Saat astrologiaan ja hyvinvointiin liittyviä blogeja, etuja, alennuskoodeja ja ajankohtaista tietoa astrologisista tapahtumista suoraan sähköpostiisi. Uutena tilaajana saat heti liittymislahjaksi erikoistarjouksen ensimmäisestä tulkinnasta!
Listalta pääset pois yhdellä klikkauksella. Sähköpostiosoitettasi ei anneta eteenpäin.
Liittymällä hyväksyt postituslistan tietojensiirtokäytäntömme.
vieraskirjoitus:
Astrologian valossa Suomen astrologinen ajanlaatu tulee vastaamaan kutakuinkin tarkasti vuosia 1939 - 44. Vastaavaa ajankohtaa ei ole ollut tällä välillä. Kuluva vuosi pohjustaa suuntaa vuotta 2024 silmällä pitäen, joka lienee ”itsenäisyyden” ajan käänteetekevin vuosi Suomen historiassa. Kyseessä on nyt puuhastelua suuremmat suuntaviivat. Nyt tehdään erittäin kauaskantoisia valintoja Suomen tulevaisuudelle ja siihen on todella mahdollista myös vaikuttaa. Astrologinen ajoitus antaa vahvat viitteet vuoden 2021 valmistelevasta luonteesta vuotta 2024 ajatellen.
Planeetat eivät tee puolestamme asioita. Jääkaappikaan ei täyty itsestään ilman omaa osuutta asiaan. Planeetat muodostavat erilaisten energioiden yhdistelmän joka on asiaan sopusoinnussa tai ristiriitaisesti joka sekin on yksilöllistä suhteessa oman syntymäkartan eri alueisiinkin. Voidaan puhua geometrisesta tulokulmasta ja sen ärsyttävyydestä tai myötäisyydestä.
Vaikutus elollisiin olentoihin saattaa päätelmäni mukaan tapahtua dna:han kohdistuvan energeettisenä vaikutuksena, jonka rekisteröimme tuntemustasolla alitajunnan kautta. Ihmisen vapaan tahdon osuus on seurata tai olla seuraamatta näitä ärsykkeitä. Niiden tarkoitus on ohjata ihmistä kuten eläimet toimivat vaistonsa ohjaamina. Ilman vapaan tahdon osuutta olisimme vain mekaanisia koneita vailla henkisen kehittymisen mahdollisuutta. Tässä kohdassa voi pohtia mistä itseen kohdistuvaa ohjausta vastaanottaa ja missä määrin.
Vuosi tulee luultavasti olemaan Suomen historian kannalta merkittävin tähän astisista itsenäiseksi julistautumisen jälkeen. Teemassa on myös yhtymäkohtia vuosiin 1938-40, mutta hieman eri sävyisenä.
Pluto ohittaa Suomen venuksen 2024 eikä tätä ole aiemmin tapahtunut. Pluton ilmentäminen on planeetoista voimakkain eikä asiat sen jälkeen ole kuten ennen. Pluton myötä pinnallisuuteen, valtaan ja manipulointiin perustuneet arvot tulevat paljastumaan. On valinnan paikka annetaanko sen jatkua ja edelleen kehittyä vai valitaanko aitoja ja ihmisyyttä palvelevia syvällisiä ja kestäviä arvoja. Tyypillisesti sitä toista mahdollisuutta ohjataan täysin kylmillä rahan ja vallan arvoilla. Tätä on pluton ohittaessa Suomen Venuksen. Vaikutusaika voidaan katsoa alkaneeksi viimeistään loppuvuodesta 2019 ja jatkuvan 2030 saakka.
Fokus on 2024 Pluton mennessä venukselta edestakaisin kolmesti. Ihmisen kartalla tällaisen jakson seurauksena rahaan, materiaan ja loistokkaisiin kulisseihin perustuneet arvot menettävät merkityksensä ja toisinaan ne saatetaan jopa kokonaan menettää. Käykö näin, riippuu universaalin kehityksen tarpeellisuudesta suhteessa vallitsevaan tilanteeseen. Seurauksena on kuitenkin ettei rahalla ja vallalla ole enää henkilökohtaista arvostusta vaan niihin suhtautuu ehkä jopa halveksien. Ehkä valo tulee pohjolasta ja nimenomaan Suomesta.
Ihmisen kartalla puhutaan uran tai julkisen näkyvyyden pisteestä. Teemana on kuitenkin ihmisen osallistuminen yhteiskuntaan oman henkisen kutsumuksensa pohjalta. Valtion kartalla pluton mennessä tästä, sanoisin että kyseessä on suuremman luokan asiakokonaisuudet. Kun tällainen ohitus tapahtuu, kyseessä on teemaan liittyvien asioiden paljastuminen, totuuden esiintulo ja tärkeimpiä valinnan ajankohtia myös sen suhteen, onko Suomella tämän jälkeen osuutta globaalissa mittakaavassa. Ihmisen kartalla tämä tietäisi kutakuinkin pakottavaa ja perustavanlaatuista muutosta työhön liittyen. Ehkä potkuja tai täydellistä alistumista. Elämän suurimpia muutoksia kuitenkin, tyypillisesti joku loppuu jotta uusi pääsee syntymään.
Venus ja missio vesimiehessä sen ollessa laadultaan kaikista merkeistä itsenäisin ja riippumattomin näen asian niin että näistä teemoista totuutta tulee esiin historiastakin sen verran kuin on tarpeen jotta ymmärtäisimme luontaiselle Suomen kehitykselle terveen suunnan. Tämä totuuden jakso tässä yhteydessä kuin nyt, tapahtuu noin 250 vuoden välein, ensimmäistä kertaa Suomen ”itsenäisyyden” ajan historiassa.
Pluton kanssa voi pärjätä kestävällä perustalla vain ehdottoman aitouden ja totuuden kanssa. Kaikki muu johtaa ennemmin tai myöhemmin tilinteon hetkeen. Tämä on jo alkanut Suomessa, käsittääkseni loppuvuodesta 2019 tai ehkä jo 2018 keväällä. Tulemme siis näkemään miten Suomineitoa on viety kuin pässiä narussa ja mikä historiassa on johtanut nykytilanteeseen.
Plutoniumi vaikuttaa siis terävimmillään 2024 – 25 ja kysymys on yksinkertaisesti valinnasta kenen hallussa se on. Yhtäjaksoisella vaikutusalueella ollaan kuitenkin ainakin 2030 saakka.
Kyseessä on ollut oppositio Suomen mission pisteelle ja Venukselle, siis vastakkainen voima johon on reagoitu tyypillisesti puolustuksellisesti. Pluto on näihin aikoihin ollut astrologisen kartan rakenteen mukaisesti myös Imum Coeli-pisteellä jota myös kodin- tai sisäisen turvallisuuden pisteeksi luonnehditaan. Pluton yhtäjaksoinen vaikutusaika on ollut 1932 – 45. Asetelma on ollut hieman eri mutta Pluto on aspektoinut samoja kohteita Suomen astrologisella kartalla. Tulokulma vain on ollut hieman eri, ehkä voisi luonnehtia sitä hieman miedommaksi kuin tämänhetkinen mutta tuolloin Pluto on tehnyt tarkat aspektinsa viidesti tulossa olevan kolmen sijaan.
Uranuksen vaikutus Suomen astrologisella kartalla kohdistuu useampaan kohtaan. Samanlainen tilanne oli viimeksi suunnilleen 1937 – 40.
Kuulle myötävaikutteisesti ja lähes itsestään kun samanaikaiset haasteet (ts. ristiriitaisuudet) hoidetaan kuntoon. Kuulla on monta merkitystä joista tässä yhteydessä perusturvallisuuden, kodin ja suojan merkitykset lienevät tilannetta parhaiten kuvaavat. Uranus tuo luontaista vapautta. Se kohdistuu Suomen sielun prinsiippiin jonka kai voisi tulkita koostuvan Suomen kansasta.
Auringolle aspekti kysyy rohkeutta ja uskonlujuutta yksilötasolla. Aurinko on oman energian päivittäistä luontaista toteuttamista ja inpiraatiota yksilön kartalla mutta yhdistetään myös maskuliiniseen perheyhteisön ominaisuuteen. Valtion kartalla ehkä hallitus voidaan ainakin osittain lukea tähän rooliin. Kyseessä oleva Uranuksen kvinkunssikulman toteuttaminen toimivasti perää yksilön erillisyyden toteuttamista ja myös haastaa siihen. Uranuksen tapauksessa etsitään uusia toimintamalleja ja kvinkunssikulmassa se kysyy uskallusta poiketa totutusta. Se on kuitenkin sen toimivuuden ehdon hinta.
Suomen Saturnukselle osuu erityisen pakottavat paineet sulkeutuvan neliön myötä. Käytännössä tämä näkyy järjestelmien ja sosiaalisten normien pakollista purkautumista siltä osin kuin ne palvelevat kurjistamista terveiden rakenteiden ja normien kustannuksella. Tilannetta voisi luonnehtia niin että säätämällä lisää kurjistamista, tulee säätäneeksi itsensäkin ulos tulevasta yhteiskunnasta. Sillä tiellä ei vain kertakaikkiaan ole mitään menestymisen mahdollisuutta.
Globaali tilanne on ”paskaa tuulettimessa”. Normien ja kurjistamisen sekä byrokratiarakennelmien pakkoluhistuminen on erittäin ajankohtaista. Byrokratia, viranomaiset, lait ym. normikyhäelmät jotka eivät globaalissa tai kansallisessa mittakaavassa vie kansakuntaa eteenpäin ovat pakosta purkautumisen kohteena. Tässä ajassa näin toimivat tahot myös paljastavat itse itsensä.
Uranuksen ja saturnuksen neliö globaalisti tapahtuu kolmesti, 17.2.2021, 15.6.2021 ja 24.12.2021. Yhtäjaksoinen neliöaspekti vaikuttaa suunnilleen joulukuusta 2020 kesäkuuhun 2022.
Uranuksen tarkka sulkeutuvan neliön haasteaspekti Suomen saturnukselle tapahtuu kolmesti, 21.7.2021, 18.9.2021 ja 29.4.2022. Yhtäjaksoinen vaikutusaika on huhtikuusta 2019 heinäkuuhun 2023. Saturnus sinänsä edustaa konkreettista rakennelmaa ja puitteita eikä niinkään toiminnallista yksikköä, vaan pikemminkin sen tuotosta.
Tästä näkökulmasta Suomen toimintakyvyn ja energistä puolta ilmentävän hallituksen kannalta mielestäni lähiaikojen kiinnostavin ajankohta on 15.6.2021 paikkeilla tai hyvin pian sen jälkeen. Ajankohdassahan globaalissa astrologiassa on Uranuksen ja Saturnuksen neliö jonka asteluku on alle asteen tarkkuudella sama kuin Suomen Kuun ja Auringon. Planeetaariset voimat pääsevät purkautumaan ja kiinnostavaa seurattavaa sanoisin olevan luvassa etenkin aikavälille 15.6. – 21.7.2021. Jos hallitus ja puoluejärjestelmä on hajotakseen niin tällöin voimme odottaa uudistumisen merkkejä. Kuntavaalipäivä tuleekin nyt kiinnostavaan ajankohtaan…
Vaikka Uranus ja Saturnus globaalissa mielessä ovat keskenään hyvin kapinallisessa asetelmassa, on Saturnus suhteessa Suomen astrokarttaan samalla kahdella tavalla, jonka katsoisin hyvinkin tervehdyttäväksi ja rakentavaksi. Se kuitenkin edellyttää purkutalkoita oppositiosta Suomen Saturnukselle = järjestelmälle, ja samalla se on rakentamisen mahdollistavassa kulmassa avautuvassa sekstiilissä Suomen auringolle jonka sanoisin kuvastavan ja rakentavan pohjaa jolta ponnistaa. Näihin molempiin avaimet ovat tässä tapauksessa Suomen taskussa.
Edellisen kerran uranus oli samoilla sijainneilla näinä vuosina. Tällöin kuitenkaan globaalisti ei ollut uranuksen ja saturnuksen neliötä, eivätkä molemmat näinollen haastaneet Suomen astrokarttaa. Hallintojärjestelmän perinpohjaista uudistamisen tarvetta ei tainnut ollakaan.
Uranuksen ja Pluton osoittamat teemat ovat ajankohtaisia suunnilleen samoin kuin historiassamme aiemminkin.
Voimakasvaikutteiset planeetat tulevat tänä vuonna myös peruuttamaan kaikki samanaikaisesti. Peruuttamista voidaan ajatella korjausliikkeen mahdollistavana, jolloin ei niinkään jatketa vain eteenpäin vaan katsotaan ja järjestellään palikat uudelleen. Alkuvuodesta 2022 ilmiö taas poistuu ja osa näistä kääntyy jo loppuvuodesta 2021. Kesän 2021 alusta pitkään syksyyn monikin asia tuntuu olevan käymistilassa. 2022 alkuvuodesta alkaen on odotettavissa edistymisen makua.
Nykyisen järjestelmän uudistumisen alku 2021 näyttäytyy kuitenkin mielestäni lähes väistämättömältä. Sille on tarkoituksensa ja sille on universaali tarve sekä ajoitus.
Myös USA:n ja EU:n astrokartoilla on ajankohtaisia astelukuja. Voi todeta että maailmalla tuulee. Suomen asema, rooli, osuus ja toiminta globaalissa mittakaavassa vaikuttaa myös olevan ajankohtainen tästä eteenpäin muutaman vuoden ajan. 2024 – 25 jalostavat myös suomalaista arvokäsitystä. Kyse voi olla myös omasta valuutasta ja muusta itsenäisyydestä.
Henkilökohtaisella tasolla vastaava Plutojakso saattaa näkemään kulissien merkityksettömyyden ja valheellisuuden läpi syvällisempien syvällisempien ja pehmeiden arvojen noustessa tärkeämmiksi. Jää nähtäväksi toteutuuko sama valtion astrokartan ollessa kyseessä.
Terveisin
Astrologi Arto Virtanen
https://astrostudio.fi/
Palaa Arto Virtanen blogi hakemistoon
Tästä Seppo Tanhua blogi hakemistoon
Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon
Tästä Johanna Vilén blogi hakemistoon
Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon
Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon
Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon
Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon
Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon
Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon
Tästä Margie Marketta Mylläri blogi hakemistoon
Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon
Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon
Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle
lue lisää
- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}
- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}
lue lisää
Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )
Piilota
Odota hetki ...
Odota hetki ...
Tämä tulkinta on avain oman ainutlaatuisen syntymähetkesi ymmärtämiseen ja tarjoaa arvokasta tietoa persoonallisuudestasi, vahvuuksistasi ja haasteistasi.
TutustuVapaana ottamaan puheluita
Saat huipputarjouksia ja tietoa kuluvan kuukauden astrologisista tapahtumista!
Odota hetki ...