Saat astrologiaan ja hyvinvointiin liittyviä blogeja, etuja, alennuskoodeja ja ajankohtaista tietoa astrologisista tapahtumista suoraan sähköpostiisi. Uutena tilaajana saat heti liittymislahjaksi erikoistarjouksen ensimmäisestä tulkinnasta!
Listalta pääset pois yhdellä klikkauksella. Sähköpostiosoitettasi ei anneta eteenpäin.
Liittymällä hyväksyt postituslistan tietojensiirtokäytäntömme.
vieraskirjoitus:
Onko sinusta tuntunut viime aikoina, että nyt on vähän liikaa omalla lautasella? Kaatuuko elämän seinät kertarytinällä päälle tai lähteekö matto kenties jalkojen alta turhan liukkaasti, paljastaen kaiken sen, mitä sen alle on vuosien mittaan lakaistu? Onko oma jaksaminen kortilla eikä niillä maksukorteillakaan tahdo enää riittää katetta?
Kollektiivinen vauhti on kiihtymässä ja tukka on jatkuvasti putkella yhä uusia haasteita kohdatessa. Harva meistä on enää rautaa – sillä tarkoitus on jättää nyt rauta- ja maitohampaat taakse ja värähdellä ihan uusilla ulottuvuuksilla.
Mieleen muistui työelämään liittyvä karu sanonta: ”kyllä siellä on porukkaa oven takana jonottamassa, jos sinä et jaksa hoitaa hommiasi”. Sama pätee nimittäin todella isossa mittakaavassa ihmisyyteen ja siihen, mitä olemme kollektiivisesti kokemassa nyt. Jos emme jaksa hoitaa omaa osuuttamme, niin tuolla on kyllä paljon sieluja odottamassa inkarnoitumistaan maapallolle! Paljon enemmän ”sielukkaita työnhakijoita” olisi tulossa sisään kuin mitä meillä on avoimia paikkoja tarjolla.
Maapallo onkin kuin universumin kuumin ja trendikkäin työpaikka, jossa on lyömättömät työsuhde-edut. Niihin etuihin kuuluu valtava vauhti karmallisessa kehityksessä ja mahdollisuus hypätä monen inkarnaation yli vain yhden ihmiselämän aikana. Ajattele, on mahdollisuus kasvaa ja kehittyä niin nopeasti, että säästää satoja, jopa tuhansia vuosia omassa inkarnaatioketjussa. Mikä turbovaihde työn tehokkuudessa! Tarvitsee vain ensin päästä sisään tähän haasteelliseen maailmaan, jossa joutuu niin kovaan henkiseen prässiin, että se tekee kenestä tahansa timantin. Saatat tulla tänne hiilenä, mutta valtava paine saa sinutkin lopulta säihkymään.
Olen saanut taas uusia näköaloja ihmisenä olemiseen. Voinkin lämpimästi suositella vanhaa klassikkoa, Elisabeth Haichin Vihkimystä, sekä uudempaa Christina: Osa 2. Visio hyvästä -kirjaa, joka väkisinkin antaa kirkastusta omaan ajatteluun. Molempien kirjojen ydinsanoma lienee sama: maailma on universumin vaikein ja haastavin paikka, jonne meidät on jätetty vähän niin kuin yksin pärjäilemään. Moni odottaa pelastusta ”sieltä jostain” ulkopuolelta, mutta sanoma on selvä: jokaisen ihmisen on kohotettava itse itsensä ja oma värähtelynsä sille tasolle, että koko maapallo pystyy käymään läpi vaativan ylösnousemusprosessinsa. Me nousemme yhdessä ja siihen tarvitaan meitä kaikkia.
Yksikään ihminen ei siis ole vähäinen eikä yhdenkään ihmisen kärsimys ole turhaa, mutta voimme merkittävästi muuttaa oman elämämme laatua ja kirkastaa oman polkumme. On olemassa tie ulos ja se vie kaikkien esteiden läpi. Omaa ajattelua on kuitenkin muutettava ja laajennettava.
Käveltyäni oman osani tätä Via Dolorosaa minustakin tuntuu, että osakseni on annettu karmallinen pikakaista, jolla ohitan ennen kaikkea itseni. Nyt kuitenkin ymmärrän, että meidän täytyy nousta pelon ilmapiiristä täydelliseen luottamukseen. Meidän täytyy luottaa siihen, että kaikessa on punainen lanka, joka kutoo meidät suureen suunnitelmaan. Ihmisjärki on vain niin mitättömän pieni käsityskyvyltään, että emme pysty näkemään sitä, mihin meitä hellästi ohjataan, kiihtyvällä tahdilla. Varsinkaan suuren surun, pelon tai henkilökohtaisen katastrofin keskellä ihminen ei näe eteensä, mutta juuri silloin tärkeintä on vain luottaa. Mitään muuta ei tarvita.
Saatamme kaivata suuria hokkuspokkustemppuja ja suoranaisia ihmeitä silmiemme eteen, jotta jaksaisimme luottaa, mutta täytyy muistaa, että kykenemme näkemään kaistallamme eteenpäin vain sen verran, mihin oma taajuutemme yltää. Pelosta ja negatiivisuudesta pois kääntymisen ja oman luottamuksen vahvistamisen jälkeen ihmisen tärkein tehtävä onkin kohottaa omaa ajatteluaan, tietoisuuttaan ja värähtelyään. Silloin tavallista maantiekaistaa ei enää edes tarvita, sillä oma kulkuväline on jo kohonnut ilmaan.
Tämä materiaalinen kolmas ulottuvuus ei oikein riitä enää, sillä se on niin nähty jo. Se rajoittaa meitä. Entäpä tuo henkinen viidennen ulottuvuuden todellisuus? Olisiko siellä uutta kevyempää näköalaa?
Maaplaneetta on universumin tihein materiaalinen ilmentymä. Elämä täällä tuntuu siksi raskaalta, kuin tarpoisimme jalat sementissä, joka on juuri jähmettymäisillään. Se on testi. Elisabeth Haichin Vihkimyksen mukaan ihminen kokee seitsemän vuoden syviä kriisejä, jolloin tuntuu, että mistään ei saa mitään apua, kukaan ei ymmärrä ja jää täysin yksin kipujensa kanssa. Mutta kun olemme vihdoin lusineet tuon seitsemän vuoden pimeyden läpi, alamme nähdä valoa. Olemme kuitanneet karmaa roppakaupalla ja keränneet sielullemme kokemuksia ja ymmärrystä. Olemme suorittaneet vaativan ihmisyyden testin.
Sen jälkeen alkaakin helpottaa. Elämän olosuhteet löytävät uomansa ja löytyy vihdoin se oikea diagnoosi ja apu omaan oloon. Kirkastuva valo osoittaa myös omaa oikeaa elämäntehtävää kohti ja mieliala kohisten kevenee. Jos et ole luovuttanut kesken synkimmän vaelluksen, alat nyt saada palkintoja koettelemuksistasi. Jos olet tavoitellut taivaita kellarista käsin kurkotellen, niin nyt sinulle avataan luukku ja ojennetaan kättä. Apua alkaa löytyä.
Kun olemme siellä pimeimmässä ihmisyyden testissä siteet silmillä, totta kai kiroamme onneamme. Totta kai kiroamme kaikkia niitä olosuhteita, jotka johtivat tuohon pimeyteen. Samaan aikaan toiset sielut maapallon lähistöllä odottavat, että kunpa minäkin voisin päästä tuonne kehittymään noin nopeasti ja näppärästi. Syntymätön sielu haluaisikin sinun kovan kohtalosi. Kun vaihtaa omaa näkökulmaansa, kaikki kirkastuu.
Christina-kirjassa sanotaan näin: ”Kokonainen galaksi seuraa jännittyneenä tätä prosessia, jota käymme läpi täällä Maassa. Tämä on ensimmäinen kerta, kun jonkin planeetan asukkaat saavat mahdollisuuden suorittaa kohoamisen fyysisen kehon sisällä. Aiempina kulta-aikoina piti jättää fyysinen keho, jotta tietoisuus saattoi kohota. Maan ihmiset saavat nyt ensimmäistä kertaa mahdollisuuden kohottaa kollektiivista tietoisuuttaan yhdessä planeettansa kanssa ja ilman kehonvaihtoa. Tällaista ei ole vielä koskaan tapahtunut universumin historiassa.”
Onko siis mikään ihme, että kroppa vähän tutisee, kun tajunnan päivitys on käynnissä? Ja onko mikään ihme, että yhteiskunta ja koko Tellus tutisee liitoksissaan? Kollektiivinen keveys ja kirkastuminen on lähempänä kuin koskaan ennen, mutta siihen on vielä matkaa. Osa porukasta uinuu vielä syvästi painajaiskanavan ääressä.
Voimme kuitenkin osallistua tähän tärkeään prosessiin keskittymällä ennen kaikkea itseemme ja omaan hyvään oloomme. Voimme vaihtaa kanavaa. Jätä mielestä huolet, uutiset, sodat, katastrofit ja kriisit. Pärjäät paljon paremmin ilman niitä. Kaikkein kriittisintä onkin kasvattaa iloa ja kiitollisuutta, sillä ne värähtelevät korkeimmilla tasoilla. Kun tarpeeksi paljon ihmisiä pääsee sille rakkaudelliselle sydämen värähtelyn tasolle, poks, vaihdammekin kaikki taajuutta kvanttihypyn tavoin. Ja se, mitä Christina von Dreien kertoo 5D-tulevaisuudesta, on aivan uskomatonta settiä. Minä ainakin haluaisin olla siellä jo!
Tähän loppuun sain sopivat sanat elokuvasta Summerland, jossa pieni poika pohti jo etukäteen juuri kasatun lennokin hajoamista:
”Mitä jos se menee rikki?” poika mietti.
”Kuulehan nyt,” vastasi tomera täti. ”Elämä on tylyä. Kärsimystä ei voi välttää. Sydämesi särkyy. Ystäväsi kuolevat. Koneet putoavat. Ratkaisevaa on se, miten selviät siitä. Eli: mitä jos se menee rikki?” hän kysyi pojalta.
”Rakennan uuden,” poika hymyili.
”No sitten. Mitä vielä odotat?”
On aika valita, kumpaa haluat ruokkia: omaa oppimisen iloa rajattomien mahdollisuuksien henkisessä kasvukentässä vai sitä ankeuden ja ahdistuksen valotonta tietä, jossa kenellekään ei koskaan käy hyvin. Mahtavaa, että ihan itse voi valita!
Voimme aina rakentaa uuden alun ja ajatella asioista eri tavalla.
Astrologia on avannut minulle tietoa omasta polustani, eli kohottanut värähtelyäni ja laajentanut tietoisuuttani. On siis olennaista ottaa ensin selvää, kuka olet, mitä olet, mistä tulet ja minne menet. Tieto on korkeinta valuuttaa – varsinkin henkisyyteen perustuva tieto.
Terveisin
Virpi Karjalainen
Voit tutustua omaa värähtelyäsi kohottaviin astrologisin tulkintoihin täällä
Palaa Virpi Karjalainen blogi hakemistoon
Tästä Seppo Tanhua blogi hakemistoon
Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon
Tästä Johanna Vilén blogi hakemistoon
Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon
Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon
Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon
Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon
Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon
Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon
Tästä Margie Marketta Mylläri blogi hakemistoon
Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon
Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon
Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle
lue lisää
- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}
- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}
lue lisää
Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )
Piilota
Odota hetki ...
Odota hetki ...
Tämä tulkinta on avain oman ainutlaatuisen syntymähetkesi ymmärtämiseen ja tarjoaa arvokasta tietoa persoonallisuudestasi, vahvuuksistasi ja haasteistasi.
TutustuVapaana ottamaan puheluita
Saat huipputarjouksia ja tietoa kuluvan kuukauden astrologisista tapahtumista!
Odota hetki ...