Astron joululahjaideat

Lahjat läheisillesi nopeasti, ilman ruuhkia!


Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia
Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Virpi Karjalainen

Virpi Karjalainen

4.12.2024

vieraskirjoitus:

Lohikäärmeen hiillos (ja Käärmeen talvihorros)

Tänä vuonna Lohikäärme on näyttänyt mahtinsa. Se on sytytellyt uusia tulia ihmisten elämään, tehnyt äkkinäisiä kieppejä taivaalla ja muuttanut tuulten suuntaa. Se on pyyhkäissyt tulihenkäyksellään murut pöydiltä ja polttanut monelta eläimeltä viiksikarvat. Kun joulu tulla jo jolkottaa, voikin hetken miettiä miten oikein selvisin tästä Lohikäärmeen riehakkaan räyhäävästä kulkuetanssista – ehjin nahoin ja notkein nappaskengin vai menivätkö keisarin vaatteet aivan uusiksi eikä tuhkiakaan jäänyt kotipesään?

Olen kuullut vuoden mittaan monta menestystarinaa – ja monta nyyhky- ja menetystarinaa. Lohikäärme on ollut armollinen toisille ja armoton muille. Vuoden kuninkaana se on jaellut suosiotaan aivan oman mielensä mukaan ja kyntänyt tuhoa siellä missä lystää. Lähipiiriin on tullut vauvoja, uusia asuntoja, apurahoja, töitä tai matkoja ulkomaille – eli ihania uutisia ja onnistumisia. Sitten on ne karummat uutiset, joilta ei piiloon pääse: kuolemaa, sairautta, sotaa, ahdinkoa ja oman talouden kiristymistä niin, että ei ole enää vyössä reikiä eikä tilillä katetta. Kollektiivinen hammastenkiristys uhkaa viedä loputkin purupinnat hampaista.

Oma Lohikäärmeeni kaipaakin jo talviunille kaiken tänä vuonna tapahtuneen jälkeen. On puhkuttu ja puhistu menemään sisäisen tulen voimin ja yritetty olla kärähtämättä omiin tai toisten tarjoamiin liekkeihin. Nyt Lohikäärmeen vuoden tuliset lieskat alkavat jo hiipua hiillokseksi – joten makkarat voi kaivaa jo esille ja istahtaa pimentyvässä illassa hetkeksi hiillostulille happea haukkaamaan ja omaa sykettä tasaamaan. Alamme siis pikkuhiljaa paketoida Lohikäärmeen vuoden energioita joulukääröön, toivoen ettei enää ennätä tulla kovin montaa yllätystä, niitä ikäviä ainakaan.

Tammikuun lopussa (29.1.2025) otamme uudesta paketista esiin Puu-Käärmeen, mutta nyt se on vielä talvihorroksessa ja 11 vuoden päiväunista kohmeessa. Annetaan sen hiljalleen sulaa ja lämmitellä itseään uunin pankolla ennen kuin alamme vaatia siltä vuoden 2025 johtajuutta. Se johtajan pesti kun vaatii paljon panostusta. Lohikäärmeenä tiedän, että huhkia piti!

Mullistuksen vuosi toi kiinalaisen kirjan

Oman eläimen vuodet – kuten minulle kulunut Lohikäärmeen vuosi – ovat aina kiehtovia matkoja mullistukseen. Lohikäärmeen vuodet tuppaavat muutenkin jäämään historian kirjoihin. Omalla kohdallani se ”historian kirja” piti itse ensin kirjoittaa!

Suurin osa vuodestani menikin tiiviisti kiinalaisen astrologian parissa, koska minut muilutettiin kirjoitushommiin ja iskettiin tiukka deadline eteen. Aikani yskittyäni ryhdyin kuumeisesti hommiin, sillä Vuoden Eläimenä ei ole aikaa jahkailla. Olen vieläkin vähän hölmistynyt siitä, että sain puristettua itsestäni lähes 600-sivuisen kirjan alle puolessa vuodessa. Se on Lohikäärmeen vuoden ihme! Itse asiassa se on myös kymmenen vuoden perehtymisen tulos: kiinanpunainen matkani alkoi vuonna 2014 ja kukapa olisi ikinä uskonut, että siitä vuosikymmen eteenpäin kirjoitan itse kiinalaisen astrologian tulkintaoppaan – ja millaisen oppaan! Lohikäärmeen täytyy tietenkin tehdä jotain näyttävää, säväyttävää ja leuat loksauttavaa, kun kerrankin on mahdollisuus. Lukijan leukanivel saattaakin loksahdella pois paikoiltaan mitä pidemmälle hän kirjassani etenee. Esimerkiksi erikoistähdistä tai tyhjistä pilareista ei ole kukaan aiemmin suomeksi kirjoittanut. Minulle oli päivänselvää, että haluan kirjoittaa kiinalaisten eläinten pintaturkin ohi, ihan sinne asian luuytimeen porautuen (vaikka seuraava Vuoden eläin Käärme onkin ihan selkärangaton!).

Jos siis koskaan olet halunnut ymmärtää kiinalaista astrologiaa pintaa syvemmältä, niin nyt siihen on selkokielinen mahdollisuus suomeksi. Tarjolla on niin huumoria, rautalankaa, viihdettä kuin omaa kokemusta, oivalluksia ja syvää ikiaikaista viisautta. Niistä kaikista on 'Kiinalainen astrologia: käytännön opas' tehty. Mukana on myös valloittava kattaus kuvia, jotka avaavat eläinten luonnetta uudella tavalla (tein ne ihan itse tekoälyllä). Olen käsitellyt sekä tuttujen julkkisten karttoja (mm. Adele, Tiger Woods, Pablo Picasso, Vincent Van Gogh, Dan Brown ja J. K. Rowling) että täysin fiktiivisiä hahmoja (kuten Sepi Somerolta, Outi Oulusta ja Heikki Helsingistä), joiden karttoja lähdin tutkimaan aivan tuorein silmin, vailla mitään ennakkotietoja.

Kiinalaisen astrologian tulkintaoppaani onkin erittäin vahvasti tekijänsä näköinen. Jos olet viihtynyt eläimellisten juttujeni äärellä täällä Astron puolella, voin luvata sinulle sangen hauskoja hetkiä kirjani parissa. Odotahan vaan, kun pääset lukemaan karismaattisista Persikankukkaeläimistä, joiden shampanjalaseista ei kuplat tai kainalosta kumppanit koskaan haihdu! Sinua saattaa myös kiinnostaa, onko ihmissuhteissasi Punainen varoitusvalo välkkymässä, onko kartallasi tiukkaa kuria pitävä Pomopilari tai missä kaikki karttasi rahat oikein lymyävät. Jos en tietäisi näitä juttuja jo, niin haluaisin kyllä aivan ehdottomasti perehtyä kiinalaisen kartan salakätköihin!

Kartan laadinnan monet mutkat

Astrokirjani ei kuitenkaan opeta sinua laatimaan karttaa kädestä pitäen itse, sillä nykyään siihen on saatavilla sovelluksia ja laskimia moneen lähtöön. Kerron kuitenkin kirjassani kuinka monessa kohtaa kartan tekeminen voi kosahtaa, jos ei osaa olla tarkkana automaattilaskinten kanssa. Päiväpilari on se helpoin nakki, mutta vuosi-, kuukausi- ja tuntipilari voi mennä myös metsään erinäisistä syistä (kuten: milloin kiinalainen vuosi oikeasti vaihtuu, mihin kellonaikaan kiinalainen kuukausi vaihtuu ja oletko syntynyt kesä- vai talviaikaan Suomen itä- vai länsirajalla jne). Siksi kaikkein helpoin vaihtoehto on tilata Neljän Pilarin perustulkinta Astron sivuilta ennen kirjaani tutustumista ja sitten jatkaa matkaa syvemmälle kartan tulkintaan. Valinta on tietenkin sinun.

Mutta koska Lohikäärmeen vuosi vielä jatkuu ja minun täytyy putsata pöytä ennen kuin luovutan valtikkani Käärmeelle, niin lähden tästä takaisin sorvin ääreen kirjoittamaan vuoden 2025 vuosikatsausta. Palaamme siis astialle tammikuun puolella, kun Kuningaskobra-Käärme nostaa jo päätään ja sihisee uudenvuoden salaiset sävelet. Millainen vuosi meillä mahtaakaan olla edessä? Ehkä vähän vähemmän höyryävä kuin Lohikäärmeen vuosi, mutta ehdottomasti salamyhkäinen ja kokemisen arvoinen.

Tutustu omaan kiinalaiseen karttaasi tutkimalla Neljän Pilarin perustulkintaa. Pääset sen avulla jyvälle omaa luonnettasi parhaiten avaavasta itse-elementistä. Mukaan pakettiin kuuluvat karttasi vuosi-, kuukausi-, päivä- ja tuntieläimet, jotka ovat syntyneet kanssasi yhtä aikaa. Tulkinta on nyt joulutarjouksessaa 15.12.2024 asti ja sillä on täysi tyytyväisyystakuu.

Vuodenvaihteessa lanseerattava Kiinalainen astrologia: käytännön opas kertoo sinulle mitä kaikkea kartallasi perusjuttujen jälkeen tapahtuu. Avaamme silloin suuren punaisen Kiinasta asti lähetetyn tietopaketin kuin Pandoran lippaan, josta ei yllätyksiä puutu.

Terveisin

Virpi Karjalainen

3.12.2024 Astrologi Seppo Tanhua

Vuosi 2025 on Sinun Vuotesi Loistaa

Kuvittele vuosi, jossa jokainen aamu tuo uuden mahdollisuuden, jokainen haaste piilottaa sisäänsä kasvun siemenen, ja jokainen päivä on askel kohti unelmiesi toteutumista. Tämä vuosi, 2025, on juuri se vuosi.

Lue lisää

2.12.2024 astrologi Seppo Tanhua

Kosminen Myrsky ja Cyber-päivän Mahdollisuudet

Joulukuun ensimmäinen täysi viikko käynnistyy ja etenee kohtalaisen tahmeissa energioissa Auringon ja Merkuriuksen tehdessä oppositioita Jupiterille ja neliötä Saturnukselle. Kun vielä Mars lähtee pitkälle peruutusmatkalle tulevana sunnuntaina, niin kannattaa varata paljon kärsivällisyyttä henkiseen eväsreppuun heti maanantaista alkaen.

Lue lisää

Katso päivän ILMAINEN Tarot korttisi

Tarot-kortit tarjoavat syvällisiä oivalluksia elämän tärkeistä kysymyksistä. Ne avaavat symboliikan kautta vastauksia niin ihmissuhteisiin , rakkauteen , uraan , talouteen kuin asumiseenkin. Ota korttien viisaus käyttöösi ja löydä uusia näkökulmia elämääsi! 

Katso oma ILMAINEN korttisi täällä

Astron joulukauppa on auki - upeita avajaistarjouksia täynnä!

Astro.fi-verkkokaupassa on tarjolla upeita joulun avajaistarjouksia astrologisista tulkinnoista. Monet tulkinnat ovat alennuksessa, ja lisäksi aikaa tutkivien tulkintojen yhteydessä saat lisälahjana 2–4 kappaletta 5 kortin tarot-tulkintoja, joiden arvo on 16–32 €.

Käy katsomassa millaisista tarjouksista on kyse

Palaa Virpi Karjalainen blogi hakemistoon

Tästä Seppo Tanhua blogi hakemistoon

Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon

Tästä Johanna Vilén blogi hakemistoon

Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon

Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon

Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon

Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon

Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon

Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon

Tästä Margie Marketta Mylläri blogi hakemistoon

Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon

Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon

Tästä Talvetar blogi hakemistoon

Tästä Tiina Tolvanen blogi hakemistoon

Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle

Virpi Karjalainen

Olen Virpi Karjalainen, tulilohikäärme ja kolminkertainen vesitiikeri. Olen luova ja värikäs tyyppi, joka kulkee omia polkujaan eteenpäin. Maaenergia pitää minut vahvasti jalat maassa. Lohikäärme ja tiikeri pitävät huolen siitä, että pääni sisällä käydään tiukkoja debatteja, kyseenalaistetaan sääntöjä ja suhtaudutaan elämään yhtäaikaa huumorilla ja hartaalla vakavuudella. 

fengshuiaskeleita@gmail.com   +358 50 5499315

 

Virpi Karjalainen

Kommentit


lue lisää



- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}



lue lisää

- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}

Ilmoita ylläpidolle