Astron joululahjaideat

Lahjat läheisillesi nopeasti, ilman ruuhkia!


Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia
Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Seppo Tanhua

Seppo Tanhua

3.5.2020

Pusketaanko innolla vastatuuleen?

Toukokuussa aloittavat perääntymisensä Jupiter ja Saturnus liittyen jo huhtikuussa perääntymistä aloitelleen Pluton seuraan. Näin ankaraa vastatuulta alkuvuodesta käynnistyneille tapahtumille on vaikea esittää konkreettisessa muodossa, ennustamisesta lainkaan puhumatta. Oletettavaa on kuitenkin, että tämä kosminen perääntymiskäsky tulee koettelemaan lähes jokaisen ihmisen voimia ja jaksamista koko toukokuun ajan ja kaikkein kireimmin kuun puolivälissä, jolloin meillä koulut avaavat ovensa. Se on monelle perheelle ja monille lapsille valtava helpotus, vaikka kysymys on vain kahdesta viikosta. Uskoisin, että koulujen avaaminen on yksi niistä ratkaisuista, jotka edes hiukan pelastavat sulkujen aiheuttamaa ahdistusta.

Maailman politiikassa ja meitä lähellä olevassa EU:ssa kyky perääntyä aiemmin asetetuista suunnitelmista ratkaisee, pysyvätkö organisaatiot pystyssä vai kaatuvatko ne rymisten. Energiat ovat niin voimakkaita, että jotain ihan varmasti on tapahtumassa myös isommassa mittakaavassa. Miten Suomen päättäjät onnistuvat erottamaan valheen totuudesta WHO:n, THL:n ja toisaalta riippumattomien tahojen välittämistä täysin vastakkaisista näkemyksistä Covidin suhteen? Ainuttakaan kaikkien hyväksymää ratkaisua ei ole olemassa ja mikä kurjinta, tarjolla on vain toinen toistaan huonompia vaihtoehtoja. Mikä ratkaisu olisi se vähiten paha Suomelle ja suomalaisille?

Tuleeko meille hallittu vai hallitsematon lama? Siitä päätetään toukokuun istunnoissa. En uskalla edes ajatella, kuinka tiukilla suurin osa yrittäjistä on jo nyt. Joka päivä moni pienyrittäjä joutuu laittamaan lapun luukulle ja jos sulku jatkuu pidempään, niin konkurssipandemia on tosiasia jo kesän koittaessa. Kuinka moni lapsiperhe joutuu luopumaan asunnosta palkan muuttuessa työttömyyskorvaukseksi? Minkä päätöksen sinä tekisit? Olisitko aivan varma, että se olisi loppupeleissä paras tai korkeintaan toiseksi huonoin vaihtoehto alamaistesi kannalta?

Näin vakavaa koko maapallon kattavaa talouskriisiä ei ole koettu viimeisen sadan vuoden aikana. Dominot ovat jo alkaneet kaatuilla, eikä ketjureaktio ole vältettävissä. Silti jotkut valtiot ja niiden kansalaiset selviävät vähemmillä vaurioilla, kuin toiset. Valtiosta ja taktiikan lopputuloksesta riippumatta toiset ihmiset selviävät tästä valtavasta muutoksesta paremmin ja toiset huonommin asemasta ja palkkatuloista riippumatta. Joku sovittelee köyttä kaulaan menetettyään 10 miljoonaa osakkeiden sukellettua, eikä se yksi kassaan jäänyt miljoona lohduta yhtään. Toiselle tonni käteen riittäisi palauttamaan uskon tulevaisuuteen.

Ilmestyskirjan mukaan pelastuksen aika alkaa juuri tällä tavalla. Samaa tarinaa kerrotaan monissa eri profetioissa. Ratkaisevaa onkin oma suhtautuminen olosuhteiden muuttumiseen - sen näkeminen, millä tavalla uusi taloudellisesti kriittisempi elämä on tähänastista parempaa. USA:n, Kiinan, Euroopan ja lähes kaikkie muiden maiden asukkaat ovat samassa tilanteessa. Apua selviämiseen lienee turha odottaa ulkopuolelta. Talouden ja pankkien kaatuessa pakka menee joka tapauksessa uusiksi ja pääsemme kaikki aloittamaan alusta kohtalaisen puhtaalta pöydältä. Hieno homma.

Miltä tuntuisi aloittaa ihan alusta täysin omana puhtaana rehellisenä viisaana itsenäsi? Monikin on miettinyt miten toimisi, jos saisi eteen oman tilanteensa vaikka viisi vuotta sitten. Ajatus tuntuu kieltämättä aika houkuttelevalta, kun plakkarissa olisi viiden vuoden kokemus kuluneesta ajasta. Kukaan meistä ei etenisi samalla tavalla, eikä tekisi samoja virheitä. Elämä ei silti olisi yhtään sen helpompaa, sillä tekisimme aivan varmasti erilaisia virheitä, jotka korjaisimme jos saisimme uudelleen aloittaa alusta viisi vuotta kokeneempina. Elämä on jatkuvaa oppimista ja onneksi meillä ei ole mahdollisuutta kääntää kelloa takaisin päin.

Tällä hetkellä UUSI ELÄMÄ odottaa meitä ihmeellisempänä ja taianomaisempana kuin olisimme koskaan osanneet kuvitella. Emme millään ilveellä voi tietää, mikä meitä odottaa, mutta siitä voimme olla varmoja, että meillä on ratkaisu jokaiseen eteemme tulevaan mystiseen ongelmaan. Muutoksen keskellä eläessämme on maltettava selvitä yhdestä päivästä kerrallaan ilman tietoa huomisen metkuista. Henkinen herääminen on mahdollista vain tässä hetkessä ja siksi meidän tulee olla kiitollisia tämän ajan todellisuudesta, joka pakottaa elämään hetkessä. Kaikki tekevät samaa poliitikot mukaan lukien. Tulevaisuus on kuin sadun taikapeili, jonne hyppäämme nyt joka päivä uudelleen.

Tämä on Sinun seikkailusi ja Sinun jännitystarinasi. Jokaisella on omansa ja yhdessä me selviämme sadun noidista ja noitatohtoreista taikavoimiemme avulla. Astrologina tiedän, että jokaisella ihmisellä on omat ihmeelliset ja kaikkeen pystyvät valmiutensa, joiden avulla uudelleen aloittaminen onnistuu varmasti. Elämää on turha uhrata murehtimiseen etenkään tällaisena aikana. Jokainen aamu avaa meille uusien vaihtoehtojen aarrearkun.

Astrologisissa tulkinnoissa tällaista aarrearkkua edustaa Auringonpaluu-tulkinta, joka kertoo kulumassa olevan aurinkovuoden henkisestä kehityksestä ja uusien henkisten valmiuksien käyttöön ottamisesta. Se kannattaa nyt lukea huolellisesti uudelleen. Ellei sellaista ole, niin toukokuun tarjouksena saat kaksi tulkintaa yhden hinnalla. Menossa olevan ja seuraavasta syntymäpäivästäsi alkavan vuoden Auringonpaluu-tulkinnan. (Tarjous vain uusille tilaajille ja vain tästä linkistä)

 

Palaa Seppo Tanhua blogi hakemistoon

Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon

Tästä Johanna Vilén blogi hakemistoon

Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon

Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon

Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon

Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon

Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon

Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon

Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon

Tästä Margie Marketta Mylläri blogi hakemistoon

Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon

Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon

Tästä Talvetar blogi hakemistoon

Tästä Tiina Tolvanen blogi hakemistoon

Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle

Kommentit


lue lisää



- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}



lue lisää

- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}

Ilmoita ylläpidolle


Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )

Piilota

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...




Kommentoi kirjoitusta

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...