Saat astrologiaan ja hyvinvointiin liittyviä blogeja, etuja, alennuskoodeja ja ajankohtaista tietoa astrologisista tapahtumista suoraan sähköpostiisi. Uutena tilaajana saat heti liittymislahjaksi erikoistarjouksen ensimmäisestä tulkinnasta!
Listalta pääset pois yhdellä klikkauksella. Sähköpostiosoitettasi ei anneta eteenpäin.
Liittymällä hyväksyt postituslistan tietojensiirtokäytäntömme.
vieraskirjoitus:
Koulussa inhosin suunnistamista, koska siinä piti käyttää kompassia. Pörönmäen lähimetsän alueet olivat niin pienet ja tutut, että osasin kyllä kulkea siellä ilman karttaa, kompassia ja ilmansuuntia. Ihan turhaa tällainen! hankasin vastaan. Näkeehän sen, että suunnistuspiste on tuolla, mistä nuo muut ovat juuri tulossa. Jätinkin kompassin tiirailun ja kartan katsomisen muille ja kuljin vaan jonon hännillä.
Italialaiset miehet sen sijaan olivat vähäisten Kuopion kaduille perustuvien kokemusteni perusteella ällöttäviä ja niljakkaita naisten perään vilkuilijoita. Miesihanteeni oli lähempänä viileän vaaleaa sofistikoitunutta ja sivistynyttä englantilaismiestä, jolla on kauluspaita ja tweed-puku päällään sekä moitteettomat käytöstavat.
Nyt olen kasvanut aikuiseksi ja käytän työssäni kompassia. Ja minulla oli 17 vuoden ajan italialainen mies.
Olen tullut siihen tulokseen, että ns. viiden vuoden suunnitelmien teko on ihan turhaa touhua. Kun minulta töiden kehityskeskusteluissa aina kysyttiin, että missä näen itseni viiden vuoden kuluttua, en koskaan voinut vastata totuudenmukaisesti. Olisin halunnut sanoa, että en ainakaan täällä. Mieleeni ei tullut todellakaan sanoa, että pomon paikalla tietysti! Yleensä mutisin jotain henkilökohtaisesta kehityksestä tässä samassa toimenkuvassa. "Ei kehityskelpoinen johtotehtäviin" luki todennäköisesti papereissa sen jälkeen. Itse halusin lähinnä kehittyä firman ovesta ulos, mutta tuntemattomaan hyppääminen oli työn ja tuskan takana. Kirjaimellisesti.
Lopulta päätöstä ei tarvinnutkaan tehdä itse. Sillä kun tarpeeksi kauan epäröi, lykkää ja jättää itsensä ja todellisen tahtonsa kuuntelemisen väliin, elämä tekeekin päätökset sinun puolestasi. Ja silloin todella alkaa tapahtua. Yleensä et ole siihen mielestäsi millään lailla valmis. Silti on vain pakko ottaa vastaan se, mitä on tuloillaan. Minäkään en ollut valmis 17 vuoden liiton päätökseen.
Astrologiassa painotetaan ihmisen omaa toimintaa ja kykyä tarttua tilaisuuksiin, kun aika on otollinen. Jos jää vain odottamaan haavi auki, mehevä tilaisuus saattaa hypätä viereiseen veneeseen. Kun sen huomaa tapahtuneen, kerran toisensa perään, alkaa ymmärtää, että täytyy tässä jotain itsekin tehdä. Ehkä en voikaan enää jatkaa aina samalla tavalla.
Riippuu meidän perusluonteestamme missä asioissa olemme rohkeita ja missä olemme pelkureita. En usko, että pystymme aina olemaan rohkeita joka asiassa ja kaikilla elämänalueilla. Itse olen aina ollut rohkea rakkaudessa. En ole hyväksynyt ensimmäistä eitä, vaan vedellyt verkkoja niin pitkään, että kala on ollut pyristellen satimessa. Ja sitten se täsmäisku, jolla saalis menee tainnoksiin eikä ui pois!
Oletko rakkaudessa saalis vai pyytäjä? Riippuu omasta rohkeudestasi!
Kuten olen voinut lukea myös astrologisista tulkinnoistani, minulla on ollut onnea rakkaudessa. Jos olisin jäänyt tuleen makaamaan ja odotellut petikumppanin ilmestyvän jostain vierelle, niin yksinäistä olisi ollut. Ensimmäisen askeleen ottaminen on minulle helppoa, kunhan vain kuuntelen sydäntäni ja sitä kenen luo se on nyt menossa.
Joku toinen saattaa olla niin uskomattoman ujo, ettei koskaan pääse saatille, tai sitten pelkää tulevansa torjutuksi. Muutamaan torjuntaan kannattaakin varustautua ja katsoa suojavarusteet sen mukaan. Kaikkiin verenvuodatuksiin ei kuole, vaan elämä jatkuu silti. Samalla tavalla kuin aurinko nousee aina horisontin yli, se palaa myös valaisemaan ne asiat elämässä, jotka ovat tärkeimpiä. Minulla se tärkein on aina rakkaus ja parisuhde.
Ote Auringon Paluu tulkinnastani tälle vuodelle:
”Luonnon kosminen aikataulu varustaa sinut tämän vuoden ajaksi ydinvoimaan verrattavalla energialla, joka sinun on osattava kohdistaa oikeisiin kohteisiin. Onnistuessasi tässä kohdistamisessa, huomaat olevasi lähes pysäyttämätön ja pystyt ratkaisemaan ongelman kuin ongelman ja etenemään tavoitteissasi käsittämättömän pitkälle.”
Sillä kun eron hetki oli pimein, näin uudelleen rakkauden valon. Ja se suorastaan häikäisi minut.
Ote Auringon Paluu tulkinnastani tälle vuodelle:
”Rakastuminen toiseen ihmiseen nostattaa suuria tunteiden ja intohimon aaltoja. Nyt on aika uskaltaa unelmoida suuremmin kuin minkään muun merkin hallitessa auringonpaluuvuottasi. Aloitukset ovat aivan ratkaisevan tärkeässä roolissa. Tärkeätä on tehdä massiivisia päätöksiä ja ratkaisuja seurauksia pelkäämättä. Joudut katsomaan elämääsi silmästä silmään ja asiat tulevat kolahtamaan ihmeellisellä tavalla oikeille raiteille.”
Onneksi minun ei juuri nyt tarvitse tietää missä olen viiden vuoden kuluttua. En uskalla kysyä sitä edes itseltäni saati sitten kosmiselta kehityskeskustelun vetäjältä. Jossain sellainen voima nimittäin on, joka kehittää minua eteenpäin ja tyrkkää sopivista ovista sisään ja ulos oikealla hetkellä. Sano sitä vaikka sisäiseksi kompassiksi. Sen avulla suunnistamme elämässä – ja rakkaudessa – eteenpäin.
Minne nuoli näyttää? Onko suunta kohti mainetta ja menestystä vai onko nyt aika parisuhteen ja rakkauden? Fengshuita ja kompassia voi käyttää oman kotinsa ja elämänsä suunnan määrityksessä ja astrologia on paras valonlähde omaa tietä etsiessä.
Palaa Virpi Karjalainen blogi hakemistoon
Tästä Seppo Tanhua blogi hakemistoon
Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon
Tästä Johanna Vilén blogi hakemistoon
Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon
Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon
Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon
Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon
Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon
Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon
Tästä Margie Marketta Mylläri blogi hakemistoon
Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon
Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon
Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle
lue lisää
- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}
- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}
lue lisää
Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )
Piilota
Odota hetki ...
Odota hetki ...
Tämä tulkinta on avain oman ainutlaatuisen syntymähetkesi ymmärtämiseen ja tarjoaa arvokasta tietoa persoonallisuudestasi, vahvuuksistasi ja haasteistasi.
TutustuVapaana ottamaan puheluita
Saat huipputarjouksia ja tietoa kuluvan kuukauden astrologisista tapahtumista!
Odota hetki ...