Olen kirjoittanut aikaisemmin blogissani henkisestä heräämisestä ja siitä mitä se on. Tässä kirjoituksessani pohdin, voisimmeko nöyrtymällä elämämme edessä löytää jotain arvokkaampaa jatkuvan alituisen korjaamisen sijaan.
Henkinen herääminen johtaa poikkeuksetta aina tutkimusmatkalle
Sisimmästämme herää tiedon janoinen tutkija, joka tahtoo ymmärtää kaiken kokemansa. Tuon ymmärryksen lisääntyessä, oivallamme omaavamme erilaisia haavoja, jotka ovat mm traumoja tai haitallisia uskomuksia, joista luonnollisesti tahdomme eroon. Ymmärrys kasvattaa jatkuvasti tietoisuuttamme, mutta samaan aikaan se voi uuvuttaa meidät sekä työntää kauemmaksi ihmisyydestä sekä rakkaistamme.
Noista osistamme eroon hakeutuminen on saanut alkunsa hyväpaha teoriasta. Kaksinaisuuden maailmassa asiat on jaoteltu musta valkoisesti kahteen kastiin ja tuo kaksinaisuuden osa asustaa meissä hyvinkin pitkään "heräämisen" jälkeen. Kun puhumme haavoista, miellämme ne alitajuisesti negatiivisiksi asioiksi, joista on parannuttava, jotta voisimme olla eheitä ja kokonaisia tietoisia ihmisiä. Oivallamme mm. peiliteorian ja alamme nähdä ihmiset elämässämme peileinä meille. Saatamme unohtaa heidän olevan rakkaitamme, joidenka kanssa tahdoimme joskus jakaa elämämme. Lisäksi tutustumme useisiin erilaisiin mekanismeihin, jotka auttavat meitä ymmärtämään itseämme syvällisemmin sekä alamme nähdä kuinka ympärillämme olevat vaikuttavat meihin. Elämä muuttuu matriisiksi, jossa tarkastelemme käyttäytymistämme, energioita sekä tunteita. Astumme ikään kuin sivuun ihmisyydestämme ja alamme käydä läpi kaikkea kokemaamme, jotta voisimme ymmärtää enemmän ensi sijassa itseämme sekä parantua haavoistamme.
Eheytymisen polulla on jatkuva kiire tulla tietoisemmaksi, jotta voisimme välttää turhat pettymykset
Pääsisimme eroon kärsimyksen kierteestä, jossa elämme. Koska kierre johtuu usein valinnoista joita "haavojemme" vuoksi olemme tehneet tai teemme edelleen. Tahdomme löytää oikotien eheyteen. Löydämme toinen toistaan mahtavampia tekniikoita työstää alitajuntaamme, joilla voisimme ohittaa asioita, joista haava käyttäytymisemme johtuu. Ajattelematta ohitamme kuitenkin joka kerta osan itsestämme.
Tahdonkin pysäyttää sinut tähän hetkeksi pohtimaan, ovatko pettymyksesi turhia. Mikä sai sinut uskomaan, että asiat, joita koet ovat negatiivisia, joista kuuluu päästä eroon? Jos muistelemme teoriaa kasvusta sieluntasolta, muistamme, että jokainen sielu on syntynyt tänne kokemaan asioita kasvaakseen. Voiko kasvua tapahtua ilman kokemuksia? Jos siis jatkamme alitajuntamme ohittamista, tulemmeko tietoisemmiksi itsestämme vai yritämmekö vain olla eheämpiä? Me emme suinkaan ole syntyneet väärään paikkaan, aikaan tai perheeseen. Syntymämme on tarkoin suunniteltu sekä olosuhteet sen ympärille. Kaikki kokemamme, nähty ja kuultu alle seitsemänvuotiaana on määrittänyt alitajuntaamme oppiläksymme, joita käymme läpi elämässämme, jotta kasvamme ja tulemme tietoisemmiksi.
Mitä jos voisimme nöyrtyä elämän edessä ja löytää ratkaisut jumalallisen ohjauksen avulla?
Henkisen heräämisemme jälkeen alamme täyttyä tiedolla, jota haemme ympäristöstämme. Erilaiset valmentajat sekä henkiset ohjaajat tekevät monista kasvuun liittyvistä aiheista materiaaleja, joita on koko ajan saatavilla. Mielestäni kasvun kannalta on äärimmäisen tärkeää herättää itsestään tutkija, joka janoaa lisää ymmärrystä, lisää tietoa siitä miksi minä toimin näin. On tärkeää oppia keinoja reflektoida itseään sekä käsitellä kokemia asioitaan. Jos sen lisäksi voisimme hyväksyä oman keskeneräisyytemme ja olla uskollisia sisimmällemme, voisimme oppia nöyrtymään elämän edessä. Mitä sellainen nöyrtyminen sitten tarkoittaa? Tommy Helsstenin sanojen mukaan yksinkertaisesti sitä, että hyväksyisimme ettemme tiedä tai osaa. Kokisimme olevamme voimattomia haavamme edessä ja päästäisimme sitä kautta sisimpämme äänen ohjaamaan meitä.
Egomme on valtavan voimakas
Se yrittää suojella meitä, keksiä keinoja selviytyä ja puskea eteenpäin. Jos koemme voimattomuutta, laskemme nuo suojaukset ympäriltämme, jotka ego on meihin rakentanut. Päästämme sisäisen jumaluutemme ohjaamaan elämäämme ja näin ollen pääsemme kasvamaan uskomattoman syvällisellä tasolla. Sisäinen jumaluutemme pyrkii johdattamaan meitä koko ajan elämässämme. Se viestii meille kuiskauksina sisimmässämme, intuitiona ja tuntemuksina. Harvoin meillä kenelläkään on tietoa siitä, miksi emme tahdo jonkun asian tai ihmissuhteen jatkuvan. Voimme vain tulkita kehomme sisältä tulevia viestejä ja vain rohkeimmat meistä uskaltavat toimia niiden mukaan.
Emme voi koskaan ymmärtää sisäistä jumaluuttamme ja olemmekin eksyneet selvittämään sitä matkallamme, kun tahdomme ymmärtää kaikkea kokemaamme. Voisiko siis tuo sisäinen jumaluutemme johdattaa meitä myös pettymyksiin? Voisimmeko luottaa siihen, että tarkoituksemme on kokea tämä elämä kaikilla sen mausteilla, jotta voisimme kasvaa sielun tasolla sinne, minne aioimme tuolla, josta emme muista mitään?
Voisivatko pettymykset olla mauste elämässämme?
Kun poistamme mielikuvistamme mustavalko ajattelun, joka määrittelee hyvän ja pahan, jäljelle jää kasa kokemuksia, jotka ovat kasvattaneet meitä. Voimme olla itsessämme ja nähdä, kuinka nuo kokemukset ovat olleet kuin palapelin paloja, jotka ovat tuoneet meidät tähän ja tietoisuutemme on jatkuvasti kehittynyt kokemuksiemme kautta. Voisimmeko siis nöyrtymällä elämän edessä luopua kiireestä ja hyväksyä oman keskeneräisyytemme. Istua oman elämän veneeseen, kuuntelemaan johdatusta sisimmästämme. Voisimme uudelleen alkaa elää ihmisyyttä kaikkine sen ihanin väreineen. Meidän ei tarvitsisi jatkuvasti enää työstää ja työskennellä, olla varuillaan ja tarkkailla. Voisimme luottaa, että pelkkä kokeminen tietoisuudessa riittää. Samalla voimme avata sydämemme toisille ja olla jälleen yhteydessä ihmisinä. Voisimme jälleen rakastaa lähimpiämme ja hyväksyä heidän erilaisuutensa sekä keskeneräisyytensä. Ihmisyyttähän me tulimme tänne elämään ja kokemaan, kaikissa sen ihanissa väreissä.
Terveisin
Irene Länkinen
Liity postituslistalleni!