Astron joululahjaideat

Lahjat läheisillesi nopeasti, ilman ruuhkia!


Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia
Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Seppo Tanhua

Seppo Tanhua

26.7.2020

Lammas vai astrologi

Edellinen blogini herätti paljon keskustelua ja siksihän blogeja kirjoitetaan, että ne herättäisivät ajattelemaan ja pohtimaan asioita joltain uudelta näkökulmalta. Tarinoiden mukaan moni muinainen astrologi on poltettu tai kivitetty "väärän ja hallitsijoille vaarallisen tiedon levittämisestä". Sama tuomio on tullut osakseni myös henkilökohtaisia tulkintoja tehdessäni silloin, kun en esitä asiaa asiakkaan toivomalla ja ympäristöä syyllistävällä tavalla.

Valitettavasti astrologia pelkkänä planeettojen symboliikkaa esittelevänä, mukavana ja kaikille sopivana viihteenä ei ole minun käsitykseni astrologiasta. Henkilökohtaisia tulkintoja tehdessäni peilaan aina asiakkaan konkreettista elämää omaan elämänkokemukseeni ja omaan käsitykseeni planeettaliikkeiden vaikutuksista. Olisihan se jotenkin omituista puhua vain asioita, jotka ovat kuulijalle jo ennestään tuttuja ja turvallisia. Usein esille tulee jotain yllättävää ja jopa mahdottomalta tuntuvaa näkymää tulevaisuudesta. Jotain, jota siltä seisomalta ei millään pysty ymmärtämään tai hyväksymään omaan elämään kuuluvaksi.

Astrologia ei ole kylmää tiedettä tai tietoa, vaan jonkinlainen näkymä konkreettisesta elämästä. Eri astrologeilla on hyvin erilaisia näkemyksiä siitä, mitkä koko ihmiskuntaa koskevat asiat milloinkin ovat kyseessä ja millaisilla painotuksilla. Intiassa maanjäristystä ennustanut ja siitä ihmisiä varoittanut erittäin kuuluisa astrologi vangittiin hallituksen toimesta, koska ennustus oli vaaraksi liiketoiminnalle. Ennustettuna aikana tapahtunut maanjäristys oli seurauksiltaan paljon kohtalokkaampi ja vankilasta vapautunut astrologi entistäkin arvostetumpi.

En pysty millään keinolla ohittamaan omaa intuitiotani siitä valtavasta ihmiskunnan elämää ja mielekkyyttä kohottavasta syklistä, joka nyt on käynnissä. Yksityisen ihmisen elämä kehittyy ja rakentuu paremmaksi kriisien eli muutosten aikana ja sama kaava pätee myös kollektiivisesti. Samalla tavoin kuin yksityisinä ihmisinä emme haluaisi huomata jotain olevan pielessä, ei ongelmia haluta nähdä myöskään suuremmassa mittakaavassa. Mukavampaa olisi vain jatkaa unessa kulkemista, mutta herääminen on kehityksen kannalta välttämätön paha. Onneksi se aina lopulta kääntyy joksikin aiempaa paremmaksi.

Astrologina tehtäväni on herätellä ihmisiä näkemään, missä nyt mennään ja tulkitsemaan ajan merkkejä heidän elämäänsä parantavalla tavalla. Näissä sessioissa en läheskään aina ole se hyvä poliisi, kuten moni tulkinnoillani käynyt voi allekirjoittaa, mutta lähes yhtä moni joutuu myöntämään, että uuden näkökulman löytyminen nopeutti asioiden selviämistä ja monta kertaa kokonaan uuden elämän alkamista. Lääkäri ei voi etiikkaansa sitoutuneena olla kertomatta potilaalle tutkimuksiin ja omaan ammattitaitoonsa ja kokemuksiinsa pohjautuvia ikäviä tuloksia tai oletuksia. Joskus lääkäri on oikeassa ja joskus väärässä, mutta se riski on pakko ottaa tai sitten etsiä jotain muuta työtä.

Minä kerron blogeissani astrologina ja ihmisenä asioita omaan kokemukseeni, omiin tutkimuksiini ja omaan intuitiooni perustuen.  Siitä on jokaisella täysi oikeus pitää tai olla pitämättä. Blogeja voi lukea tai olla lukematta. Voin olla näkemysteni kanssa oikeassa tai väärässä ja se selviää vasta ajan myötä. Voin kertoa ja myös kerron sen, minkä itse koen oikeaksi ja ihmisille tarpeelliseksi tiedoksi juuri tällä hetkellä.

Astrologia on hetkessä elämistä ja koska joku pyysi lähteitä näkyville kirjoitusteni pohjaksi, niin laitan tähän linkin yhdestä tällä hetkellä ajankohtaisimmista ihmiskuntaa ja etenkin lapsia uhkaavasta tekijästä lausumatta asiasta itse sanaakaan. Jokainen saa itse päätellä, miten tähän linkistä löytyvään kokemukselliseen ja koskettavaan tietoon suhtautuu. Muutamalle se tulee joka tapauksessa osoittautumaan pelastukseksi. Sinulle, joka olet hereillä tai valmis heräämään

Ensi viikolla alkavat Marsin tarkat ohitukset maailmaa muuttavalle planeettaryhmittymälle ja silloin käynnistyy suunnattoman tärkeiden valintojen aika henkilökohtaisessa elämässä. Teemme it-osastomme kanssa kovasti töitä voidaksemme osoittaa mahdollisimman konkreettisesti jokaiselle Astrokalenterin tilanneelle ja ilmaista Viikkovillitystä lukevalle ne ajankohdat, jotka koskettavat juuri Sinun elämääsi. Ellet ole tähän mennessä kokeillut Astrokalenteria, voit aloittaa ilmaisen kokeilun elokuun ajaksi täältä.

 

Palaa Seppo Tanhua blogi hakemistoon

Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon

Tästä Johanna Vilén blogi hakemistoon

Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon

Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon

Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon

Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon

Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon

Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon

Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon

Tästä Margie Marketta Mylläri blogi hakemistoon

Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon

Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon

Tästä Talvetar blogi hakemistoon

Tästä Tiina Tolvanen blogi hakemistoon

Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle

Kommentit


lue lisää



- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}



lue lisää

- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}

Ilmoita ylläpidolle


Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )

Piilota

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...




Kommentoi kirjoitusta

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...