Saat astrologiaan ja hyvinvointiin liittyviä blogeja, etuja, alennuskoodeja ja ajankohtaista tietoa astrologisista tapahtumista suoraan sähköpostiisi. Uutena tilaajana saat heti liittymislahjaksi erikoistarjouksen ensimmäisestä tulkinnasta!
Listalta pääset pois yhdellä klikkauksella. Sähköpostiosoitettasi ei anneta eteenpäin.
Liittymällä hyväksyt postituslistan tietojensiirtokäytäntömme.
vieraskirjoitus:
Istun sohvalla viltin alla katsellen ulos lumista talvimaisemaa. Huoneessa on vain kynttilöitä tuomassa valoa pimeään talvi aamuun. Mukissani on höyryävää teetä ja odotan sen jäähtymistä.
Tämä hetki saa minut muistelemaan tarinaa, jonka kuulin mummoni kertoneen. Tarina kertoo hänestä rippikouluikäisenä, matkalla joulukirkkoon vuonna 1938.
"Pyysin lupaa lainata hevosta, jotta pääsisin ystäväni kanssa ensimmäistä kertaa kahdestaan joulukirkkoon. Lupa annettiin ja kasvatti vanhempani auttoivat minua valmistautumaan matkaan. Herätys oli kello kolme aamuyöllä. Tupaa lämmitettiin, jotta ystäväni saisi lämmitellä hetken sisällä ennen meidän lähtöämme, hän käveli meille noin kilometrin päästä. Hevosta alettiin myös lämmittelemään ja valmistamaan matkaan. Kun oli lähdön aika, meidät puettiin lämpimästi ja vuorattiin hevoskärryihin, nahkojen ja vällyjen alle. Muistan, että käsiäni oli lämmittämässä koirankarva rukkaset ja minä sain hevosen ohjakset. Minua jännitti ja olin samaan aikaan myös innoissani. Matka joulukirkkoon, 18 kilometrin päähän sai alkaa.
Matka kulki kuun loistaessa läpi metsäteiden ja peltojen. Tie oli mutkainen, vuoroin ylä- ja alamäkinen. Hevosta ei voinut juoksuttaa, jotta se ei hikoilisi ja paleltuisi kirkon pihassa meitä odottaessa. Sen vuoksi teimme matkaa rauhassa, katsellen kuunvalosta muodostuvia valon ja varjojen leikkiä. Kun pääsimme isolle tielle, sain huokaista, sillä tiesin meidän olevan jo lähellä, enkä enää pelännyt meidän eksyvän reitiltä. Olin vain kaksi kertaa aikaisemmin kulkenut tuon matkan. Pian saavuimme kirkolle. Kiinnitimme hevosen, loimitimme sen ja annoimme heiniä syötäväksi. Astelimme ensimmäistä kertaa kahdestaan aamuiseen joulukirkkoon. Muistan kirkon olleen täynnä kynttilöitä ja sisällä oli viileää, koska kirkossa ei ollut lämmitystä. En muista näinkö siellä edes ketään tuttuja. Joululauluja varmasti lauloimme ja kun aika oli, lähdimme kotimatkalle. Muistan, että nyt ei jännittänyt enää onnistuisiko matka, eikä ollut kiireen tuntua. Saimme omaan tahtiin matkata, nyt tutuksi tullutta reittiä ja hevostakin sai jo juoksuttaa lämpimikseen."
Maalaus Päivi Soikkeli
Kun muistelen lapsuuteni jouluja, muistan sen tuoman jännityksen ja odotuksen. Muistan jouluja eri paikoissa, eri ihmisten läsnä ollessa. Muistan jouluruuat sekä herkut, kuusen tuoksun ja kynttilät. Jos oikein pinnistelen, saatan muistaa jonkin saamani lahjan ja huomaan sen tuoman tunteen, jonka vuoksi sen muistan.
Tänä vuonna meillä alkoi matka jouluun jo ennen joulukuuta. Yhdessä toimme sisälle kuusen ja koristelimme sen, samalla leikkien joulupalloilla ja muilla koristeilla. Toimme tontut varastosta sekä tonttuoven, jotta tontut, joita emme näe, pääsisivät kulkemaan meille sisälle paremmin. Jääkaapin ovessa on lappu, jossa on suunniteltuna joulun ruokia sekä herkkuja. Kiireettömyys ja läsnäolo on tänä vuonna ollut merkityksellistä.
Pienin palasin kokoamme joulun tuntua yhteen. Luomme tuoksuja, valojen ja varjojen leikkejä. Saamme kokemuksen ruuasta, herkuista, yhdessä olosta ja lämmöstä. Nuo kokemukset piirtyvät syvälle sydämiimme ja ne kantavat pitkälle. Niin kuin 97-vuotias, nyt jo edes mennyt mummoni, muisti lapsuutensa joulukirkko matkan. Sen tuoman tunteet, valojen ja varjojen leikit, lämmön ja merkityksellisyyden.
Muistatko sen hetken elämästäsi, kun olit äärettömän onnellinen ja sisimmässäsi tunsit rauhaa sekä rakkautta? Juuri noin, anna sen tunteen palata tässä hetkessä kehoosi ja täyttää Sinut aivan kokonaan. Nosta vielä hymy huulillesi ja elä tuo hetki uudelleen. Kun avaat silmäsi, voit huomata tässä hetkessä pystyväsi tuntemaan kaikkia noita ihania tunteita uudelleen ja uudelleen palatessasi muistoihisi.
Tällä pienellä tarinalla haluan muistuttaa Sinua tässä hetkessä siitä, että saat milloin tahansa valita tunnetilasi uudelleen, vaikka elämässäsi tapahtuisi mitä tahansa juuri parhaillaan. Tunteet kun ovat puhtaasti energiaa ja Sinä päätät millaisia energioita olet valmis kohtaamaan tässä ajassa.
Maalaus Päivi Soikkeli
koska sitä jouluaika on täynnä jos sitä vain pysähtyy kuuntelemaan. Aloita siis jokainen päiväsi heti sängystä ylös noustesasi niin, että mietit joulun taianomaista rauhan ja ilon sanomaa, sekä kaikkia niitä kauniita jouluun liittyviä hetkiä mitä muistat omasta lapsuudestasi. Ohjaa mielesi ( sisäinen lapsesi ) tietoisesti kohti valoista ja rakkaudellista joulua. Toista tätä harjoitusta kunnes tunnet ilon, valon ja rauhan valtaavan mielesi.
"Keskellä arjen uurastuksen
joulua etsin sydämeen.
Tahtoisin jälleen valokseni
tähtien hehkun himmenneen.
Jossain tiedän tähden vielä
säteilevän pimeyteen.
Tahtoisin löytää joulun valon
voimaksi sielun väsyneen.
Keskellä arjen uurastuksen
joulua etsin sydämeen.
Tahtoisin kuulla jälleen soivan
enkelilaulun vaienneen.
Jossain tiedän laulun tuovan
taivaan tänne turhuuteen.
Tahtoisin löytää joulun rauhan
voimaksi aikaan kiireiseen.
Keskellä arjen uurastuksen
joulua etsin sydämeen.
Tahtoisin löytää lohdukseni
lapsuuden joulun kadonneen.
Jossain tiedän muistojen
vievän onneen hiljaiseen.
Tahtoisin löytää joulun lahjan
voimaksi kaikkeen mitä teen."
Hyvää joulua rakas ystäväni.
Joulu terveisin
Irene Länkinen
https://www.astro.fi/horoskooppi
Kaikilla Seppo Tanhuan tulkinnoilla on aina täysi tyytyväisyys takuu. Ellet ole tulkintaan tyytyväinen, palautan maksamasi summan takaisin tilillesi ilman kyselyitä.
Palaa Irene Länkinen blogi hakemistoon
Tästä Seppo Tanhua blogi hakemistoon
Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon
Tästä Johanna Vilén blogi hakemistoon
Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon
Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon
Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon
Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon
Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon
Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon
Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon
Tästä Margie Marketta Mylläri blogi hakemistoon
Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon
Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle
lue lisää
- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}
- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}
lue lisää
Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )
Piilota
Odota hetki ...
Odota hetki ...
Tämä tulkinta on avain oman ainutlaatuisen syntymähetkesi ymmärtämiseen ja tarjoaa arvokasta tietoa persoonallisuudestasi, vahvuuksistasi ja haasteistasi.
TutustuVapaana ottamaan puheluita
Saat huipputarjouksia ja tietoa kuluvan kuukauden astrologisista tapahtumista!
Odota hetki ...