Astron joululahjaideat

Lahjat läheisillesi nopeasti, ilman ruuhkia!


Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia
Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Seppo Tanhua

Seppo Tanhua

2.4.2020

Voiko viruksen hypnotisoida?

Olen itse tutustunut hypnoosiin jo 17 vuotiaana, jolloin käytin sitä avukseni lukiossa ja ylioppilaskirjoituksissa itsehypnoosin muodossa. Lakin päähän painettuani hypnoosi unohtui pitkäksi aikaa, kunnes noin viisi vuotta sitten ilmoittauduin Sami Minkkisen viikon mittaiselle NLP-kurssille ja sen jälkeen kahden viikonlopun hypnoosikurssille. Yllättävintä oli huomata, että nämä kaksi elämänhallinta menetelmää eivät juurikaan eroa toisistaan. Esimerkiksi Anthony Robbbins kertoi käyttävänsä NLP-tekniikkaa omilla luennoillaan. Oli hämmästyttävää seurata paikanpäällä livenä, kuinka nopeasti ihmistä hallinneet pelot poistuivat niiden tietoisen kohtaamisen kautta. Rajaa hypnoosin ja NLP:n välille ei pystynyt näissä esityksissä vetämään.

Käyttökelpoisin hypnoosin muoto on Samin kursseillaan opettama itsehypnoosi, jonka avulla pystyy rauhoittamaan ja tasapainottamaan itsensä muutamassa sekunnissa niin halutessaan. Monet urheilijat käyttävät tätä menetelmää hyväkseen keskittyessään ratkaisevaan suoritukseen ja jotkut henkiset valmentajat saavat syvärentoutuksella koko joukkueen pysäyttämättömään flow tilaan.

Yksi parhaista ellei paras itsehypnoosin käyttöalue on kuitenkin oman immuniteetin kohottaminen. Henkinen tasapaino on vähintään samalla viivalla antioksidanttien, vitamiinien ja mineraalien kanssa kehon puolustautuessa viruksia ja sairauksia vastaan. Syvärentoutuksen yhteydessä aivojen ja koko kehon värähtelytaajuus muuttuu tasolle, jossa keho pystyy tehokkaasti tasapainottamaan itsensä ja vastaamaan ulkopuolelta tuleviin uhkiin.

Oheisella videolla juttelemme Samin kanssa hypnoosista ja hypnoosikurssin sisällöstä. Kurssiin sisältyy tällä kertaa ylimääräisenä bonuksena aivan erityinen kehon immuunijärjestelmää tukeva syvähypnoottinen rentoutus, josta uskomme Samin kanssa olevan tukea terveenä pysymiselle näinä kriittisinä aikoina. Kussin esittelysivulle pääset tästä alla olevasta linkistä. Hypnoosikurssi / Sami Minkkinen

Palaa Seppo Tanhua blogi hakemistoon

Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon

Tästä Johanna Vilén blogi hakemistoon

Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon

Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon

Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon

Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon

Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon

Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon

Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon

Tästä Margie Marketta Mylläri blogi hakemistoon

Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon

Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon

Tästä Talvetar blogi hakemistoon

Tästä Tiina Tolvanen blogi hakemistoon

Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle

Kommentit


lue lisää



- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}



lue lisää

- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}

Ilmoita ylläpidolle


Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )

Piilota

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...




Kommentoi kirjoitusta

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...