On siis parempi olla puhumatta ja vain tehdä se mikä on tehtävä.

Kun tällainen aika tulee kohdalle, taistelee astrologi omasta vapaudestaan samalla tavalla kuin kaikki muutkin. Ulkoisesti kaikki on oikein hyvin, mutta sisäinen maailma on luhistumassa ennen uuden ja vapaamman elämän syntymistä. Vapautta oman polkumme seuraamiseen ei koskaan vie kukaan ulkopuolinen ja Laurin kanssa käymäni keskustelun tärkein kokemus olikin yhteys omaan sisäiseen voimaan ja viisauteen. Sain tuntuman siihen, että todellakin voin luottaa omaan tekemiseen ja omiin päätöksiini kaikissa eteen tulevissa tilanteissa. Kun tapaamisemme jälkeen luin omasta astrokalenteristani nuo yllä olevat tekstit, koen olevani valmiimpi väkivallattomaan vallankumoukseen.

Tutustu astrokalenteriin tästä

 

Palaa Seppo Tanhua blogi hakemistoon

Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon

Tästä Johanna Vilén blogi hakemistoon

Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon

Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon

Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon

Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon

Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon

Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon

Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon

Tästä Margie Marketta Mylläri blogi hakemistoon

Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon

Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon

Tästä Talvetar blogi hakemistoon

Tästä Tiina Tolvanen blogi hakemistoon

Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle

Kommentit


lue lisää



- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}



lue lisää

- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}

Ilmoita ylläpidolle


Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )

Piilota

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...




Kommentoi kirjoitusta

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...