Kuu luo meille joka kuukausi syklin irtipäästämiseen. Nyt on takana harvinainen täydenkuun pimennys, jonka teemana oli harhoista irtipäästäminen. Irtipäästämisen teema on monelle tuttu ja monelle aivan uusi. Pelottava, mutta uskoisin, että mieluisa vieras.
Vuosien ajan olen tehnyt henkisen kasvun matkaa ja lukemattomia kertoja irtipäästänyt erilaisista asioista. Olen tehnyt erilaisia rituaaleja, kuten kirjoittanut asioita lappuun ja polttanut sen. Kuvitellut mielessäni päästäväni irti asioista tai ihmisistä ja paljon muuta. Lopullinen irtipäästäminen ei kuitenkaan ole ollut niin helppoa, kuin olisi voinut kuvitella. Prosessi on ollut yllättävän pitkä, vaikka uutena teemana se kuulostaa helpota ja hetkessä tehtävältä. Olen ollut monen asian ja ihmissuhteen kanssa kertaus harjoituksissa, irtipäästämisestä huolimatta. Matkan aikana olen myös oivaltanut, että vaikeimmat irti päästettävät asiat ovat nousseet minulle lapsuudestani 0–7 ikävuoden ajoista, joista en edes muista kunnolla. Kaikki sen aikaiset tapahtumat ovat asettuneet alitajuntaani ohjailemaan elämääni ja olen useasti huomannut olevani ajovaloissa paniikissa juokseva jänönen, joka ei näe mihin mennä, mutta pakoon olisi päästävä.
Mitä siis on irtipäästäminen?
Itse koen irtipäästämisen olevan sellaista, jonka jälkeen kyseinen asia ei enää vaikuta valintoihini. Se ei saa minussa enää aikaan vahvoja tunteita ja siitä on tullut neutraali. Koen, että irtipäästäminen vapauttaa kahleista, kuten traumoista ja uskomuksista. Vapauttaa vahingollisista ihmissuhteista ja saman kaavan toistamisesta. Toisista ihmisistä irtipäästäminen liittyy usein oppiläksyihin, mitä he ovat tulleet opettamaan meistä itsestämme.
Irtipäästämisen helppo tie
Usein pyydämme irtipäästöä kaikkeen vanhaan ja tarpeettomaan. Useimmiten onnistummekin jättämään kyydistä sellaista, tällaisen pyynnön jälkeen. Ennen tällaista pyyntöä olemme oivaltaneet, että kannamme mukanamme tietoa, tunteita tai ihmisiä, jotka eivät enää palvele meitä millään tavalla. Tämä oivallus on syntynyt prosessista, jonka olemme käyneet itsemme kanssa.
Entäpä jokin asia tai ihminen, johon olemme lopen kyllästyneitä? Olemme uuvuksissa käsittelystä, monien eri tunteiden valtaamia ja haluaisimme jo päästää irti. Pyydämme irtipäästöä tuollaisella hetkellä ja toivomme jonkun muun ottavan vastuun omasta prosessistamme, jotta pääsisimme itse helpommalla. Kuten tuossa alussa mainitsin, niin vanha ja tarpeeton on helppoa irti päästää. Olemme käsitelleet, oivaltaneet ja oppineet siitä jo tarvittavan. Sama on edessä jokaisen irtipäästön kohdalla.
Tällaisina oivallisina hetkinä, kun pyydämme ja rukoilemme irtipäästöä jostain asiasta, alkaa valtavan tärkeä aika. Universumin on aina taivuttava sinun tahtoosi, niin myös irtipäästämiseen. Elämä alkaa tuomaan sinulle kokemuksia, jotta voisit oivaltaa, miksi olet paininut kyseisen asian tai ihmisen kanssa. Elämän tarkoitus on auttaa sinua. Asia tai ihminen tarvitsee merkityksen, jotta irtipäästö voi tapahtua. Merkityksen voimme löytää kaivelemalla asiaa syvältä sisimmästämme.
Omakohtainen kokemukseni irti päästämisestä
Tein noin kaksi vuotta sitten suuren oivalluksen ja huomasin kärsiväni läheisriippuvuudesta. Tuo oivallus oli aikamoisen työn takana, sillä vaikka näin jatkuvasti ympärilläni läheisriippuvaisia, en kuitenkaan nähnyt sitä itseäni. Saatuani tämän oivalluksen hain apua, jotta suhteeni toisiin ihmisiin ja lapseeni olisi tulisi normaaliksi. Ihmiset ympärilläni peilasivat minulle eri muotoja läheisriippuvuudesta ja aloin nähdä kuinka monella tavalla olin ilmentänyt sitä. Oivalluksistani huolimatta, en päässyt irti riippuvuudestani. Aloin epätoivoisena rukoilla apua enkeleiltä ja universumilta, että saisin jo päästää irti. Halusin päästä vapaaksi ja uskaltaa elää elämääni ilman pelkoa. Halusin olla turvassa, kun uusi ihminen kävelee elämääni, ettei se päättyisi aivan kuten kaikki muutkin suhteet ovat päättyneet. Ja kuinka arvata saattaakaan, elämä toi minulle aika pian pyyntöni jälkeen uuden ihmisen elämääni.
Pyörin tuskassa ja ahdistuksessa, enhän ollut valmis tähän. Olin edelleen se sama läheisriippuvainen, sillä olin oppinut välttelemään läheisriippuvaisen käytöstä ja kieltämään itseltäni tunteitani, mutta en ollut parantunut. Pian tapaamisemme ja ihastumisen jälkeen, huomasin tämän ihmisen nostattavan pintaan kaikista syvimpiä haavojani. Pelkoni läheisriippuvuuden hullaantumisesta kasvoi.
Sitoutumiseni omaan paranemisprosessiini sai minut ottamaan nöyrästi vastaan kaiken mitä oli tullakseen, peloista huolimatta. Yksi asia ja tunne kerrallaan pysähdyin itseni äärelle kysymään, miksi koen näin, mitä tämä kertoo minusta? Päivittäiset meditaatio hetkeni lisääntyivät ja pitenivät. Huomasin olevani tavallista väsyneempi ja jätin askareita vähemmälle ja pyrin rauhoittamaan elämääni minkä vain pystyin. Halusin käydä läpi kaikki asiat, jotka aiheuttivat suuria tunteita ja saivat minut käyttäytymään vanhalla ja tutulla tavalla. Muutamien viikkojen pysähtymisen ja työstämisen jälkeen olin tullut pisteeseen, jossa eteeni tuli kysymys. Olenko käynyt koko lapsuuteni läpi? Olenko antanut anteeksi vanhemmilleni ja itselleni ihan kokonaan? Kuvittelin olevani. Halusin kuitenkin uudestaan tarkastella tuota asiaa, koska nämä kysymykset tulivat eteeni. Luottamukseni elämän ohjaukseen on hyvin vahva.
Meditaatiossa hiljennyin kysymään, onko minulla jotain sidoksia, jotka pitävät minua kiinni vielä läheisriippuvuudessa. Mieleeni alkoi piirtyä kaksi köyttä, jotka olivat kaulani sekä vyötäröni ympärillä. Kysyin saako nämä katkaista ja päästää irti? Sain vastaukseksi ei.
Halusin kuitenkin jo päästä vapaaksi tästä vuosia kestäneestä kärsimyksestä. Pyysin päästä näiden köysien päässä olevien kiinni pitävien asioiden luokse. Halusin nähdä juurisyyn ongelmaani ja niin matkani alkoi kohti lapsuuden maisemia. Näin siellä itseni, isäni sekä äitini. Sukelsin aikaan, jossa olin aivan pieni lapsi. Kun katselin ulkopuolisen silmin tapahtumia sieltä, aloin nähdä ne uudella tavalla. Ymmärsin, että oma lapsen muistini oli vääristänyt tapahtumia ja olin vuosia uskonut johonkin sellaiseen mikä ei ole ollut totta. Katselin nyt luultavasti ensimmäistä kertaa totuutta silmiin ja ymmärsin, miten lapsen prosessoiva mieli oli kehittänyt itselleen tarinan kaiken ympärille, jonka keskipisteenä lapsena olin. Kehittämäni tarina ei ollut totta, sillä lapsi etsii itsestään automaattisesti syyllistä ulkopuolella tapahtuviin ikäviin asioihin. Niin myös minä olin kertonut itselleni hyvinkin julmaa tarinaa menneestä. Tämän oivalluksen jälkeen kiitin ja palasin tähän hetkeen. Lähdin tekemään oppimallani tavalla tuttua anteeksianto harjoitusta vanhempieni kanssa. Mielikuvissani pyysin heidät eteeni ja kävimme läpi kaikki tapahtumat. Puolin ja toisin annoimme anteeksi, niin minä heille, kuin hekin minulle ja lopuksi vielä annoin itsellenikin anteeksi. Kehoni valtasi ääretön rauha, selkäni suoristui ja hymy nousi huulilleni. Tiesin tulleeni pisteeseen, jossa irtipäästö läheisriippuvuudesta olisi mahdollista. Köydet ympäriltäni irtosivat ja sain antaa niiden mennä.
Elämä kirjaimellisesti puski minua kokemaan syvimpien haavojeni tunteita, jotta pystyisin näkemään juurisyyt läheisriippuvuudelleni.
Kärsimyksen kertauskurssi
Kun elämä antaa mahdollisuuden päästää irti, seuraa niin sanottu integraatio vaihe uuteen identiteettiin. Kun päästämme irti asiasta, joka on määritellyt elämäämme vahvasti, meidän identiteettimme joutuu väkisinkin muutokseen. Jos jatkamme samalla tutulla tavalla elämistä irtipäästämisen jälkeen, elämä luulee, ettemme oppineet mitään ja antaa meille kertauskurssin käytäväksi. Olen huomannut itselläni ja monilla muillakin tämän integraatio vaiheen jäävän väliin, sillä olemme niin valtavan onnellisia ja helpottuneita pitkän prosessin tullessa ”päätökseen”.
Identiteettiimme vaikuttaa se, miten näemme maailman, miten kohtaamme ja koemme sen. Kaikki tämä alkaa muuttua, kun irtipäästämisen työn jälkeen jokin tärkeä osa meistä paranee. Jotta muutos olisi pysyvää ja haava pääsisi kuroutumaan umpeen, meidän tulisi oppia elämään uuden identiteettimme kanssa. Monesti se tuo muutoksia myös ympäristöömme, emme ehkä ole enää onnellisia nykyisessä tilassamme, ystävät saattavat vaihtua tai ainakin hämmästellä uutta sinua ja yleensä aina perheenjäsenesi reagoivat sinuun aivan uudella tavalla. Meille tulee tarve puhua asioista eri tavalla, haluamme kokea elämän uudella tavalla. Musta valkoiseen maailmaan on alkanut muodostua värien eri sävyjä ja emme enää tahdo ummistaa silmiämme niiltä.
Uskallatko olla uusi Sinä?
Oman kasvumme ja kärsimyksestä irtaantumisen vuoksi käymme läpi näitä asioita itsessämme. Kun heräämme henkisesti meille, herää sisäinen halu päästä eteenpäin ja löytää selitys asioille. Kärsimys tulee jokaisen meidän sisimmästä, ja kun sisin muuttuu, muuttuu kaikki muukin. Identiteetti tason muutokset vaikuttavat melkein kaikkeen mitä on elämässämme ja sen vuoksi monia pelottaa aloittaa koko prosessia. Usein tuttu helvetti on turvallisempi, kuin tuntematon. Prosessi kuitenkin vie sinut aina lähemmäksi omaa sisintäsi, sitä oikeaa Sinua ja vastaan tulee vielä sekin päivä, kun prosessoitavaa on enää vain vähän jäljellä.
Emme voi pakottaa irtipäästämisen prosessia tapahtuvaksi, mutta voimme pyytää sitä. Nöyrästi ottaa vastaan sen mitä elämä tuo ja hakea tukea sen eri vaiheisiin. Irtipäästäminen on osa elämäämme ja jatkuu varmasti niin kauan, kun elämme tätä kokemusta ihmiskehossa. Joten älä turhaan ota paineita, ota mieluummin vastuu pyytämäsi prosessin loppuun saattamisesta ja muista elää elämääsi senkin jälkeen.
Terveisin
Irene Länkinen
Liity postituslistalleni!