Astron joululahjaideat

Lahjat läheisillesi nopeasti, ilman ruuhkia!


Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia
Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Seppo Tanhua

Seppo Tanhua

5.9.2021

Tiukka mutka ennen nousukiitoa

Syyskuun ensimmäinen täysi viikko alkaa hurjassa tykityksessä Venuksen tehdessä heti maanantaina neliötä perääntyvälle Plutolle ja kolmiota perääntyvälle Jupiterille. Sitten vielä Mars kolmiossa perääntyvään Plutoon samana päivänä. Kun edellisten lisäksi Aurinko tekee kolmiota perääntyvälle Uranukselle ja vaikuttamassa on myös Merkuriuksen kolmio perääntyvälle Saturnukselle niin??? (Pakkaa sekoittaa vielä Marsin hiljalleen helpottava oppositio Neptunukselle.

Ihan heti ei oikein tiedä, mitä tästä sanoisi, mutta laitetaan nyt kuva kuitenkin näkyviin. Löydätkö sieltä kaikki mainitut tekijät?

Valtaosa aktiivisista kulmista on positiivisia tai jopa yltiöpositiivisia, joten yleissääntönä tälle viikolle voi todeta vain, että näistä mutkista selviää parhaiten täydellä kaasulla (vihreät viivat) ja mahdollisimman kevyellä jarrujalalla (punaiset viivat). Ralliakin joskus kokeilleena on pakko tunnustaa, että tällaiselle pikataipaleelle ei kannata päästää pelkoa istumaan kartturin eikä kuskin penkille. Vilkaistaan hiukan tarkemmin millainen moottori kiitäjäämme nyt kuljettaa kohti maaliviivaa. Josko se auttaisi voittamaan pahimman pelon.

Turboahtimena toimii ehdottomasti Marsin kolmio Plutolle. Kuvio antaa tälle viikolle aivan uskomattoman latauksen, joka on tehokkaasti käytettävissä minkä tahansa mieltä vaivaavan asian selvittämiseen hevosenkenkä nyrkkeilyhanskassa. Iskusi ovat niin painavia, ettei vastustajalla ole mitään mahdollisuuksia, kunhan seuraat samalla herkkää vaistoasi ja väistät puhtaalla intuitiolla omaa kehoa kohti tulevat tyrmäysyritykset (Mars oppositio Neptunus). Niitäkin on luvassa ja juuri siksi on pidettävä talla pohjassa ja energiat omaan päämäärään suunnattuina.

Toinen noteerattava apuvälinen on äärimmäisen herkkä ohjaustehostin. Auringon kolmio Uranukselle tuo tähän viikkoon huikean määrän innovatiivista kekseliäisyyttä, jonka toteuttaminen edellyttää välitöntä reagointia jokaiseen innostavaan impulssiin. Kisaa ajaessa tie on tunnettava kämmenpohjissa ja tässä tapauksessa tunnistat oikean ajolinjan siitä, että ideaasi ei ymmärrä kukaan muu itsesi lisäksi. Onnistuaksesi pitämään vauhdin päällä, on kestettävä katsojien ja huoltojoukkojen paine. Kenestäkään oman ajoneuvosi ulkopuolella ei ole apua tämän viikon pikataipaleella. Se on uskallettava ajaa omalla vastuulla ja omilla oivalluksilla.

Nuotitkin toimivat Merkuriuksen tehdessä kolmiota Saturnukselle. Voit kuunnella luottavaisin mielin omassa päässäsi ohjeita antavaa korkeampaa tietoisuutta ja mielellään toistaa sen ohjeet ääneen aina tiukan paikan tullen. Sinulla on kirkkain mahdollinen näkemys oikeasta tulokulmasta seuraavaan tiukkaan mutkaan. Elämässä ajoneuvomme rattina toimii oma ilmaisumme useinmiten puheen muodossa. Rattia on nyt uskallettava vääntää rehellisesti ihan eri suuntaan kuin läheisesi, ystäväsi tai työyhteisösi osaisivat odottaa heti kun siltä tuntuu.

Jarruakin tarvitaan ja sellaisena toimii Venuksen neliö Plutolle. Rallissa ei pärjää, ellei rakasta lajia, autoa, kartturia ja huoltojoukkoja. Yksikin osatekijä tästä kohtalaisen suuresta joukosta pystyy pilaamaan tunnelman ja samalla koko kisan. Ellet tule jonkun ihmisen tai asian kanssa nyt toimeen, niin se on osattava jättää kylmän viileästi vaikutusalueen ulkopuolelle. Jarrua tulee kuitenkin vain hipaista mutkan lähestyessä. Minkäänlaiseen rakkauselämän syväluotaukseen ei ole syytä lähteä mukaan, ettei paniikkijarrutus pääsisi pilaamaan hyvää kisaviikkoa. Luota omaan sydämeesi ja omaan rakkauteesi niin paljon, ettei kenenkään katkeruus tai omistushalu pääse hidastamaan tärkeiden muutosten tekemistä elämässäsi.

Jarrujalkaa keventää Venuksen kolmio Jupiterille. Pystyt vaikeuksitta tunnistamaan elämääsi parhaalla mahdollisella tavalla tukevat ihmiset siitä, että he kunnioittavat jokaista tekemääsi ratkaisua ja heitäkin aivan varmasti löytyy kannustamaan valitsemallasi reitillä. Sinulla on nyt lupa ja velvollisuus rakastaa kaikkea omaa tekemistäsi. Yksi jos jättää, niin toinen jo ottaa. Jokaisella rohkealla kuskilla on mahtava fanilauma reitin varrella ja erityisesti niissä tiukimmissa mutkissa.

Otappa tästä ajo-ohjeet kunnolla näppeihin, niin pääset podiumille ehkä jo tulevana viikonloppuna.

KESKIVIIKKONA klo 19.00 on jälleen vuorossa Tarot live-zoom

ja aiheena Suurten salaisuuksien kortit 5-8. Tule seuraamaan Astron youtube kanavalle suoraa lähetystä alkemian ja esoterian syvimpiä totuuksia sisältävien korttien pariin. Youtuben puolella lähetys avautuu klo 18.45 ja kaikille Tarotkurssin tilanneille lähtee zoom-linkki keskiviikkona aamulla ja uudelleen lähetyksen alkaessa. Siirry Astron Youtube kanavalle keskiviikkona tästä

Terveisin

astrologi Seppo Tanhua

Palaa Seppo Tanhua blogi hakemistoon

Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon

Tästä Johanna Vilén blogi hakemistoon

Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon

Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon

Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon

Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon

Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon

Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon

Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon

Tästä Margie Marketta Mylläri blogi hakemistoon

Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon

Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon

Tästä Talvetar blogi hakemistoon

Tästä Tiina Tolvanen blogi hakemistoon

Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle

Kommentit


lue lisää



- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}



lue lisää

- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}

Ilmoita ylläpidolle


Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )

Piilota

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...




Kommentoi kirjoitusta

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...