Tänään haluan kirjoittaa kateudesta ja tutkia, mitä kaikkea se meille opettaa. Kateutta on sanottu perisynniksi, mutta erään näkemyksen mukaan ainoa ”synti” on se, että ihminen kokee olevansa erillinen muista ja omasta alkulähteestään. Se syvä rakkaudettomuuden tunne, joka meitä välillä piinaa täällä maan päällä, on suoraa seurausta tuon alkulähteen rakkauden kadottamisesta. Siksi olemme alkaneet kadehtia lähimmäisiämme, kun kuvittelemme olevamme ”eri porukkaa”. Kun meillä on eri kehot, eri kasvot ja eri äänet, jotka puhuvat eri kieliä, on vaikea ymmärtää, että olisimme yhtä ja samaa alkuenergiaa, samasta voimanlähteestä kotoisin.
Kateuden tunne on kuitenkin vaikea osa ihmisyyttä. Kateellinen ihminen ei kykene hyväksymään itseään sellaisena kuin on, ja tuntee arvottomuutta muihin verrattuna. Kun oman kateuden ja riittämättömyyden tunteen kieltää itsessään, se saattaa ilmetä vihaisena tuhahteluna ja kommentteina, että ”mitä tuokin tuossa oikein yrittää olla”. Jos emme itse yritä, tai emme onnistu jossakin asiassa, niin eivät toisetkaan saisi yrittää ja onnistua!
Tällainen ajatusmalli ei kuitenkaan enää sovi Vesimiehen aikaan. Meidän on pakko kasvaa aikuisiksi ja löytää myötätuntoa, etenkin itseämme kohtaan. Emme voi enää haaskata kallisarvoista energiaamme ja aikaamme muille kateellisena olemiseen. Se on vanha, loppuunkuljettu tie.
Parempi kuin muut
Kateudessa olennaista on se, että jollakulla muulla on enemmän kuin sinulla. Jollakulla on asiat paremmin, sinulla huonommin. Vertaat omaa arvoasi jonkun toisen arvoon, ja yleensä sinulle jää lyhyempi tikku käteen.
Tämä kateusmylly jauhaa oman pään ja kehon sisällä erilaisina oireina niin kauan, kuin sitä myllyä itse pyörittää. Kateuden aiheista ei tosiaan ole pulaa. Olen ollut kateellinen niin materiasta, menestyksestä kuin toisten elämän helppoudesta. Lohdutonta kateutta olen tuntenut toisten ihmisten terveydestä silloin, kun itse olen ollut sairas. Sapekasta kateutta olen tuntenut silloin, kun joku muu on saanut jotain, joka mielestäni olisi kuulunut minulle. Katkeraa kateutta olen tuntenut silloin, kun minut on sivuutettu, ohitettu tai hylätty – en ole kelvannut. Se on satuttanut.
Olen ollut myös kateellinen toisten lomamatkoista, kauniista kodeista, paremmista tienesteistä, hienosta urakehityksestä, upeasta ulkonäöstä, tai vaikkapa terveellisestä elämäntavasta, johon en itse ole pystynyt. Olen ollut kateellinen toisten tehokkuudesta ja aikaansaavasta energiasta, joka itselleni on tuntunut mysteeriltä. Miten toiset ihmiset pystyvät tuohon? Itse olen onnitellut joskus itseäni siitä, että olen saanut vietyä roskapussin monen päivän jälkeen roskiin, tai että olen saanut tiskikoneen tyhjennettyä. Se on ollut ainoa asia, johon omat voimat ovat sillä hetkellä riittäneet.
Tuntuu pahalta, kun mietin, miten paljon aikaa olen hukannut itseni vertaamiseen muihin.
Omaa voimaa kohti
Nykyään koen tuollaista epäreilua kateutta enää hyvin harvoin. Olen jollakin tavalla päässyt kateuden kierteestä eroon. Se on ollut pitkällinen prosessi, kuten kaikkien omien varjopuoliensa tutkiminen, tarkkailu ja lopulta hyväksyminen. Joskus kehitys on niin hidasta, että tuntuu, ettei mitään kehitystä tapahdu. Ja silti sitä tapahtuu.
Vasta siinä vaiheessa, kun aloin tehdä oman pääni mukaan, sellaisia asioita, jotka minua luokseen kutsuivat, tuo toisiin vertailu alkoi hiipua. Tuli tärkeämmäksi omat päämäärät kuin muiden tekemiset. Olin alkanut astella omaa tehtävääni kohti. Se motivoi ja antoi voimia.
Jossain vaiheessa minua ei enää kiinnostanut, mitä muut tekivät. Tein omaa juttuani, meni syteen tai saveen. Sain henkistä tyydytystä omasta tekemisestäni, omasta kehityksestäni. Sitten jossain vaiheessa itse tekeminenkin jäi toissijaiseksi. Silloin alkoikin arvostaa itseään, vaikkei tekisi mitään. Se vaatii sen, että riisuu kaiken suorittamisen ja katsoo omaa ihmisyyttään ja ikuista olevaisuuttaan kasvoihin ja hymyilee sille lempeästi.
Itseään voi katsoa tervehdyttävästi ulkopuolelta, aivan kuin avaten oman astrologisen kartan ensimmäistä kertaa. Jokainen kartta on ainutlaatuinen ja arvokas. Niin on jokainen ihminenkin tuon kartan takana. Astrologisia karttoja voi kyllä verrata toisiinsa, mutta kannattaako ihmisiä verrata?
Olet keräilyharvinaisuus
Kateus ei siis ole syntiä, vaikka sitä perisynniksi nimitetään. Se on meidän vaikeuttamme arvostaa ja rakastaa itseämme toisiin vertailematta. Voisin verrata itseäni vaikka tuhanteen ihmiseen, ja tulla siihen tulokseen, että he ovat kaikki minua jollakin tavalla parempia. Ei sellaisessa vertailupelissä voi kuin hävitä.
Kateuden tunteesta on pitkä matka itsensä arvostamiseen, itsensä hyväksymiseen ja itsensä rakastamiseen kaikkine epätäydellisyyksineen ja virheineen. Mutta kun lakkaa vihdoin vertaamasta itseään muihin, alkaa tajuta oman ainutlaatuisuutensa. Minua on vain yksi kappale täällä maan päällä, juuri tällä hetkellä. Samalla kun olen yhtä koko maailmankaikkeuden kanssa ja sykin samaa kosmista energiaa, niin samalla olen myös uniikki teos. Kallisarvoinen juuri tällaisena.
Kateus kertookin eniten omasta arvottomuuden tunteesta. Koet, että sinulla ei ole arvoa muihin nähden, että sinua ei arvosteta. Siihen on vain yksi ainoa lääke: sinun täytyy alkaa arvostaa itseäsi kuin tuota uniikkia arvoesinettä. Koko muu maailma voi teilata sinut mennen tullen, jos etsit sieltä hyväksyntää ja omaa arvoasi. Et voi jäädä sitä odottamaan, että sinut huomataan ja nostetaan palkintopallille, että sinua vihdoin kehutaan ja arvostetaan ja paijataan hyväksyvällä katseella. Edes sitä ei voi jäädä odottamaan, että joku muu rakastaa sinut eheäksi, tai että parisuhde tekee sinut paremmaksi. Kumppanuudessa kun vasta pyörittelemmekin kipupisteitämme, kaikkia niitä kohtia, jotka eivät ole eheitä.
Astrologia tarjoaa taskulampun oman arvon valaisemiseen
Koen vahvasti, että astrologia eri muodoissaan on opettanut minulle tätä itseni syvällistä hyväksymistä. Se on opettanut nöyryyttä suuren suunnitelman edessä, jossa minulla itselläni on kuitenkin paljon sananvaltaa. Astrologiset pelisäännöt kertovat, mitkä ovat ne kipeät kohdat, joita olemme tulleet tänne itsessämme parantamaan.
Tämä astrologinen tähtitiede on ollut merkittävä apuväline omalla eheytymisen tielläni, joka tietenkin on edelleen kesken. Mutta se on antanut minulle merkityksellisyyden tunteen ja mahdollisuuden tarkastella olevaisuuttani paljon korkeammasta näkökulmasta. Olemme kaikki tässä yhdessä, pyörittelemme samoja tunteita, samoja puutteen ja riittämättömyyden ja arvottomuuden kokemuksia elämästä toiseen. Synnymme haastaviin olosuhteisiin, ihan itseämme ja omaa kehitystämme varten. Jokaisessa inkarnaatiossa meillä on mahdollisuus kääntää ruoria eri suuntaan.
Voisin siis jopa väittää, että oman kateuteni väljähtyminen ja asteittainen sulaminen pois eri energiakehoistani on astrologisen harrastukseni ansiota. Olen kääntänyt katseen omaan kehitystehtävääni.
Olen kiitollinen siitä, että kateuden katkera kalkki ei ole jäänyt minuun iäksi kiinni. Muut saavat olla juuri niin upeita ja menestyneitä ja onnekkaita kuin ovat, sillä minun tärkein tehtäväni on keskittyä oman upeuteni, menestykseni ja onnekkuuteni rakentamiseen, niillä voimavaroilla, jotka minulla kullakin hetkellä on.
Ihmisellä on oma vastuunsa täällä Tellus-planeetalla. Se on vastuu omasta onnellisuudesta. Jokainen päivä ei sisällä ilon kyyneleitä, joskus ne ovat vain pelkkiä kyyneleitä, mutta nuo itkun tahraamat posket kertovat siitä, että meillä on vielä työstettävää. Meissä on vielä varjopuolia, joita pitää katsoa suoraan silmiin.
Elämäntehtävänä itsemme eheyttäminen
Unohda siis kaikki muut. Anna heidän olla arvoisiaan ihmisiä, hienoja sellaisina kuin ovat. Sinäkin olet hieno ja arvokas. Olet yksi miljardeista, kukaan ei voi olla sinua sinumpi. Joten sinulla on tärkeä tehtävä, olla Sinä. Juuri sellainen kuin nyt olet. Niin, ei se peilikuva aina miellytä, korjaamista löytyy aina, jotta voisi itseään täysillä rakastaa, puutteineen ja vikoineen. Mutta meidät on laitettu tänne juuri sitä varten, rakastamaan itsemme ehjäksi. Voisi jopa sanoa, että se on elämämme tarkoitus, itsemme eheyttäminen. Kateus vain hajottaa meitä, joten se on tunne, jonka taltuttamisella on iso merkitys.
En olisi koskaan päätynyt tänne puhumaan omasta kateudestani, omasta kamppailustani ja omien voimavarojeni vähyydestä ellen olisi seurannut omaa vaistoani, joka johdatti minut astrologian avoimeen syliin. Se on pitänyt minua kädestä koko reissun ajan, enkä ole enää vajonnut liian syvälle itsesääliin, vaan olen tajunnut omat vahvuuteni. Meillä taitaa olla astrologian kanssa vielä pitkä matka edessä, sillä en tunne itseäni vielä kokonaan. Muutun joka päivä, ja kehityn. Kehityn poispäin kateudesta, ja kehityn koko ajan enemmän kiitollisuutta kohti. Siinä on vielä tekemistä, että olisin itsessäni kaikkeen tyytyväinen. Mutta olen riittävän hyvä, ja koko ajan parempi. Ennen kaikkea ymmärrän joka päivä elämää paremmin, omaa elämääni.
Sisäinen taistelija laskee aseet
Nyt vasta olen ymmärtänyt, että olen yrittänyt vakuuttaa muut erinomaisuudestani ja ylivoimaisuudestani, kun minun olisi pitänyt vakuuttaa ja voimaannuttaa itseni. Nyt en jaksa enää sellaista turhaa taistelua, jossa oma arvoni olisi jonkun toisen käsissä. Voin laskea aseet ja sanoa, että nyt olen valmis luopumaan. Luopumaan vertailusta muihin, luopumaan oman arvoni todistelusta, luopumaan siitä, että pitäisi olla valmis. Olen keskeneräinen, aina matkalla, enkä koskaan perillä.
Oma sieluni toivookin, etten enää niin kovasti panisi hanttiin itseäni vastaan. Että sallisin rakkaudellisuuden ja omanarvontunteen vain olla ja ilmentyä elämässäni.
Meillä kaikilla on jokin suurempi tehtävä, joka vain odottaa, että löydämme sen, että käännämme katseemme arjen askareista kohti isompia avaruuden askareita. Sisäinen soturi -tulkinta on olennainen oman sieluntarkoituksen avaaja. Se opettaa ennen kaikkea sitä, mitä asioita vastaan sinun ei enää kannata taistella, vaan mitkä asiat omalla polullasi sinun kannattaa vain hyväksyä.
Kun ymmärrät oman arvosi, kateudella ei ole enää mitään valtaa sinuun. Se taistelu on silloin ohi.
Terveisin
Virpi Karjalainen
Liity postituslistalleni!