Saat astrologiaan ja hyvinvointiin liittyviä blogeja, etuja, alennuskoodeja ja ajankohtaista tietoa astrologisista tapahtumista suoraan sähköpostiisi. Uutena tilaajana saat heti liittymislahjaksi erikoistarjouksen ensimmäisestä tulkinnasta!
Listalta pääset pois yhdellä klikkauksella. Sähköpostiosoitettasi ei anneta eteenpäin.
Liittymällä hyväksyt postituslistan tietojensiirtokäytäntömme.
Ihan jokainen meistä on mestari omalla alallaan ja omalla tavallaan. Tiettyinä aikoina planeetat osuvat sellaisiin kulmiin keskenään, että jokainen omassa energiassa otettu askel kantaa moninkertaisen hedelmän. Ensimmäinen menestystä ja onnistumisia tuova kuvio on Marsin ja Pluton välinen kolmio ja toinen on Merkuriuksen yhtymä Saturnukselle ja Jupiterille Vesimiehessä. Tällä viikolla yhdistyvät kekseliäisyys, oivaltaminen ja tehokkuus keskenään aivan uskomattoman hienolla tavalla. Jos seuraat omia planeettaohituksia itsenäisesti tai Astrokalenterin avulla, niin suosittelen katsomaan kuukausinäkymästä tämän viikon Marsin ja Merkuriuksen ohitukset. Niiden tehot ovat nyt aivan huippulukemissa.
Miten tehot saa irti?
Avainsana on luonnollinen, vaivaton ja innostava tekeminen, sillä tällainen kosminen myötätuuli repii purjeet kaikelta liialta yrittämiseltä ja väkisin tekemiseltä. Letkeää ja rentoa meininkiä kannattaa nyt soveltaa kaikessa tekemisessä niin paljon kuin suinkin pystyt. Tuhat kertaa määrää tehokkaampaa on tekemisen laatu aamulla, päivällä, illalla, yöllä eli aivan koko ajan. Anna itsellesi lupa löytää kaikkeen tekemiseen helpompi reitti. Pidä enemmän taukoja, nauti elämän pienistä asioista ja tee mahdollisimman itsenäisiä ratkaisuja töissä, kotona ja harrastuksissa. Omana itsenäsi ole kaikissa tilanteissa kekseliäin, tehokkain ja kaiken lisäksi halutuinta seuraa.
Oletko suunnittelemassa jotain muutosta tai uudistusta elämääsi? Nyt on harvinaisen hyvä aika pistää toimeksi ja kaiken lisäksi nyt alkavissa asioissa ovat tähdet kohdallaan. Menestys tulee nyt helposti tai ei ollenkaan. Älä anna tämän kuvion tuntua millään tavalla tekemiseen painostavalta. Joskus paikoillaan pysymällä saa aikaan paljon enemmän kuin sinne tänne hosumalla. Ellet keksi mitään mukavalta tuntuvaa tekemistä, niin odota ihan rauhassa, kunnes luontaisesti päätät lähteä liikkeelle. Mitään kiirettä ei ole. Mitään mittaria tekemisesi tehokkuudesta ei ole käytettävissä. Anna sisäisen tunnelmasi ohjata jokaista päivittäistä askeltasi.
Olen joka hetki vakuuttuneempi siitä, että elämme useammassa ulottuvuudessa samanaikaisesti, eikä tässä materiaaliselta vaikuttavassa osiossa tapahtuville asioille tule antaa liian suurta merkitystä kokonaisuuden kannalta. Mikään ei voi mennä pieleen universaalin järjestyksen kannalta asioita tarkastellessa. Jokaisella tekemällämme ratkaisulla on oma tarkoituksensa ja jollain ihmeellisellä tavalla se palvelee kosmista tarkoitusta. Emme todellakaan voi tehdä ainuttakaan asiaa oikein tai väärin. Me vain teemme sen mitä teemme ja siitä seuraa poikkeuksetta jotakin. Jos tekeminen on tasapainoista ja hyvältä tuntuvaa, ovat seuraukset samanlaisia ja päinvastoin.
Jos vastustamme kovasti mitä tahansa, kohdistuu sama vastus aina meihin itseemme vastakkaisesta suunnasta. Ainoa keino luoda rauhaa ja tasapainoa maailmaan on olla tasapainossa kaikkien tapahtumien kanssa. Kaikkea voi seurata, mutta mitään ei pidä vastustaa. Tämän totuuden opin jo aikoinaan Taiji tunneilla. Mitä enemmän raakaa voimaa oli pelissä, sitä surkeampi oli oma tasapaino. Tämä pätee kaikkiin kamppailulajeihin ja lopulta kaikkeen elämään. Pienellä liikkeellä ja pinillä eleillä saa aikaan valtavan paljon enemmän kuin näyttävillä manöövereillä.
Tehkäämme tästä yhdessä leppoisa, antoisa ja mielenkiintoinen onnistumisten viikko!
Terveisin
astrologi Seppo Tanhua
Palaa Seppo Tanhua blogi hakemistoon
Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon
Tästä Johanna Vilén blogi hakemistoon
Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon
Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon
Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon
Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon
Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon
Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon
Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon
Tästä Margie Marketta Mylläri blogi hakemistoon
Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon
Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon
Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle
lue lisää
- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}
- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}
lue lisää
Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )
Piilota
Odota hetki ...
Odota hetki ...
Tämä tulkinta on avain oman ainutlaatuisen syntymähetkesi ymmärtämiseen ja tarjoaa arvokasta tietoa persoonallisuudestasi, vahvuuksistasi ja haasteistasi.
TutustuVapaana ottamaan puheluita
Saat huipputarjouksia ja tietoa kuluvan kuukauden astrologisista tapahtumista!
Odota hetki ...