Astron joululahjaideat

Lahjat läheisillesi nopeasti, ilman ruuhkia!


Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia
Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Evgenia Nyyssölä

Evgenia Nyyssölä

20.12.2022

vieraskirjoitus:

Venus mysteerin kohtaaminen sen kauneudessaan

Henki hallitsee ainetta. Ristin yläpuolella oleva ympyrä kuvaa hengen ilmentymistä materiaalisella tasolla. Tuttu lienee sanonta, että joku on "jumalaisen kaunis".

Joku tarkoitus on varmaan myös jumalaisten palatsien, moskeijojen ja temppeleiden uskomattomalla loistolla. Ovathan ne niin vanhan kuin nykyisenkin uskomuksen mukaan jumalten tai Jumalan asuinsijoja. Ihmisen elämässä tällainen kauneus on harmoniaa oman itsensä ja sitä kautta kaiken ympäristönsä kanssa.

Venus tuodaan esiin usein astrologiassa niin, että se symboloi rakkautta, ystävyyttä ja viehätysvoimaa samoin kuin mieltymyksiä, rahaa, arvomaailmaa, harmoniaa, taiteita, kauneutta ja luovuutta - asioita, joita rakastamme niiden tuottaman ilon ja nautinnon vuoksi. 

Venukselle on kuitenkin myös toisenlainen merkitys kuin astrologian romanttisista kuvauksista on monille jäänyt päällimmäiseksi. Tästä puhutaan harvemmin. Liikkeellään eläinradalla se kuvaa kykyämme elää tasapainossa itsemme kanssa ja nauttia niistä asioista, joista todella pidämme. Niin kauan kun kysymme rakastetultamme luvan omille mieltymyksillemme, jäämme vaille monia rakastamiamme asioita, elämästä ja ihmissuhteita. Tukehdutamme tällöin sielumme kutsun. Kyvyttömys nauttia elämästä purkautuu silloin syytöksinä, vihana ja katkeruutena rakastettuasi kohtaan, vaikka hän onkin täysin syytön surkeuteesi. Venus energia siis kuvaa ja vaatii meitä pysähtymään ja kuuntelemaan sielumme sanomaa. 

Astrossa on Joulun super ale!

Nyt lähestulkoon KAIKKI joulukaupan tulkinnat alessa mukana! Hinnat alkaen 6,9€! Aikaa tutkivissa tulkinnoissa 2 - 4 kpl tarot 5 kortta tulkintoja lisälahjana mukana ( lahjojen arvo 16 - 32€ )!

Kosketus kauneuteen on muistutus pyhyyden olemassaolosta

Annanko itselleni luvan ihastua?  Annanko itseni viehättyä ihmisen kauneudesta, tai annanko katseeni levätä hetken kauniin temppelin koristeluissa? Miksi olemme antaneet rakentaa yhteisömme, parisuhteesta alkaen niin, ettei saisi koskaan viehättyä mistään muusta, paitsi siitä mikä itselleen kuuluu tai on muuten katsottu sopivaksi? Onko vain sisäinen kauneus ja oikeat teot todiste rakkaudesta?

Kosketus kauneuteen on muistutus pyhyyden olemassaolosta

Ulkoinen kauneus maan päällä on merkki siitä, että jotain ihmeellistä, mystistä ja jumalallista on sittenkin olemassa. Fyysisestä, ulkoisesta kauneudesta kuuluu nauttia. Se kuuluu huomata, huomioida ja sallia. Kauneus ja sen janoaminen on myös Luojamme luomaa energiaa, jolla on tärkeä osa Luomakunnassa. Kauneutta kohti kuuluu pyrkiä, sitä kuuluu lisätä niin itsessään kuin ympäröivässä maailmassa. Pyrkimys kohti kauneutta on ihmisen kaipuuta Luojaamme kohtaan, hänen luokseen ja lähemmäksi henkistä elämäntapaa. Kauneus on sellainen voima, joka tuskin jättää ketään kylmäksi. Kauneutta ihaillaan, mutta myös kadehditaan ja vähätellään.

Kun ihastut uuteen hienoon autoon taikka kitaraan, tai vaikka kipinään toisen ihmisen silmissä ja hänen tapaansa puhua, nauraa tai liikkua, nautinnolliset, korkeavärähteiset energiat lähtevät sinussa liikkeelle, herättäen kehossa ihania tuntemuksia, inspiraatiota ja halua kohota kohti jotain, mitä vielä et ole saanut osaksesi. Venus -planeetan energian herättämä tunne on kuin taikavoima koskettaisi sydäntä. Se suorastaan tahtoo, että nautit kauneudesta ja arvostat kauneutta ympärilläsi. Miksi ihmeessä sitten kauneutta ja varsinkin seksuaalista viehätysvoimaa on demonisoitu ja yritetty painaa alas niin kauan, satojen, jopa tuhansien vuosien ajan? Miksi vieläkään asenne ulkoista kauneutta kohtaan on aika vähättelevä ja alentava? Ei se ulkoinen kauneus, vaan sisäinen, sanotaan – ja samalla ruokitaan sitä ideaa, että molemmat eivät voisi olla yhtä aikaa, tai toinen olisi vähempiarvoinen. Yleensä vähempiarvoisella tarkoitetaan juuri sitä ulkoista.

Kauneus kuuluu valtavan tärkeänä osana henkiseen elämään

Kauneus on äärimmäisen ravitseva voima, jolla on sydäntä hoitava vaikutus. Kauniissa temppelissä tai kauniilla väreillä ja esineillä koristellussa kodissa on ihana olla. Mieli hiljenee kauniin luontomaiseman äärellä. Pienen lapsen luovuuden ja kauneuden äärellä sydämessä herää usko. Kauniin naisen tanssia ja liikettä on ihana katsella, samoin kuin komean miehen läsnä oleva seura tai puhe antavat voimaa ja uskoa. Kaunis musiikki koskettaa sielua ja sielusta virtaava laulu herättää syvällä uinuvia tunteita sekä muistoja, joiden olemassaolokin on jo unohtunut rutiinien ja huolien alle. Mitä vikaa kauneudessa sitten on? Eikö se tee elämästä kevyempää, nautinnollisempaa ja iloisempaa?

Kauneutta ei saisi koskaan vähätellä, vaan aina ylistää. Ylistää kauneutta ihmisissä, miehissä ja naisissa, kehua tyttäriä kauniiksi, antaa jokaisen kantaa ja korostaa omaa kauneuttaan ja komeuttaan haluamallaan tavalla. Uskon vahvasti siihen, että mitä enemmän sallii kauneutta ja antaa sille tilaa, sitä enemmän pyhää se herättää eloon, todeksi.

Kauneus on luovuuden alkuvoima

Mikä ihana tunne on nähdä ja kokea jotain niin kaunista, että se herättää sielussa inspiraation kipinän ja synnyttää liikettä, jonka tuloksena syntyy jotain uutta ja kaunista. Ehkä kauneuden vaara onkin siinä, että joskus se käynnistää myös luopumisen prosessin ja johtaa aika tuhoisiin seurauksiin. Joskus ohimenevä ihastuminen voi rikkoa, vaikka parisuhteen. Uuteen, kauniimpaan aatteeseen ihastuminen voi hajottaa jopa yhteisön. Mutta kauneuden voima onkin siinä, että se ei koskaan riko mitään sellaista, mikä perustuu totuuteen. Valheelliset rakennelmat sen sijaan murtuvat kauneuden voimasta. Siinä lienee vastaus, miksi kauneutta vähätellään ja voimallista, seksikästä kauneutta vielä enemmän halveksutaan ja pakotetaan sitä häpeämään ja salaamaan muilta.

Kauneus ja nautinto ovat Venuksen valtakuntaa

Sinne se tahtoo kutsua Sinut. Pue kauniit vaatteet, näytä, mitä kaunista Sinulla on Luojamme armosta, tuo se näkyviin, osaksi Luomakuntaa. Valitse kaikkea, mitä rakastat, mistä nautit, salli itsellesi. Uskalla olla kaunis, totuudellinen ja autenttinen. Venuksen energia vie Sinut sellaisten ihmisten luo, jotka osaavat nauttia elämästä, kuten Sinäkin haluat - ja kuten Sinä myös voit. Ehkä Sinä ärsyynnyt, ehkä suutut. Sitten vetäydyt miettimään. Venus palaa pian ja vie Sinut uudestaan sinne, mihin sydämesi Sinua kuljettaa. Löydät jälleen kauneuden ja nautinnon, ja tällä kertaa osaat antautua. Ilman Venuksen energiaa, vailla kauneutta, elämä olisi tylsää, väritöntä ja vailla iloa. Venus on Sinun syntymäkartallasi vaikuttamassa siihen, mitä arvostat, miten koet kauneuden, minkälaisen tyylin itsellesi luot. Venus vaikuttaa myös siihen, miten opit valitsemaan parasta itsellesi, voidaksesi jakaa enemmän rakkautta ja nautintoa muille. Jos tahdot miellyttää Venusta, valitse parasta itsellesi. Seuraa ihmisiä, joista pidät, tee asioita, joista nautit, mene sinne, mihin sydän kutsuu. Silloin rakkauden ja nautinnon planeetta hemmottelee Sinua aina vaan lisää. Maailma tarvitsee enemmän kauniita ja onnellisia ihmisiä, jotta totuus ja pyhyys saisivat virrata täällä vapaana, voimaannuttavana luovana voimana.

Kauneuden kaipuu ja kauneuden huomioiminen ja salliminen on rukousta. Jokainen, joka näkee kauneutta ja antaa sille arvoa, on mystikko, joka pyrkii Jumalan luo ja tahtoo tulla osalliseksi näkymättömän maailman kauneudesta. Silloin myös sisäinen kauneus pääsee virtaamaan voimallisempana kauniissa sanoissa ja teoissa.

Terveisin
Evgenia Nyyssölä

Astrossa on Joulun super ale!

Nyt lähestulkoon KAIKKI joulukaupan tulkinnat alessa mukana!

Hinnat alkaen 6,9€!

Aikaa tutkivissa tulkinnoissa 2 - 4 kpl tarot 5 kortta tulkintoja lisälahjana mukana ( lahjojen arvo 16 - 32€ )! 

Tervetuloa katsomaan upeat joulutarjouksemme! 

https://www.astro.fi/horoskooppi

Vuosi 2023 

Mikä tahansa astrologista aikaa käsittelevä näistä alla olevista 3 tulkinnasta auttaa Sinua kasvamaan entistäkin vahvemmaksi henkisen polkusi kulkijaksi vuonna 2023, löytämään omaan elämääsi sopivan rytmin sekä luottamaan omaan sisäiseen intuitioosi aiempaa vahvemmin. Kun opit tiedostamaan tulkintojen avulla piilossa olleita valmiuksia itsessäsi, olet joka hetki vahvemmassa yhteydessä kosmoksen maailmaa uudistavan orkesterin kanssa.

Astrokalenteri 12kk – juhlapaketti

VIP 24,90 €  Muut 29,90 €  Norm. 34,90 €. 

( Lisälahjana 4 kpl 5-kortin tarot tulkintoja. Lahjojen arvo 32€)

Astrokalenteri + Vuosi Elämääsi juhlapaketti yhdessä samassa paketissa. 

Kulta-ajan Astrokalenteri ja Vuosi elämääsi -tulkinta paketin avulla voit tutkia itsesi ja kosmoksen välistä suhdetta kulta-ajassa. Astrokalenteri auttaa Sinua kasvamaan vahvaksi henkisen polkusi kulkijaksi, löytämään omaan elämääsi sopivan rytmin sekä luottamaan omaan sisäiseen intuitioosi aiempaa vahvemmin. 

Astrokalenterin kulta-ajan tekijä ominaisuuden avulla voit kehittyä ja kasvaa kohti korkeampaa tietoisuuttasi ja omaa sisäistä todellisuuttasi sekä universumin todellisuutta meneillään olevassa kulta-ajassa. Kulta-ajan tekijänä Sinulla voi siis aktivoitua yksi tai useampi syntymäkarttasi tekijä aspektista riippuen Rakentajan (valmius aspektit) tai Parantajan (dynaamiset aspektit) roolina. Jokaiselle kartallasi aktivoituvalle tekijälle on oma keskustelualueensa Astro foorumilla, jonne pääsevät kaikki saman transiitin alaisuudessa olevat henkilöt keskustelemaan ajankuvaan kuuluvista tuntemuksistaan.​

TILAA TÄSTÄ:
Astrokalenteri – juhlapaketti ( Lisälahjana 4 kpl 5-kortin tarot tulkintoja. Lahjojen arvo 32€)

Vuosi Elämääsi tulkinta

VIP 19,90 €  Muut 23,90 €  Norm. 29,90 €

( Lisälahjana 2 kpl 5-kortin tarot tulkintoja. Lahjojen arvo 16€ )

Vuosi Elämääsi -tulkinta on pelkistetty kuvaus tulevan vuoden tärkeimmistä vaiheista, joiden tiedostaminen auttaa Sinua tekemään sydämesi allekirjoittamia päätöksiä. Tiedät milloin mahdollisuudet kohdistuvat työelämään, ihmissuhteisiin, kotielämään tai harrastuksiin. Se on opas mahdollisuuksien hyödyntämiseen silloinkin, kun asiat tuntuvat vaikeilta, raskailta tai jopa mahdottomilta. HUOMIO! Vuosi Elämääsi tulkinta ei sisällä Astrokalenteria ja Kulta-ajan tekijän transiitteja. Se sopii Sinulle joka haluat lukea pelkistetyn tulkinnan vuoden pääkohdista vain paperilta tai PDF-versiona. Vuosi Elämääsi -tulkinnan voit halutessasi tilata myös kirjallisena versiona ( + lähetyskulut 6 € ).

TILAA TÄSTÄ:
Vuosi Elämääsi -tulkinnan juhlapaketti, ( Lisälahjana 2 kpl 5-kortin tarot tulkintoja. Lahjojen arvo 16€ )

Auringon Paluu tulkinta

VIP 19,90 €  Muut 23,90 €  Norm. 29,90 €

( Lisälahjana 10€ lahjakortti )

Pluton ja Jupiterin neliö tekee vuodesta 2023 jännittävän vuoden, sillä onnistumiset ja menestyminen ylipäätään edellyttävät äärimmäisen itsenäistä ja vahvaa otetta kaikkeen omaan tekemiseen. Sinun kannaltasi on ratkaisevaa, mistä huoneista omalla Auringonpaluukartallasi löydät nämä 2 tulevaa vuotta hallitsevaa planeettaa eli Pluton ja Jupiterin.

Oman Auringon Paluu –tulkinnan luettuasi pystyt paremmin, ilman suurempia vaikeuksia, täydentämään listan elämääsi tulossa olevista positiivisista muutoksista.​

Oma Auringon Paluu -tulkinta on erinomainen apuväline omien tiedostamattomien lukkojen murtamiseksi ja elämäsi suurimpien mahdollisuuksien tietoisuuteen nostamiseksi etenkin vuonna 2023.

TILAA TÄSTÄ:
Auringon Paluu -tulkinta juhlapaketti ( Lisälahjana 10€ lahjakortti )

Muut astrologiset tulkinnat ja tuotteet

Kulta-aika:

Kuukalenteri 2023  34,20 €

Nykyaikainenkin ihminen voi mahdollisuuksiensa mukaan suunnitella sen avulla esimerkiksi projektiensa aloittamisajankohdat ja kehonhuoltoon liittyviä asioita. 

Anna, Jeesuksen isoäiti e-kirja Tarjous 14,90 €  Norm. 20 €

Kirjassa Anna, Jeesuksen Isoäiti, lukija pääsee sisälle Annan ja Jeesuksen elämän tapahtumiin uskomattomalla tavalla. 

Anna, Magdalenejen Ääni e-kirja Tarjous 14,90 €  Norm. 20 €

Tässä uudemmassa kirjassa Isoäiti Anna ja perheenjäsenet paljastavat perheen kauan kätkössä pidettyjä salaisuuksia Jeesuksen perhe-elämästä ja lapsista. Niiden paljastaminen kirjassa Anna, Jeesuksen Isoäiti, olisi ollut liian aikaista. Ihmisten vastaanottokyky ei olisi riittänyt, koska aika ei vielä ollut kypsä.

Rakasta paljon:

Parisuhde Paremmaksi VIP 19,90 €  Muut 23,90 €  Norm. 29,90 €

Parisuhde Paremmaksi -tulkinta auttaa näkemään, millaisista palasista se ratkaiseva vetovoima syntyy kahden ihmisen välille.

Astro-oppaasi Ihmissuhteisiin VIP 9,90 €  Muut 9,95 €  Norm. 19,90 €

Oivaltamalla omat kaukaa edellisten elämien takaa juontavat käyttäytymismallisi, tulet sinuiksi itsesi kanssa ja osaat pitää paremmin huolta itsestäsi. Silloin koet eläväsi omaa hyvää elämääsi ja mikä parasta, tulet olemaan pidetty ja rakastettu lähimmäistesi, ystäviesi ja työtovereiden parissa.

Rakkautenne Tähdet VIP 6,90 €  Muut 8,45 €  Norm. 16,90 €

Parisuhteen ja kumppanuuden valoja ja varjoja vertaileva tulkinta, joka kertoo ihan selvin sanoin mikä toimii ja mikä ei ihan niin hyvin. Antaa hyvät vinkit siitä, miten ongelmakohdan saa pelittämään ja rakkauden kipinän pysymään vireänä.

Tie syvempään itsetuntemukseen

Luonteesi Voimat (Luonneanalyysi) VIP 14,90 €  Muut 19,90 €  Norm. 29,90 €

Luonteesi Voimat tulkinta kertoo millainen Sinä olet parhaimmillasi. Miten muut Sinut kokevat. Miten kommunikoit muiden kanssa. Miten urakuviosi asettuvat. Miten löydät tekemisellesi oikean suunnan. Ja paljon muuta mielenkiintoista.

Sisäinen Soturi VIP 25,90 €  Muut 29,90 €  Norm. 39,90 €

Sisäinen Soturi tulkinta opettaa Sinut arvostamaan kaikkea itsessäsi. Vasta sitten, kun olet sinut itsesi kanssa, voit olla sinut muun maailman ja ympäristösi kanssa. Kun näet itsesi ’soturina’, olet valmis kohtaamaan tyynesti ja luottavaisesti kaiken, mitä elämä päättää eteesi tuoda.

Luonteesi Voimat & Sisäinen Soturi VIP 39 €  Muut 45 €  Norm. 59,90 €

Luonteesi Voimat ja Sisäinen Soturi koostuu kahden persoonallisuutemme vahvuuksia kuvaavan tulkinnan yhdistelmästä. Kokonaisuus palvelee jokaista omaa elämäänsä ja elämäntehtäväänsä kunnioittavaa ihmistä iästä riippumatta. Se on matka oman voiman loppumattomalle lähteelle. Sinulle ei löydy pysäyttäjää, kun tiedät, mitä teet ja luotat siihen, miten sen teet.

Valon Lapsi ( sisäinen lapsesi ) VIP 19,90 €  Muut 23,90 €  Norm. 29,90 €

Oivalluksia omaan vanhemmuuteen tai paluu omaan lapsuuteen. Itsestäsi tehty Valon Lapsi -tulkinta muistuttaa Sinua, että Sinäkin olet joskus ollut lapsi omine valmiuksinesi ja haasteinesi, ja siellä ne samat tekijät ovat Sinussa edelleenkin. Sinunkin sisäinen lapsesi on periksiantamaton soturi ja henkinen mestari, jolla on vastaus valmiina jokaiseen eteesi tulevaan ongelmaan ja mahdollisuuteen ilman pienintäkään epäröintiä. Ainoa este näiden valmiuksien avautumiselle on Sinussa elävä ankara ja vaativa aikuinen, jolle mikään ei ole tarpeeksi.

Maya astologiset tulkinnat

Maya-astrokalenteri Tarjous 23,90 €  Norm. 29,90 €

Kalenteri ei sisällä rahaa, ei aikaa, ei huomionosoituksia, ei kukkia, ei kultaa, eikä mammonaa, vaan opettaa meille puhdasta LÄSNÄOLOA! Olipa intohimosi kohde rakastettusi, harrastuksesi, autosi, moottoripyöräsi, lapsesi, työsi, urasi tai ihan mitä muuta tahansa, niin se tarvitsee Sinun varauksetonta ja omistautunutta läsnäoloasi voidakseen laskeutua rakkautena sydämeesi.

Maya - Astrologinen elämäntulkinta VIP 19,90 €  Muut 23,90 €  Norm. 29,90 €

Elämäntulkintakartta koostuu viiden symbolin ja yhden tai kahden numeron muodostamasta kokonaisuudesta. Tulkinta antaa tietoa syntymähetkellä elämääsi leimatuista perusenergioista, olemassa olevista valmiuksista ja kohdattavista haasteista, sekä tietoisuuttasi ohjaavista ja opastavista energialaaduista.

Tulkinnassa kerrotaan, kuinka ne näyttäytyvät elämässä erilaisina luonteenpiirteinä ja käyttäytymismalleina, jotta voisit tietoisemmin hyödyntää niiden sisältämän potentiaalin.

Maya-astrologinen Elämän Olosuhdetulkinta VIP 19,90 €  Muut 23,90 €  Norm. 29,90 €

Tulkinta kertoo keskeisimpien positioiden valossa Maya symbolisi taustalla vaikuttavista taustaenergioista. Maya-symbolisi ja sointusi muodostaman perusvoiman taustalla vaikuttavat tekijät ovat aina läsnä olevia vahvuuksia, joiden vaikutus persoonaan vaihtelee sysäyksenomaisesti elämäntilanteiden mukaan. Niitä voidaan kuvata ilmastollisiksi olosuhteiksi jotka vaikuttavat kaikkeen toimintaan ja korostavat tietynmallisen käyttäytymismallin valintaa.

Kiinalainen astrologia

Neljä Pilaria BaZi -tulkinta VIP 19,90 €  Muut 23,90 €  Norm. 29,90 €

Neljän Pilarin tulkinnassa saat selville luonteesi perusrakennuspalikat kiinalaisen astrologian mukaan. Tämä tulkinta kattaa syntymäpäiväsi mukaisen itse-elementin sekä omat henkilökohtaiset neljä eläintä: vuosieläimen, kuukausieläimen, päivän eläimen ja tuntieläimen. Ne paljastavat eläimellisen puolesi luita ja ytimiä myöten! Wrau…

Lahjakortti

Astrokaupan lahjakortti VIP 19,90 €  Muut 23,90 €  Norm. 29,90 €

Osta Astron lahjakortti ja ystäväsi voi valita mieleisensä lahjan suuresta valikoimastamme.

Verkkokurssit:

Astrologian Peruskurssi  Tarjous 35,40€  Norm. 59€

Jokaiselle meistä muodostuu syntymämme hetkellä ns. kartta, joka on kuin pysäytetty kuva aurinkokuntamme planeettojen sijainneista ja keskinäisistä suhteista juuri tuolla kyseisellä hetkellä (on siellä muutakin kuin planeetat). Tämä kartta sisältää hurjasti informaatiota luonteestamme, vahvuuksistamme ja haasteistamme.

Astrologian verkkokurssi osa 3: aspektit ja transiitit Tarjous 35,40€  Norm. 59€

Tervetuloa tiedolliseen ja henkiseen syväsukellukseen ensin oman karttasi ja sen jälkeen muiden karttojen pyhään geometriaan aspektien (planeettojen väliset kulmat) ja transiittien (planeettaohitukset) välityksellä.

Tarot verkkokurssi Paratiisin Puut Tarjous 49€  Norm. 117€

Tämä kurssi antaa sinulle työkalun elämänhallintaan, kasvuun, syvyyteen ja ymmärrykseen, Tarotin muodossa. Tarot rakentuu Kabbalan Elämänpuun pohjalle. Elämänpuu on pohjimmiltaan hermeettinen filosofia jäsentyneenä kuvalliseen muotoon ja se kuvaa ihmisen roolia henkisen ja fyysisen maailman välisenä linkkinä.

Karma-astrologian alkeet Tarjous 29,40€  Norm. 49€

”Karma-astrologian alkeet verkkokurssi” kertoo miten karma ja astrologia liittyvät toisiinsa. Miten karma-ajattelua voi hyödyntää astrologisen kartan tulkinnassa ja samalla oman itsetuntemuksensa syventämisessä. 

Päätä itse onko siitä Sinulle hyötyä vai ei!

Kaikilla tulkinnoilla on aina täysi tyytyväisyys takuu. Ellet ole tulkintaan tyytyväinen, palautan maksamasi summan takaisin tilillesi ilman kyselyitä.

Palaa Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon

Tästä Seppo Tanhua blogi hakemistoon

Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon

Tästä Johanna Vilén blogi hakemistoon

Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon

Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon

Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon

Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon

Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon

Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon

Tästä Margie Marketta Mylläri blogi hakemistoon

Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon

Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon

Tästä Talvetar blogi hakemistoon

Tästä Tiina Tolvanen blogi hakemistoon

Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle

Evgenia Nyyssölä

Instagramissa @evgenia_nyyssola_astrologi

Astrologia on minulle onnellisuuden ja ymmärryksen väline. Arvostan sen vuosituhansien takaista viisautta ja tinkimätöntä rehellisyyttä. Hiljennyn joka kerta astrologisen kartan edessä kuin lapsi, joka katselee tähtitaivasta. Nöyränä ja kiitollisena hämmästelen merkkeihin tallennettua suunnatonta viisautta, logiikkaa ja johdonmukaisuutta - ja annan sanojen tulla voimalla ja intuitiolla. Uskon, että olen astrologi, joka auttaa tähtiä syttymään - täällä päällä maan.

Instassa @astrovisio paljon reaaliaikaista stooria joka sykkii tämän ajan henkeä. Sekä feedissä astrologista tietoa ymmärrettävästi ja hauskasti. @astrovisio on käytännön visioita rohkeampaan elämään. Teen myös tietoisuutta avaavia Tarot -tulkintoja pitkällä kokemuksella. Tulkintani auttavat löytämään yhteyden tietoisuuteen, jotta elämäsi muuttuu täyteläiseksi ja kauniimmaksi, kärsimyksestä huolimatta ja sen tähden. Lupaan, että saat uutta tietoa, lohtua, ymmärrystä ja rohkeutta.

Voit lähettää sähköpostia evgenia.astrovisio@gmail.com 

Tai laittaa viestiä numeroon 0456476120. 
T. Evgenia

Evgenia Nyyssölä

Kommentit


lue lisää



- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}



lue lisää

- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}

Ilmoita ylläpidolle


Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )

Piilota

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...




Kommentoi kirjoitusta

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...