Saat astrologiaan ja hyvinvointiin liittyviä blogeja, etuja, alennuskoodeja ja ajankohtaista tietoa astrologisista tapahtumista suoraan sähköpostiisi. Uutena tilaajana saat heti liittymislahjaksi erikoistarjouksen ensimmäisestä tulkinnasta!
Listalta pääset pois yhdellä klikkauksella. Sähköpostiosoitettasi ei anneta eteenpäin.
Liittymällä hyväksyt postituslistan tietojensiirtokäytäntömme.
Olin aloittelevana astrologina todella pettynyt, kun eräs pitkän linjan konkari latasi tylyjä totuuksia tajuntaani. Menin tapaamiseen suurin odotuksin ja oletin saavani useampia kosmisia oivalluksia sen tunnin aikana, jonka hän oli minun käynnilleni varannut. Tapaamisemme kesti noin kaksikymmentä minuuttia ja ainoa mieleeni jäänyt viisaus oli hänen toteamuksensa: "Astrologia on pelkkää rytmiä."
Menin tuosta tapaamisemme aloittaneesta toteamuksesta niin lukkoon, etten osannut enää kysyä yhtään mitään enkä järkytykseltäni kuullut, mitä muuta hän minulle kertoi. Pettyneenä ja masentuneena ajelin sitten Helsingistä takaisin Tampereelle tekemään "oikeaa" astrologiaa. Silloin löysin tasaisesti sekä hyviä että vähemmän hyviä (huonoja) karttoja tulkintaani tulleilta ihmisiltä. Jos muistaisin tulkintani tarkemmin, niin varmaan häpeäisin silmät päästäni silloin antamieni lausuntojen värittyneisyyttä. Nykyään löydän edestäni vain hyviä ja upeita mahdollisuuksia sisältäviä karttoja.
Rytmi koostuu kahdesta ääripisteestä.
Elämämme täällä maapallolla rakentuu pääasiassa hengitysrytmistä. Sisään ja ulos. Ilman toista ei ole toista ja nämähän ovat kaksi täysin vastakkaista ilmiötä. Eipä siis ihme, että hermeettinen filosofia kuuluttaa ääripisteiden merkitystä yhtenä suurimmista elämän totuuksista. Emme siis voi tehdä ensimmäistäkään joko - tai valintaa vaan teemme koko ajan väistämättä sekä - että valintoja. Voimme toki ajatella ja kokea jonkun tapahtuman suoranaisena onnenpotkuna, mutta kuinka monta kertaa joudummekaan jälkeenpäin toteamaan, että se johti lopulta epätoivon partaalle.
Täsmälleen yhtä usein olemme kaikki törmänneet toinen toistaan hurjempiin katastrofeihin, joiden lopputuloksena on paljon aikaisempaa parempi, terveempi ja tasapainoisempi elämä. Arkipäivän alkemia on puhtaimmillaan juuri tällaista vastakohtaisuuksien tietoista lähentämistä toisiinsa hetkessä elämisen kautta.
Asettuminen jotain vastaan ja jonkun puolesta tuhoaa ykseyden
Sen paremmin onnenpotkujen kuin epäonnen hetkien iskiessä ei ole syytä rynnätä miettimään ja suunnittelemaan tulevaisuutta liian pitkälle samalla kaavalla. Lyijyn kullaksi muuttaminen on normaaliin elämään kuuluva jatkuva prosessi, jossa kohtaamme nousukaudet ja laskukaudet tyynesti ja hätäilemättä. Kaikki ympärillämme elää ja muuttuu koko ajan.
Terveys saa olemassaolonsa sairaudesta
Sairaudet ja onnettomuudet kuuluvat väistämättömänä osana ihmisen elämään ja henkiseen kehitykseen. Ehkäisevä lääketiede influenssarokotuksineen on alkemistin silmin katsottuna suurinta mahdollista illuusiota. Kohtaamme sairauksia meille kuuluvan määrän täysin lääketieteestä riippumatta. Emme ole yhtään paremmassa tilanteessa kuin sata, tuhat tai viisituhatta vuotta sitten. Nykyään ihmisiä kuolee lääkkeisiin ja niiden sivuvaikutuksiin enemmän kuin ehkä koskaan tiedossa olevan historiamme aikana.
Sairaus on poikkeuksetta fyysinen ja henkinen prosessi, jonka tehtävänä on saada meidät muuttamaan jotain omassa elämässämme. Lääkärin ja auttajan tehtävänä on ainakin yrittää kertoa, mikä voisi olla tuo muutettava tekijä. Tietysti saamme ja meidän tulee käyttää lääketieteen antamia keinoja hyväksemme sopivan kriittisellä tavalla, mutta tärkeintä on silloinkin asenne itse sairauteen tai ongelmaan. Lääkkeen lisäksi on oltava valmis muuttumaan ja muuttamaan jotakin omassa elämässä. Sairaus keksii aina uudet reitit ohjatakseen ihmisen kohti ykseyttä ja tasapainoa.
Tällä videolla on juttutuokio alkemiasta erään tuntemani alkemistin kanssa.
Palaa Seppo Tanhua blogi hakemistoon
Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon
Tästä Johanna Vilén blogi hakemistoon
Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon
Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon
Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon
Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon
Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon
Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon
Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon
Tästä Margie Marketta Mylläri blogi hakemistoon
Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon
Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon
Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle
lue lisää
- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}
- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}
lue lisää
Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )
Piilota
Odota hetki ...
Odota hetki ...
Tämä tulkinta on avain oman ainutlaatuisen syntymähetkesi ymmärtämiseen ja tarjoaa arvokasta tietoa persoonallisuudestasi, vahvuuksistasi ja haasteistasi.
TutustuVapaana ottamaan puheluita
Saat huipputarjouksia ja tietoa kuluvan kuukauden astrologisista tapahtumista!
Odota hetki ...