Saat astrologiaan ja hyvinvointiin liittyviä blogeja, etuja, alennuskoodeja ja ajankohtaista tietoa astrologisista tapahtumista suoraan sähköpostiisi. Uutena tilaajana saat heti liittymislahjaksi erikoistarjouksen ensimmäisestä tulkinnasta!
Listalta pääset pois yhdellä klikkauksella. Sähköpostiosoitettasi ei anneta eteenpäin.
Liittymällä hyväksyt postituslistan tietojensiirtokäytäntömme.
Tällä viikolla saamme nauttia Merkuriuksen pysähtymisestä Neptunuksen sakeimman sumupilven keskelle Kalojen merkissä. Saman sumun keskeltä Merkuriusta ja Neptunusta halailemassa löytyy myös onnenpiste. Mitä ihmettä nyt kannattaa tehdä, miten toimia, minne mennä, jotta löytäisi onnen pisaroita oman tähtisumun keskeltä. Myös Venus siirtyy nyt Kaloihin Merkuriuksen ja Neptunuksen seuraksi, joten rakkaus ja rakastumiset ovat osa ihmeellistä pisarointia.
Tämän helpommaksi se ei enää voisi tulla, sillä kannattavuuslaskelmat ja menestykseen johtavat suunnitelmat ovat täydellisesti pois kuvioista ajatusten ja ideoiden kohotessa äärimmäisen puhtaasta alitajunnasta ja intuitiosta. Pitää vain antaa jalkojen liikkua ja fiiliksen johdattaa hetki hetkeltä jonnekin. Nyt ei todellakaan ole oikeaa eikä väärää suuntaa olemassa. On ihanan helpottavasti vain ennalta määrittelemätön suunta.
Itse olen lähdössä etsimään Merkuriuksen vielä hitaasti peruuttaessa autoa viime viikolla palaneen tilalle. Nyt lähtöä miettiessä on sellainen ihmeellinen tunne, että siellä jossakin se juuri oikeanlainen menopeli odottaa juuri minua. Siksi en lähtiessäni mieti, mistä aloitan. Tuntuu jännittävältä ja toisaalta niin vapauttavalta heittäytyä niin tässä kuin muissakin tämän viikon askareissa liikkumaan ja tekemään ratkaisuja hetkessä.
Suosittelen ihan jokaiselle lukijalle tämän viikon haltuun ottamista tällaisella vapauttavalla asenteella omaan sisäiseen viisauteen ja omaan sisäiseen soturiin luottaen. Siihen soturiin, joka ääntä korottamatta ja kättä nyrkkiin puristamatta tekee sen minkä itse koet parhaaksi milläkin hetkellä. Onnen pisarat odottavat löytäjiään ja voit auttaa muita blogini lukijoita sumuun heittäytymisessä kertomalla oman tarinasi jostakin päivän odottamattomasta tapahtumasta, jolle ajatuksissasi voit piirtää kultareunuksen.
Palaa Seppo Tanhua blogi hakemistoon
Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon
Tästä Johanna Vilén blogi hakemistoon
Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon
Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon
Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon
Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon
Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon
Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon
Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon
Tästä Margie Marketta Mylläri blogi hakemistoon
Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon
Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon
Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle
lue lisää
- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}
- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}
lue lisää
Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )
Piilota
Odota hetki ...
Odota hetki ...
Tämä tulkinta on avain oman ainutlaatuisen syntymähetkesi ymmärtämiseen ja tarjoaa arvokasta tietoa persoonallisuudestasi, vahvuuksistasi ja haasteistasi.
TutustuVapaana ottamaan puheluita
Saat huipputarjouksia ja tietoa kuluvan kuukauden astrologisista tapahtumista!
Odota hetki ...