Muistatko sen hetken, kun pieni lapsi kyseenalaisti kaiken. Toistuvasti hän kysyi "miksi, niin mutta miksi?". Samoin mekin teimme joskus, muistatko?
Synnymme tänne maailmaan ennakkoluulottomina. Ymmärtämättä kieltä, jota täällä puhutaan, mutta aistimme sitäkin enemmän. Kehossamme alkoi syntymämme jälkeen heräämään tunteita ja aistimuksia, jotka ovat viestejä meille. Aloimme kommunikoida niitä itkemällä ja nauramalla kun emme vielä osanneet sanoittaa tunteitamme. Olimme hyvin tarkkaavaisia, herkkiä jokainen, aistimaan mitä huoneessa vallitseva ilmapiiri meille viestitti. Vähitellen opimme sanoja, mutta emme ymmärtäneet niiden todellisia tarkoituksia vielä. Toistelimme niitä sanoja joita kuulimme eniten ja vähitellen aloimme oppia sanomaan sanoja peräkkäin ja muodostamaan lauseita. Aloimme ymmärtämään vähitellen mitä meille haluttiin kertoa elämästä ja itsestämme.
Tästä alkoivat elämämme ensimmäiset merkittävät tarinat joihin sitten samaistuimme tiedostamattamme sitä vielä itse
Tarinat ympärillämme tapahtuvista asioista, uskonnosta, kiinnostuksen kohteista, uskomuksesta siihen keitä olemme ja mihin me pystymme tai mikä on ylipäätään elämässä mahdollista. Yhteiskunta vahvistaa sisäistä uskomusjärjestelmäämme kodin lisäksi koko lapsuutemme ja nuoruutemme ajan.
Jossain vaiheessa tätä prosessia kuitenkin alamme kyseenalaistamaan kaikkea tuota mitä meille on ulkoapäin opetettu. Joku tässä kaikessa ei tunnu hyvältä emmekä pysty samaistumaan kaikkiin oppeihin. Tunnemme tyhjyyttä ja epävarmuutta infromaatiotulvan keskellä. Saamme ensimmäisen mahdollisuuden totuuden etsinnälle. Kuitenkin melko usein meille vastaa mielessämme velloviin kysymksiin henkilö, joka on auktoriteettimme. Uskomme edelleen mielessä pyörivistä kysymyksistä huolimatta kaiken sen mitä meille on opetettu elämästä niin kuin asiat olisivat täyttä totta. Emme helposti kyseenalaista vastauksia heti perään toista kertaa. Näin syntyy siemen tarinasta, jonkun toisen kertomana ja se istutetaan meihin.
Aikuisuuden kynnyksellä nuo tunnepitoiset tarinat ovat alkaneet elää omaa elämäänsä meissä
Jatkamme kukin näitä tarinoita tahollamme siten, kuten olemme ne oivaltaneet. Sisimmässämme olevat tunteet ohjailevat meitä tarinoiden keskellä kuin sätkynukkea. Vedämme helposti puoleemme juuri sellaisia ihmisiä ja tilanteita, jotka vahvistavat tarinoita sisimmässämme. Koska tarinat ovat jo istutettuja meihin tarkkailemme tidostamattamme ympärillemme tapahtuvia asioita löytäen aina uuden "vihjeen" joka tukee oppimaamme tarinaa. Todella usein tarinamme ovat pohjautuneet jonkunlaiseen tiedostamattomaan häpeään jostain asiasta jota emme enää edes muista tai varsinaisesti tiedosta.
Katselemme siis elämää ja maailmaa noiden opittujen tarinoidemme läpi. Väritämme jokaisen hetken ripauksella sitä tunnetta, jota kannamme sisimmässämme. Tiedostamattamme etsimme jokaisesta kokemuksesta samankaltaisuutta, jotta voisimme todistaa itsellemme olevamme oikealla tiellä ja opitun tarinamme olevan oikeanlainen "totuus" kokemistamme ja näkemistämme asioista.
Helpottaakseni ymmärtämään kaikkea mitä tarkoitan, annan esimerkin konkreettisesta elämästä
Lapsi, jolle on uskoteltu pienenä hänen olleen mustasukkainen sisaruksestaan, on alkanut uskomaan olevansa mustasukkainen. Alkuun lapsi ei ole ymmärtänyt mitä tuo vanhempien kertoma sana oikein tarkoittaa, mutta on rinnastanut tunteensa sekä toimintansa kyseiseen sanaan kuultuaan sen vanhemmiltaan tarpeeksi monta kertaa. Lapsi on siis kuullut ja nähnyt vanhempansa käyttäytyvän tietyllä tavalla kotona, joka vaikuttaa hänen uskomusjärjestelmäänsä siitä millainen hän on. Lapsi omaksuu tämän toimintamallin itselleen.
Vanhempi, joka esimerkiksi on itse mustasukkainen, näkee helposti asian niin, että oman lapsen käytös sisarusta kohtaan johtuu mustasukkaisuudesta, vaikka todellisuudessa lapsi on saattanut olla epävarma eikä ole tiennyt miten tilanteessa tulisi toimia. Vanhempi on näin onnistunut siirtämään oman värittyneen tarinansa lapseensa. Jos aikuinen olisi käynyt läpi kantamansa tarinat hän ymmärtäisi ja toimisi toisin tilanteissa. Hän ymmärtäisi olla siirtämättä omaa värittynyttä tarinaansa lapseensa.
Aikaa kuluu ja myöhemmin lapsesta kasvaa nuori aikuinen, joka kantaa häpeää itsessään tiedostamattaan miksi kantaa häpeää sisimmässään. Hän on oppinut tunnistamaan vanhempiensa välisen mustasukkaisuuden olleen iso haittapuoli heidän suhteessaan ja häpeää itseään, koska alitajuisesti tunnistaa tästä osan itsessään. Nuori aikuinen kantaa näitä kokemuksia kehossaan, joka ajaa hänet käyttäytymään juuri niin kuin hänelle opetettiin eli mustasukkaisesti.
Hän vetää puoleensa juuri niitä ihmisiä ja kokemuksia, jotka voivat vahvistaa hänessä olevaa häpeää mustasukkaisuuden kautta. Tätä jatkuu niin kauan elämässä, kunnes henkilö on valmis kohtamaan ongelmansa ja katsomaan syvälle sisimpäänsä. Muutos lähtee siitä liikkelle, että hän oivaltaa ja kyseenalaistaa itsessä oman käyttäytymisensä eri tilanteissa, ymmärtää syyn käyttäytymiseensä ja jossain kohtaa on valmis luopumaan kaikesta tästä osasta itseään.
Lapsena kerrotut käyttäytymismallit asettuvat meissä ja uskomusjärjestelmässämme hyvin syvälle alitajuntaammme ja tämän vuoksi esim mustasukkaisesta käyttäytymismallista on voinut rakentua lapselle identiteetti tason uskomus. Identiteetti tason uskomus tarkoittaa sitä, että ihminen omaksuu jonkinlaisen toimintamallin hänelle itselleen elämää ohjaavaksi ”malliksi”. Hän kokee, että kyseinen malli on osa häntä nyt ja aina. Hän ei välttämättä osaa päästää irti tästä tavasta itsekseen, koska se tarkoittaisi koko elämän muuttamista aina ajatusmalleista lähtien. Tällöin voidaan tarvita terapiaa muutoksen tueksi. Ihminen, joka omaksuu omaksi identiteetikseen jonkin toisen opettaman asian on hyvin syvällä sisimmässään värittämässä omaa maailmaansa väärään suuntaan. Olemme jokainen täydellisen uniikkeja yksilöitä, eikä kenenkään tarina voi olla samanlainen kun jonkun toisen ihmisen tarina. Tämän vuoksi on hyvin tärkeää, että kun viimein heräämme tähän elämään ulkopuolisesta ohjauksesta huolimatta, alamme etsimään sitä keitä todella olemme ja alamme luomaan & rakentamaan omaa elämme tarinaa päivä toisensa jälkeen.
Meille jokaiselle on istutettu tällaisia identiteettiin vaikuttavia uskomuksia
Elämmekö siis omaa elämäämme, jos identiteettimme on rakentunut jonkun toisen mukaan?
Tarinalla on monta kääntöpuolta. Jos kävisimme läpi yksittäisen ihmisen tarinaa, löytyisi varmasti muitakin asioita, jotka vaikuttaisivat lopputulokseen. Toivon kuitenkin, että saitte kiinni siitä, miten ja kuinka meille kerrotut tarinat alkavat elämään meissä helposti omaa elämäänsä ja määrittelevät näin meille sitä keitä me olemme sen sijaan, että tutustuisimme todelliseen itseemme.
Olemme tulleet kollektiivisesti aikaan, jossa kaikenlainen totuus alkaa tulla ilmi. Sanotaan, että ihmiset heräävät ja tulevat hetki hetkeltä tietoisemmiksi. On siis alkanut niin sanottu uusi "kysely ikä". Tämä aika nostaa pintaan paljon tunteita, ja tuo näkyväksi kokemuksia, joiden mukana nousee kysymyksiä ja saamme uuden mahdollisuuden totuuden etsinnälle. Miksi minä ajattelen asioista näin? Miksi tämä on ollut minulle täyttä totta? Mikä minulle on totta? Kuka minä oikeastaan olen?
Alamme penkoa elämäämme. Alkuun etsimme suuntaa minne mennä ja mihin kiinnittää huomiota enemmän. Nopeasti kuitenkin oivallamme, että ainut oikea suunta ulkoisesta paineesta huolimatta on matka kohti omaan sisimpäämme. Emme välttämättä muista lapsuudestamme juurikaan mitään isompia kuvia kuin haaleita muistikuvia sieltä täältä. Niiden avulla yritämme sitten kasata elämämme palapeliä mielentasolla kasaan saaden kiinni mielestämme edes jostain totuuden rippeestä, jonka varaan voisimme ripustaa kaikki uskomuksemme. Kunnes, elämä kehoittaa sukeltamaan meitä vieläkin syvemmälle. Kokemaan tunteita, jotka selittäisivät, miksi koemme maailman niinkuin sen koemme. Tutkimusmatkan aikana voimme nähdä vähitellen aikajanan piirtyvän omasta elämästämme. Huomaamme toistaneemme joitain samanlaisia teemoja ja tapoja kerta toisensa jälkeen. Saatamme huomata muistuttavamme vanhempiamme enemmän tai vähemmän, vaikka kuinka olisimme sen itsessämme aiemmin kieltäneet.
Tuo hetki on jokaiselle varmasti yhtä pysäyttävä. Enkö eläkkään omaa elämääni?
Usein tässä vaiheessa saamme ensi kosketuksen siihen, kuinka olemme ajautuneet elämään vanhempiemme tai jonkun voimakkaasti meihin vaikuttaneen ihmisen tarinaa todeksi oman luomisvoimaisen tarinamme sijaan. Tästä seuraava askel yleensä on,se, kun alamme huomata ympärillämme toisia ihmisiä, jotka ovat myös tehneet samoin.
Voimme oivaltaa elämän ulkopuolellamme olevan täysin samaistunut todellisuus sisimmässämme, joka värittyy haavojemme sekä uskomustemme kautta. Onko siis mikään enää totta? Tässä kollektiivisessa heräämisen ajassa sekoamisen tunne ei välttämättä ole enää kaukana, sillä kysymys ”mikä on totta?” kaipaisi meissä vastausta.
Mitä on totuus?
Hyvä kysymys. Jos kaikki mitä sisimmässämme kannamme, olisi totta ja ilmentyy elämässämme kerta toisensa jälkeen, niin minkälainen todellisuus voisi olla, jos irtaantuisimme meille kerrotuista tarinoista ja saisimme itse määrittää oman tarinamme?
Toinen mitä voisimme pohtia, on yhteiskuntamme tilanne, Kenen tarinaa ja agendaa täällä viedään eteenpäin? Olisiko hyvä, jos ”päättäjissä” olisi ihmisiä, jotka ovat käyneet läpi oman sisäisen matkansa? Ihmisiä, jotka eivät elä muiden ihmisten istuttamia tarinoita sisimmästään enää todeksi. Joiden haavat, pelot ja häpeä eivät ohjailisi maamme suuntaa tulevaisuudessa?
Kun tulemme kohtaan, jossa meidän ei enää tarvitse yrittää sanoittaa toiselle mitä hän kokee ( ellei kyse ole valmennus/terapia suhteesta ), olemme tulleet kohtaan, jossa olemme itse vapautuneet tarinoista sisimmästämme.
Voimme hyväksyä muiden elämän ja kohdan, jossa he ovat, tarvetta yrittää muuttaa sitä. Voimme vastaanottaa muiden näkemyksiä meistä samaistumatta ja triggeröitymättä niistä. Me olemme saaneet tilaa hengittää ja voimme näin suoda tuota tilaa myös muille. Tämän jälkeen me emme enää siirrä sukupolvelta toiselle tarinoitamme ja olemme puhdistaneet koko sukulinjaamme. Takkkasiirtymä on katkaistu.
Kollektiivin kulta-aika on juuri sitä, että alamme oivaltamaan tarinat, joiden kautta täällä elämme. Kulta-ajan isoin siunaus on oivallus, että voimme itse määritellä keitä olemme ja millaisessa maailmassa me elämme. Tarinoiden oivaltamisen myötä saamme todella valita taivaan laskeutuvan maanpäälle tai sisimmässämme valloillaan olevan helvetin todeksi. Se mitä sinä kannat sisimmässäsi on totta vallitsevalla hetkellä omassa sisäisessä maailmassasi.
Matka oivaltamiseen ja muutokseen ei ole helppo, uskon kuitenkin jokaiselle meille löytyvän ohjausta ja opastusta, jos sitä on valmis ottamaan vastaan. Monet erilaiset henkiset valmentajat puhuvat näistä aiheista paljon ja pyytävät asiakasta kääntymään sisimpäänsä sen sijaan, että hakisimme vastauksia ja helpotuksia vain ulkopuoleltamme. Vastauksia ei voi löytyä ulkopuoleltamme, koska kaikki vastaukset löytyvät lopulta sisimmästämme.
On tullut aika kääntyä sisäänpäämme ja kirjoittaa opitun tarinan sijaan oma tarina maan päälle.
Terveisin
Irene Länkinen
Lue myös kirjoitus:
Tunnista sisäisen lapsen toimintamallit - Oivalluksia omaan vanhemmuuteen tai paluu omaan lapsuuteen
Liity postituslistalleni!