Astron joululahjaideat

Lahjat läheisillesi nopeasti, ilman ruuhkia!


Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia
Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Johanna Vilén

Johanna Vilén

8.11.2019

vieraskirjoitus:

Ulkoinen pimeys ei estä sisäisen valon vahvistumista

Viikonlopun tunnelmat ovat ristiriitaiset. Vaikka saatamme olla fyysisesti uupuneita, voimme ajattelun ja tiedostamisen tasolla löytää pitkäkestoista henkistä pääomaa.

Mars edustaa meissä olevaa aktiivista, toiminnallista ja maskuliinista puolta. Vaa`an ilmamerkissä ollessaan se on mukavuudenhaluinen ja harmoniahakuinen. Tämän viikon Mars on neliöinyt Plutoa ja sen tuntuu edelleen. Pluton ehdoton ja dynaaminen haastekulma ei paljoa kysele. Vaikka kuinka luulemme tietävämme mikä olisi meille parasta, emme aina tiedä. Jälkikäteen monet epäonnistumiset ovat tuntuneet `siunauksilta`, kun on tajunnut että ilman niitä olisi tahtotilan perusteella toiminut `väärin`.  Nöyrtyminen ja käsien ylös nostaminen antaa parhaimmillaan tilaa hengittää.

Marsin sekstiili Jupiterille puhuu taas hieman päinvastaista kieltä. Kun olemme päästäneet irti odotuksista ja pakotteista, saatamme tehdä jotain aivan muuta kuin mitä olisimme ajatelleetkaan.  Voimme kokea helpotusta ja nauttia aivan uudella tavalla olemisesta sekä tekemisestä.

`Luovuus on usein olemassa olevan tosiasian oivaltamista. Tiesittekö että vasen ja oikea kenkä keksittiin vasta runsas vuosisata sitten.`-Bernice Fitz-Gibbon

Aurinko ja Merkurius ovat skorpionin vesimerkissä ja lähentyvät toisiaan viikonlopun edetessä. Merkuriuksen perääntyessä on hyvä tehdä rauhassa ja omaan tahtiin mielen `inventaariota`.  Vastapäätä oppositiossa on perääntyvä Vesta. Valonkantaja valaisee soihdullaan myös matkaamme menneisyydestä tähän hetkeen.  Saturnus sekä Pluto ovat sekstiilissä Aurinkoon ja Merkuriukseen vahvistaen niiden vaikutusta. Perääntyvän Neptunuksen kolmiot taas herkistävät. Vaikka fyysinen jaksaminen hakee tasapainopistettään, niin mielen, tietoisuuden sekä tiedostamisen kannalta aika on otollinen. Tästä voi tulla positiivinen `kierre`, mikä vaikuttaa tunteisiin ja sen kautta muuhunkin elämään.

Välillä on tärkeää olla tekemättä mitään. Suurimmat oivallukset on tullut koettua `tyhjässä tilassa`. Silloin kun on yksikseen vetäytynyt `vain olemaan` ilman minkäänlaisia odotuksia. Tämä `vain olemisen tila` on jaksamisen kannalta erittäin olennaista. Jos sitä on liikaa, saattaa olla että jäämme liiaksi omien ajatusten vangiksi, emmekä pääse tuulettamaan pääkoppaamme. Sekin on uuvuttavaa. Tasapainopisteen löytämiseksi tarvitsemme usein eriparisia asioita. On hyvä ottaa päivittäin tietoinen rentoutumisen hetki.  Istua hyvässä asennossa, sulkea silmänsä ja hengittää rauhassa niin pitkään että huomaa hartioiden rentoutuvan ja kehon jännitysten vapautuvan. Kuulostaa yksinkertaiselta. Silti se jää helposti tekemättä.

`Elämä on aina näyttäytynyt minulle kasvina, joka elää juurakkonsa varassa. Sen todellinen elämä on näkymättömässä, kätketyssä juurakossa. Se osa kasvia, joka on näkyvillä, kestää vain kesän. Se, minkä voi nähdä, on vain kukinto, joka kuihtuu pian. Juurakko jää.`-C.G.Jung

Tiistaina 12.11. on Täysikuu härän maamerkissä. Täysikuu on yhtymässä Vestaan ja vastapäätä on Auringon lisäksi Merkurius.  Viikonloppua on hyvä käyttää sisäisen valon vahvistamiseen ja mielen sekä ajatusten kirkastamiseen. Tämänkertainen Täysikuu on Jumalan sormen kärkenä. Kun Mars sekä Jupiter ovat osana tätä kuviota ne pyrkivät `puskemaan` painettaan Täydenkuun kautta. Saturnus ja Pluto taas tukevat Täydenkuun synnyttävää voimaa. Saturnus sekä Pluto ovat karman indikaattorit ja uusiutumisvoimaa ajatellen tämä on iso mahdollisuus. Jos taas emme ole päässeet purkamaan mahdollisia ahdistuksia viikonlopun aikana, riskinä on tunteiden hallitsematon leimahtaminen.

Tämä on uudelleen määrittelyn aika. Tietoisesti tai tiedostamatta valitsemme suuntaa, mitä kohti mennä. Keskittämällä energiat oikein, matka voi olla mitä antoisin. Jos taas se hajoaa kaikkialle ja ei mihinkään, tulos on sen mukainen. Osaammeko olla tekemättä liikaa?

Lempeää viikonloppua kaikikille!

Ystävällisin terveisin
Johanna Vilén

Haluaisitko saada tulkinnan puhelimitse?

Teen puhelintulkintoja myös ilman ajanvarausta: 0700 92125 (2,28e/min+pvm).
Osoitteessa https://www.astro.fi/tarot/kolmen_kortin oikeasta reunasta näet olenko paikalla vastaamassa.

Palaa Johanna Vilén blogi hakemistoon

Tästä Seppo Tanhua blogi hakemistoon

Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon

Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon

Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon

Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon

Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon

Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon

Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon

Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon

Tästä Margie Marketta Mylläri blogi hakemistoon

Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon

Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon

Tästä Talvetar blogi hakemistoon

Tästä Tiina Tolvanen blogi hakemistoon

Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle

Johanna Vilén

Löysin astrologian kesäkuussa 1997.

Tämä oli ajankohta mikä muutti elämääni pysyvästi. Tämän jälkeen olen kurssittautunut vuosien varrella runsaasti ja vuodet 2007 - 2011 olin Seppo Tanhuan Astrologiakeskuksessa töissä, kunnes Seppo sanoi että taitaa olla aika luottaa omien siipien voimaan. Huhtikuussa 2011 perustin yritykseni Kuussa ja Maassa Oy:n.

www.kuussajamaassa.com

Johanna Vilén

Kommentit


lue lisää



- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}



lue lisää

- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}

Ilmoita ylläpidolle


Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )

Piilota

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...




Kommentoi kirjoitusta

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...