Aloin kirjoittaa tämänkertaista tekstiä sinnikkään sapetuksen vallassa. Se oli kypsynyt kuin täysikuu täyteen mittaansa. Omistin viikonloppuni puhtaalle mökötykselle ja halusin purkaa mielipahani pois kyliltä kuljeksimasta. Annoin siis itselleni rehellisen luvan kiukutella. Tämän tekstin tarkoitus onkin tarjota lukijoille sitä helpotuksen huokausta, kun ei aina tarvitsekaan nieleskellä omaa harmitustaan kurkusta alas ja pukea mielistelyn valheellista ulkokuorta ylleen. Vihan voi valjastaa voimaksi, senhän me tiedämme, vaan helppoa se ei ole, kun takahampaita ja koko leukaluuta kiristää.
Kosmos tukee kiukkua
Meillä onkin nyt paljon kollektiivista kiukkua tähtitarjottimella, jota tekee mieli räiskiä joka suuntaan kuin värikuularadalla. Vihaa ei kannata yrittää tukahduttaa päälleliimatulla kiltteydellä tai kääntää sitä heti pois päältä. Silloin kun sapettaa, siihen suohon on katsottava syvälle. Sillä jos et hallitse itseäsi silmät sumentavan vihan keskellä, niin milloin oikein opettelet hallitsemaan itsesi? Vihan takana on aina Marsin väkevää taistelutahtoa, jota Saturnus yrittää ohjata oikeaan kohteeseen, ja taistelutahdon takana taas on jupitermaisia saavutuksia, kun ihminen alkaa kanavoida kiukkuaan konkreettiseksi toiminnaksi. Annetaan siis kiukun oikeasti tulla nyt pintaan ja katsotaan, miten se meille puhuu ja mitä se haluaa meidän tekevän.
Omalla kohdallani astrologian tämän hetken tähtitällit ovat näkökykyni hetkeksi sumentaneet ja tuoneet tilalle pelkkää piinaa. Saturnus ainakin neliöi sekä askendenttiani, minuuden ydintäni, että deskendenttiäni, ihmissuhteiden herkkää heijastuspistettä. Tuntuu siis vähän siltä kuin minulle olisi pistetty raudat molempiin ranteisiin. Vähemmästäkin alkaa sappi kiehua kartalla. Entä sitten nämä Suomen hallitusneuvottelut ja kristillisten esiin nostama naisten aborttioikeuden rajoitus? Voi jumalauta! Nyt ainakin tekee mieli alkaa kiukutella, ja oikein kunnolla!
Kysymys kuuluukin: miten omaa vihaansa voisi hallita, mutta silti ilmaista mittavan mielipahansa? Miten voisimme olla aidosti totta tuon vaikean tunteen äärellä, mutta silti ketään loukkaamatta, mielipidepalstoja tukkimatta tai toisen naamaa mottaamatta? Barrikadeille ainakin voisi nousta ja vaatia muutosta. Minä tartuin kynään, kuten tapanani on. Marsini haluaa aina ottaa Merkuriusta kädestä.
Tunteiden luotitulen keskellä
Ajattelin ensin, että '007 ja Lupa kiukutella' olisi hienon humoristinen otsikko tälle tekstille. Se vei minut välittömästi James Bondin miehiseen maailmaan, jossa on vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Siellä on epäilemättä myös paljon vaarallisia tunteita, joita täytyy jatkuvasti piilottaa ja painaa alas, kun nopeiden tilanteiden ja luotitulen keskellä niitä ei millään ehdi käsitellä. Oman elämäni Bond-tyttönä saattaisin jopa kiihdyttää itseni suoraan tiukoista kurveista ulos. Loppukohtauksessa kuitenkin nostettaisiin grogilasia huulille rolexit ranteessa vinosti hymyillen ja pyyhkäistäisiin yhdellä siemaisulla ja sutkauksella kaikki ketutuksen aiheet päiväjärjestyksestä pois (sillä maailmahan oli taas pelastettu). Se olisi tyylikästä vihanhallintaa. Minäkin voisin roiskia tekstiäni pitkin ajoradan keskikaiteita ja katsoa, osuuko palautteen luoti tällä kertaa renkaaseen, auton peltiin vaiko ohimoani hipoen kuitenkin lopulta vastustajan omaan otsaan...
Vaan kun olin antanut itselleni luvan kiukutella Bond-leffan tyyliin, minua ei seuraavaksi vietykään Ranskan rivieralle avoautolla kriisistä toiseen kruisailemaan, valmiina ohittamaan muut sapekkailla sanoilla. Se sanan säilä ei alkanutkaan keulia Monacon mutkissa. Sen sijaan minut muilutettiinkin Kalevalan korpimaisemiin, suoraan suomalaisen kansan syviin ja synkkiin tunnemetsiin ja rupisiin riimeihin, joita piimällä ryystetään kurkusta alas. Tuskaiset tunteeni, joita olin hautonut mielessäni kuin lintuemo lapsostaan, eivät saaneetkaan kansainvälistä kiiltoa kylkeensä, vaan ne piti esittää rujosti ja katajaisesti niin kuin kansanluonteeni vaati.
Tästä kiukkuni kohinasta syntyi suomalaista mielenmaisemaa lähempänä oleva kapinen kansanruno, jossa ei ole ihan niin nöpönuukaa, ovatko riimit järjestyksessä, runomitta hallussa tai loppusoinnut prikulleen oikein. Tärkeintä on se ketutuksen koivunmahla, joka suonissani vihaisena virtasi. Tartuin sumuisesta ja suuntaa vailla olevasta Neptunus-transiitistani siis kiinni ja nykäisin sieltä esiin tämän kiukuttelu-kalevalan. Nyt on siis Lupa kiukutella ja vihan voimalla louskutella kalevalaista sana-arkkua auki.
Karjalaisen Kiukku-Kalevala
Mieleni minun tekevi...
kumota kuppi kosken kuohuvaa
aaltoilla vihan virtauksen mukana
elää eläintä minussa todeksi
raadella raakalainen rinnasta rikki
Mieleni minun tekevi
kihauttaa kiukkuni kaikelle kansalle
purkaa pienokaisen piinaa ja pettymystä
perkeleellinen paholainen päästää irti
sutkauttaa suustani saatanan säkeet
Mieleni minun tekevi
kitistä ja kiukutella kiikkustuolin kainalossa
ottaa onkeeni onnen ohraleivästä
painaa päätä painavaa pois jalaksen alta
sulaa mielipahan sulattavaan syliin
Mieleni minun tekevi
olla puhdas pahanolon pauloista
työntää tunteet tynnyriin, tyrkätä kansi tiukasti kiinni
yhtäaikaa vuodattaa ne pihamaalle painimaan
ja katsoa, kuinka sisuksieni myrkky öljyisenä kiiltää ja kuplii
Mieleni minun tekevi
räiskyä ja rymistä räkänokkana raiteilla
rääkyä ryhmysauva rystysissä Rymättylän toreilla
kilvoitella kaiken kansan kanssa keskisormea kohdistaen
isotella ja uhotella kuin poijjaat Pohjanmaan puolella
Mieleni minun tekevi
hetki huokaista hiljaisuuden hitaudessa
ymmärtää muita ja olla ymmärtämättä itseäni
tai ymmärtää itseäni ja olla ymmärtämättä muita
antaa lopulta anteeksi armon aapisen kautta
että odotin enemmän kuin luoja sallii saapuvan
Mieleni minun tekevi
vuodattaa v...s vaapukoiden varjoon
kuunnella maankuoren kuminaa korva kanervikossa
henkäistä hetkonen hengen valoa ja virtaa
antautua kaikelle kohtalolle
Tai ajaakin sen kanssa kilpaa
Mieleni minun tekevi
kilvoitella taivaan ja sen tähtien kanssa
katsoa kumpi meistä on suurempi: avaruus vai minä
Älä sinä minulle yhtään isottele
minähän olen samaa kuin sinä
Mieleni minun tekevi
purkaa ihmisyyden takiaistaakka
kohota korkealle kaikkeuden ylle
huudella avaruuden pimeydessä huhuu
ja kuunnella sitten kuka takaisin puhuu
Mieleni minun tekevi
löytää Väinämöisen väkevä virta
takoa Sammon sanelemaa kiveä
auttaa Aino takaisin rantaan
'Kaikki on nyt hyvin' supattaa korvaan
Mieleni minun tekevi
löytää villi voima itsestäni
nousta savisesta sateiden täyttämästä suosta
josta saapas haukkaa vieläkin vettä
Kuivattaa suopursuntuoksuisissa tuulissa
se toinenkin poski, joka kyynelistä kastui
Mieleni minun tekevi
vapaudessa vain vihellellä
narrina muita nauratella
ruohonkortta hampaissani narskutella
olla huolista niin täyteläisen vapaa
Mieleni minun tekevi
astua tahallaan tyhjään kohtaan polulla
kompastua kuoppaan, katsoa ojan penkkaa huolella
maistella hiekkaa, hieroa sitä haavaan
puhaltaa voikukan höytyviä ilmaan
kuin lapsi riemusta polvet nytkyen
päiväperhosta lähteä seuraamaan
perään juosta, posket punaisina hohkaen
vailla ainoatakaan huolen häivää
Mieleni minun tekevi
jotain voikukan hahtuvan kevyttä
jotain mikä juuri nyt puuttuu
jotain mikä loitommas aina vain lipuu
se rauhan pesä kesäillan nuotiolla
kirkkauden komea kirkko
joka kokkona sydämeen syttyy
Mieleni minun tekevi
olla kallio joka ei koskaan muutu
joka ei muutoksen tuulissa kertaakaan huoju
joka ei jäkälän alla paikaltaan järkähdä
tai koskaan mistään turhasta säikähdä
Mieleni minun tekevi
olla raatona rauhassa rikkumattomassa
ilman ainoatakaan ajatuksen tuiverrusta
sydän maatuneena takaisin luonnon kiertoon
luut halaa toisiaan, ei enää silmiä, jotka katsoisivat kieroon
Mieleni minun tekevi
ottaa itsestäni koppi
ja heittää pallo niin kauas
etten näe minne se putoaa
Pois minusta, kauas pois
Katoaa kaikki se paino
Mieleni minun tekevi
katsoa mistä nyt oikein kiikastaa
mikä tunteitani tällä lailla taas kurittaa
onko Kuu ja Aurinko taivaalla
nyt jossain haastekulmassa?
Mieleni minun tekevi
löytää vastaus ihmisen synkkyyteen
Miksi aina löytyy helppo tie sinne pimeyteen
valon jäädessä pilven taakse varjoineen
Mieleni minun tekevi
lukea ja ymmärtää, tietoa tutkia ja itseäni kehittää
katson mustia merkkejä, niitä haluan ymmärtää
Mikä on kaiken takana, kuin kivipaaden kätkössä
Miksi ihmismieli on matala, vika täytyy olla säädöissä
Mieleni minun tekevi
löytää kaikkeen viisas vastaus
ymmärtää mitä ihmettä oikein on rakkaus
hiljentää tuo pettyneen mielen ikuinen ruplotus
kuunnella kaikkeuden kaiun kaunis kuiskaus
Ja niin minulle sitten vastataan
kun vihdoin olen valmis kuuntelemaan:
”Sinä lapseni opit vielä ymmärtämään
kuinka tärkeää on kuunnella sydäntään
Olet ihminen ja teet ihmisen töitä
Etsit ja etsit, etkä suinkaan aina löydä
Etsi sydämestäsi, niin saat lopulta rauhan
Älä jää mieleen kiinni, se tarjoaa pelkän harhan
Katso tarkkaan minne mielesi sinut oikein vie
Saatat yllättyä, kun edessäsi pystyssä ollut tuskainen tie
Aukeaakin juuri sen vaikeimman mutkan takaa
Se tapahtuu vaivihkaa, melkeinpä ihan kuin salaa
Tiedä, että odottaa sinua keidas, odottaa parempi olo
Voit luottaa, että Pietarin portissa on juuri sinun mentävä kolo
Katso siis rauhassa sitä elämääsi siellä
Meillä on paljon aikaa täällä yhdessä vielä.”
Ja tuon vastauksen kuultuani minä tyynnyn
Katson sinua, katson minua, katson tätä maailmaa
Nostan katseen ylemmäs, alkaa tähdetkin jo tuikkimaan
Ei ole vastausta yhtä, joka kaiken voi selittää
Sen verran minäkin olen jo alkanut ymmärtää
Tärkein on rakkaus, rauha, ilo ja valo
Mielen pieni tupa, se jokaiselle oma kotitalo
Sen kun putsaisi pölystä, seiteistä, hämärästä
Katsoisi tarvitsenko enää tätä vanhaa epäilystä
Ehkä se putsaus auttaisi, eikä enää niin närästä
Kaikki se pelko, kauna ja toivoton tunne hädästä
En ole keksinyt muutakaan vastausta
kuin sytyttää nuo oman mielen tuvan valot
Katsella kuinka talven umpipimeydessä
palavat paukkuen tuon sydänpesän halot
Mieleni minun siis tekevi
olla ikuisesti läsnä
olla yhtä aikaa ajaton ja samalla pois kaikesta tästä
On mielen polku valaistu, pimeys onkin vain tuossa vieressä
Ota askel lähemmäs, tanssi valokeilan keskellä
Katson sinua, katson minua, katson maailmaa
Huomaan, että viha ja surukin tavallaan
sulaa minusta pois omalla ajallaan
Kosketan taivasta ja tunnen
Se on sileä.
Ja niin minä hengitän taas.
On vihani jo siedettävä.
Terveisin
Virpi Karjalainen
PS: Astrokalenteria seuraamalla aavistat pahimmat pinnan kiristymisen vaaranpaikat! Sieltä minäkin aina kurkkaan milloin laittaa omat vänkäämiset nurkkaan. Ota siis onkeesi – joko astrokalenterin tai ongenkohon äärellä. Yritetään pysyä kaikki kollektiivisesti hereillä. Helpotuksen usvaan voi tuoda jo seuraava kalenterin sivu sieltä voi omaan elämään löytyä jokin ihan uusi itu.
Voimaannuttavaa vihanpurkua kaikille lukijoille! Älkää satuttako ketään.
Astrologi Seppo Tanhua:
Vko 23 kuluu Plutonisen myrskyn keskellä - koita pysy voimassasi
Plutoninen energia on tällä viikolla täysin valloillaan ja niinpä viikossa onkin kaikki ainekset isoihin kriiseihin. Sinä toki päätät sisältääkö viikkosi sotaa vai rauhaa. Tällaisena haasteellisena ajankohtana on erityisen hyvä tutkia omaa Astrokalenteria ja sen antamia tulkintoja. Astrokalenterin tulkinnat eivät puutu ongelmiesi ratkaisuun, mutta ne auttavat ymmärtämään omaa lähtökohtaasi meneillään olevassa ajassa. Kun ymmärrät minkälaisten energioiden vaikutuksen alaisuudessa milloinkin olet, on lunnollisesti helpompaa sopeutua alati muuttuviin olosuhteisiin ilman sen suurempaa stressiä ja ahdistusta. Helpotat omaa oloasi ja saatat välttää monta eri haasteellista tilannetta, kun olet varautunut niihin jo etukäteen. Astrokalenteri antaakin tuhansille lukijoilleen aina tärkeän varmistuksen oikeasta suunnasta haasteellisien aikojen keskellä.
Opi luomaan itsellesi merkityksellisempää ja tietoisempaa elämää Astrokalenterin tulkintojen avulla
Päätä itse onko siitä Sinulle hyötyä vai ei!
Vuonna 2023 henkiset valmiudet tulevat tarpeelliseen käyttöön yhä suurenevin määrin. Astrokalenterin tarkoitus on antaa sinulle tukea tuleviin muutoksiin. Ellet jostain syystä koe saavasi Astrokalenterin tulkinnoista apua omaan kollektiivisen tietoisuuttasi tukevaan kehitykseen, niin palautan maksamasi summan takaisin tilillesi ilman kyselyitä.
Liity postituslistalleni!