Astron joululahjaideat

Lahjat läheisillesi nopeasti, ilman ruuhkia!


Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia
Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Virpi Karjalainen

Virpi Karjalainen

12.7.2022

vieraskirjoitus:

Pysähdy muutoksen äärelle

Kun katsoo maailmaa, ei voi kuin huomata, miten erilaisissa todellisuuksissa ihmiset elävät. On erilaista kokea jokin asia vahvassa tunnekuohussa, tapahtumien keskipisteessä, kuin analysoida ja tarkastella sitä sivusta jälkiviisaana, itse tapahtumaan osallistumatta. Me muut olemme olleet todistamassa muutosta, tarkkailijoina.

Heinäkuun alun Mars-Pluto-neliö on nostanut väkivaltaisia tunteita ja tilanteita pintaan eri puolilla maailmaa. Uutisista olemme saaneet kuulla ampumatapauksista, joissa erimielisyydet on päätetty ratkaista aseilla, epäilemättä jonkinasteisen mielenhäiriön kourissa. Tällaisen ihmisen kartalla Mars-Pluto-neliö on varmasti korostunut voimakkaasti, osuen kartan kipeisiin, kriittisiin pisteisiin. Näin voimme kotisohvalta käsin päätellä, ja verrata maailman tapahtumia meneillään oleviin planeettatransiitteihin. Norjassa, Amerikassa ja Japanissa kuohui, ja ilman väkivaltaa Boris Johnsonkin sai kenkää. Maailma muuttuu taas kiivaaseen tahtiin, ja joudumme sopeutumaan siihen, tahdoimme tai emme.

Itse kiitin vain onneani, että nuo kaikki väkivaltaiset tapahtumat ja tunnekuohut olivat niin kaukana omasta elämästäni. Ne eivät olleet minun todellisuuttani, muuten kuin astrologisen esimerkin muodossa. Se oli kiinnostavaa kuitenkin huomata, näin astrologisena tarkkailijana, että Mars osoitti taas olevansa ampumatapauksiin liittyvä planeetta, hätähousu pyssynheiluttelija, ja Pluto puolestaan pakotti vallanpitäjiä vaihtumaan. Planeetat näyttävätkin todellisen luonteensa, kun niihin tutustuu ajan kanssa. Sitten ne eivät enää tunnu niin abstrakteilta, vaan tuovat konkreettiset muutokset iholle – tai kuvaruudulle – asti. Ihailen planeettojen vahvaa muutosvoimaa, joka on ihmistä suurempaa. Haluan ehdottomasti olla niiden kaveri, enkä asettua poikittain niiden tielle! Se ei muutenkaan tulisi onnistumaan, sillä muutosta ei voi pysäyttää.

Pluto siirtyy Vesimieheen 2023

Pluto tulee olemaan vielä voimakas tekijä kaikkien meidän elämässä, etenkin kun se tulevaisuudessa, eli jo maaliskuussa 2023, vaihtaa merkkiä Kauriista Vesimiehen puolelle. Pluto on Vesimiehessä vuoteen 2044 asti, joten tulemme todella tuntemaan sen uudistavan vaikutuksen pitkään. Se on varmasti sitä ”oikeaa” Vesimiehen aikaa! Pluto pakottaa Vesimiehen teemat todella toteutumaan, eli yhteisöllisyyden, avarakatseisuuden ja universaalin hyvän. Voi niitä myös vapaudeksi, veljeydeksi ja tasa-arvoksi kutsua. Meidän on ihmiskuntana muututtava tuohon ylevään atlantislaiseen suuntaan, tai kuten klassikko kuuluu, itkettävä ja muututtava. Maapallon oma ylösnousemusprosessi vaatii sitä, sillä vanhaan emme voi koskaan jäädä, vaikka se tutulta ja turvalliselta tuntuukin.

Muutoksen hyväksyminen osaksi elämää

Vaikka emme millään voi kaikkeen etukäteen varautua, vaan elämä onnistuu aina yllättämään, niin on hyvä seurata omia pitkän linjan transiittejaan tietoisena riskialttiista ajankohdista – ettei ainakaan itse mene hihojaan ja pelihousujaan pahimmalla hetkellä repimään ja toisille vahinkoja aiheuttamaan. Päivittäisen tai edes viikottaisen horoskoopin lukeminen ei vielä anna meille kovinkaan laajaa näkemystä siitä, mitä on oikeasti omassa elämässä meneillään. Mutta jos tuleva vuosi näyttää pullistelevan vaikkapa Pluton haasteellisia transiitteja, on pakko (Pluto-termi!) osittain alistua siihen, että asioita tapahtuu ilman, että niihin voi juurikaan vaikuttaa, ja että on parempi vain varata tarpeeksi nessuja viereen ja hyväksyä muutokset tarpeellisiksi mutkiksi oman tiensä varrella. Jos ruskeaa ainetta heitetään tuulettimella päin naamaa, meidän on turha pitää sitä jonain universumin henkilökohtaisena vendettana, eli juuri sinuun kohdistuvana kostoiskuna.

Meille kaikille tässä elämässä sattuu ja tapahtuu, se on varmaa. Voimme silti etsiä toisistamme kohtalotovereita, ja tuntea, ettemme ole yksin näiden muutosten ja haasteiden keskellä. Saamme siitä voimaa. Myös tieto siitä, että kukin haasteellinen transiitti menee aikanaan ohi, on helpotus.

Vaikka onkin hyvä olla tietoinen vaikkapa puoli vuotta tai vuosi eteenpäin omalle kartalle osuvien transiittien ja progressioiden vaikutuksista, emme silti voi yhtäaikaa sekä ”syödä kakkua että säilytellä sitä jääkaapissa”. Vain yhden päivän kerrallaan voimme elää, eikä ole mitään mieltä jännittää tai surra tulevaa. Kuinka monta kertaa olenkaan suunnitellut elämääni eteenpäin, kuin kalenteriin etukäteen merkintöjä tussilla tehden, tai pitänyt ihmissuhteita aivan varmana. Lopputulos on ollut pelkkää sotkua, kun on saanut vetää niiden yli ruksit. Asiat, joita suunnittelin, eivät toteutuneetkaan. Kalenterimerkinnät olisi kannattanut kirjoittaa lyijykynällä, jotta ne voi tarpeen tullen pyyhkiä pois, ja ne varmoina pitämäni ihmissuhteetkin on joskus saanut samantien kumittaa jäljettömiin. Puf, sinne kaikki katosivat, vaikka itse olin rakentamassa jotain pysyvää.

Pysyvien asioiden arvo

Koska elämä tarjoaa meille tätä yllätyksellisyyttä, nykyään enemmän kuin koskaan, olen jotenkin kuluneen vuoden aikana vahvasti sisäistänyt sen, että mikä tahansa hetki tai kontakti voi olla viimeinen. Et voi koskaan tietää, näetkö jotain ihmistä enää uudestaan ja katkeaako yhteys välillänne kokonaan. Ehkä siksi arvostan nykyään pysyviä asioita, tai sellaisia, jotka ovat pysyneet elämässäni jo kauan. Pitkiä, horjumattomia ihmissuhteita sekä vakiintuneita, tuttuja ympäristöjä. Tai vaikka vanhoja hyviä taitoja ja tapoja. En tällä hetkellä kaipaa kovinkaan paljon jotain uutta ja ihmeellistä, vaan arvostan pysyviä asioita, kiinteän aurinkomerkin edustaja kun olen.

Yksi sellainen pysyvä asia elämässäni on kesämökki Kainuussa. Tiedän, että täällä tulen käymään elämäni loppuun asti, oli elämäni sitten lyhyt tai pitkä. Täällä olen lapsena luontoa ihmetellyt, syönyt mustikoita metsästä, käynyt katsomassa siilejä. Mustikoita tai siilejä ei enää lähistöllä näy, mutta muistojen maisemat säilyvät. Minulla on maailman arvaamattomissa tuulissa tämä varma kiinnekohta. Löydän itseni täältä, jos en muualta enää löytäisi. Sanotaan näitä paikkoja, tuoksuja ja muistoja sitten vaikka juuriksi. Jokainen tarvitsee jonkinlaiset juuret, jonkin kiinnityskohdan muuttuvalle minälleen.

Muutoksen ja pysyvyyden paradoksi

Joka kesä, kun olen saanut tarpeekseni kaupungin vilskeestä, pakenen mökille. Silloin on yleensä Ravun aika, kodin, suvun ja perinteiden kuukausi. Minäkin tulen silloin kotiin juurilleni. Täällä on ollut samaa sukua jo satojen vuosien ajan, näissä ikuisissa maisemissa. Asiat ovat paikoillaan, kuten aina ennenkin. Muutokset vuodesta toiseen ovat hyvin pieniä, ihmisen kokoisia, hyväksyttäviä.

Tässä maailman melskeessä, kun joudumme hyväksymään tuon jatkuvan muutoksen, osittain sitä kammoten, osittain sitä janoten, tarvitsemme myös pysyvyyttä. On ihana ajatella, että asiat muuttuvat parempaan suuntaan. Minäkin muutun. Mutta samalla asiat myös pysyvät samoina. Minäkin olen se sama. Siinä on elämän paradoksi, muutumme ja pysymme samana yhtä aikaa.

Ehkä juuri se tuo meille onnea ja iloa. Kun tiedämme, että voimme muuttua ja muuttaa vaikka koko elämämme toisenlaiseksi, jos haluamme. Mutta samalla meillä on myös lupa olla juuri tällaisia, muuttumattomia.

Mökillä minä olen muuttumaton. Olen osa sukupolvien ketjua, yhtenä linkkinä, samanarvoisena. Mutta samalla, joka kesä, minä kasvan ja kehityn, sisältäni käsin. Muutama kesä sitten kirjoitin mökillä kirjaa, sitä ensimmäistä. Tänäkin kesänä kirjoitan mökillä kirjaa. Nyt se vain on eri kirja. Olen siis yhtä aikaa pysähtynyt samaan, ja mennyt eteenpäin. Se antaa lohtua. Ihan kaikki ei muutu, vaikka kaikki lopulta muuttuukin.

Kiitollisena pysähdyn tämän muutoksen äärelle.

Kun tilaat Astrokalenterin, voit tutkia omia tulevia transiittejasi Vuosinäkymä-valikosta. Saat hyvän yleiskuvan siitä, onko lähikuukausien aikana elämässäsi luvassa tiukkaa muutosten tuulta vai aiempien tapahtumien seesteistä sulattelua.

Terveisin

Virpi Karjalainen

Vielä ehtii!!

Astrokalenteri ja muut tulkinnat ovat  huikeassa kesätarjouksessa vielä tämän viikon.

Tarjoukset loppuvat 17.7.2022.

Ostaessasi nyt Astrokalenteri 12kk saat lisälahjana 4 x Tarot 5 tulkintaa. Lisälahjojen arvo on 31,96€.  

 

Lähestulkoon kaikki tulkinnat ovat kesäalessa mukana. Tulkinnat alkaen 5,14€! Kaikissa tulkinnoissani on aina tyytyväisyystakuu mukana.

Yhä useammat ihmiset seuraavat astrologisia kuvioitaan ja pystyvät ennakoimaan elämäntilanteita ja avautuvia mahdollisuuksia aiempaa paremmin. Rohkeus ja ennakkoluulottomuus ovat tämän kesän hittejä. Älä epäröi ottaa myös kosmoksen viisaita rytmejä tueksesi. Planeetat suorastaan tykittävät energiaa maapallolle läpi koko kesän.

Lunasta bonus!

Ostaessasi kesäkaupasta jokun tietyistä tulkinnoistani,saat upeana lisälahjana 2- 4 kpl tarot 5 korttia tulkintoja!Käy katsomassa mitä tulkintoja tarjoukseni koskee!

Siirry kesäkauppaan tästä

Palaa Virpi Karjalainen blogi hakemistoon

Tästä Seppo Tanhua blogi hakemistoon

Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon

Tästä Johanna Vilén blogi hakemistoon

Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon

Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon

Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon

Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon

Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon

Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon

Tästä Margie Marketta Mylläri blogi hakemistoon

Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon

Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon

Tästä Talvetar blogi hakemistoon

Tästä Tiina Tolvanen blogi hakemistoon

Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle

Virpi Karjalainen

Olen Virpi Karjalainen, tulilohikäärme ja kolminkertainen vesitiikeri. Olen luova ja värikäs tyyppi, joka kulkee omia polkujaan eteenpäin. Maaenergia pitää minut vahvasti jalat maassa. Lohikäärme ja tiikeri pitävät huolen siitä, että pääni sisällä käydään tiukkoja debatteja, kyseenalaistetaan sääntöjä ja suhtaudutaan elämään yhtäaikaa huumorilla ja hartaalla vakavuudella. 

fengshuiaskeleita@gmail.com   +358 50 5499315

 

Virpi Karjalainen

Kommentit


lue lisää



- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}



lue lisää

- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}

Ilmoita ylläpidolle


Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )

Piilota

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...




Kommentoi kirjoitusta

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...