seuraava »

[Risama]

Jo on vaikeat seurusteluyritykset meikäläisellä ollut tälle vuodelle...Alkuvuodesta skorpionimies, piikikäs sellainen sanan varsinaisessa merkityksessä.Nyt loppuvuodesta oli rapumies.Puhun jo menneessä aikamuodossa vaikkei seurustelu ole virallisesti päättynyt eikä mies ole pystynyt ilman pakenemista keskustelemaan suhteemme tilasta. Se mies on kuin tuuliviiri. Yhdessä hetkessä kaikki ihana katoaa miehen kylmyyteen, aivan niinkuin hän laittaisi kaikki mahdolliset lukot kiinni itsessään. Rapumieheni soutaa ja huopaa.
Toissapäivänä hän suunnitteli menevän kanssani naimisiin  ja nyt tänään hän ei edes halannut ja kun pyysin halausta, niin totesi vain että ei halua antaa mitään toivoa. Viimeiset 2 viikkoa on ollut tälläistä ihmeellistä tuuliviirikäytöstä jota ei tosiaankaan jaksa määräänsä enempää. Enhän minä voi tuollaiseen ihmiseen luottaa joka on niin hukassa itsensä kanssa, että huh...Niinkun yhteiselon kannalta.
Tänään yritin keskustella miehen kanssa siitä missä mennään ja mikä on homman nimi, että lopetetaanko kerralla koko suhde vai mitä tehdään jne. Niin, mies ei kestänyt vaan sananmukaisesti pakeni ilman selityksiä luotani pois. Sillä hetkellä päätin, että nyt mulle riitti, en jaksa enempää tuon ihmisen kanssa.

Nyt olisi kiva lukea teidän kokemuksia rapumiehistä  :

[^^Queen Nefertiti^^]

Tämmöisiä miehiä tuotetaan edelleen jossain labrassa sarjatuotantona nykynaisten "iloksi".. rapujen vastapoolikin pystyy. -Mut hei onneksi tapasin vain 1 sellaisen. Virhepainos? Montako kk olet jaksanut?  Rapumiehet ei koskaan edenneet oikeaan suhteeseen kanssani.. ihme kyllä 2-3 yritti. Ne vaikuttaa tavallaan lämpimiltä.. nämä ravut ei olleet tuuliviirejä, kaksi ulkomaista, se vaan ei edennyt mihinkään.

[Risama]

Kirjoittanut: ^^Golden Sphinx^^

Tämmöisiä miehiä tuotetaan edelleen jossain labrassa sarjatuotantona nykynaisten "iloksi".. e]

  No juu, ehkäpä tuollaisia mörököllimiehiä sitten tarvitaan hieman sekoittamaan pakkaa, ettei kaikki olisi niin helppoa...

Yhteensä 2 kuukautta tämä rapumies ollut kuvioissa. Aloitettiin kaveripohjalta ja päättyy kaveruuteen... Muissa elämänalueilla mies on vakaa kuin kallio, mutta...parisuhteessa täys tumpelo.Tuijottaa vain omaa napaansa ja omia murheitaan, huomaamatta että se kumppani vieressä kärsii kylmyydestä ja puhumattomuudesta.

[^^Queen Nefertiti^^]

Ajattelitko jatkaa toiset 2 kk niin saisit yhtä ihanan 4 kk kokemuksen kuin minä? Vai kannattaisko sanoa itselleen että ehkä minulla ei ole tarvetta tällaiseen? Edes ystävänä?  :

[Risama]

Niin...
Mietittävää on miten jatkan ystävyyspohjalta miehen kanssa.
Päivittäin hänestä kuulen Messengerin välityksellä kun hän itse aloittaa jutustelun. Tänäänkin kyseli kuulumisiani ja vastasin olevani henkisesti väsyksissä häneen. Hän sitten kertoili ettei osaa vastaanottaa hellyyttä ja tunteita eikä antaa niitä toiselle. Sekä inhoaa itsesääliä ja itkua. Ja riitaa vältelläkseen, pakenee,joka on hänen mukaansa ainoa oikea tapa. Ja tunteita ei näytetä, paitsi ilon tunteet. Myönsi olevansa pelkuri jolla on korkeat muurit edessään ja ihmeen tekee se nainen joka ne murtaa.
Minusta ei ole siihen muuriin lekaa heiluttamaan. En jaksa. Ja sanoin hänelle että hänen itsensä on ne muurit murrettava sillä ei sitä kukaan muu tee puolestasi.

[Melodrama]

  Heippa Risama ja muut!Meikä on tavannut juuri tuollaista tuuliviiri-käytöstä sekä ravulta,neitsyiltä että vesimiehiltä.Liekö tuuliviiriys jotenkin näiden merkkien taipumus vai ei,sitä en tiedä.
Nyt olen vihdoin vapaa kenenkään tuuliviirin kieputuksesta,huh,mutta käsittämätöntä ja satuttavaa tuollainen käytös on,vaikka sitä onkin ymmärtäväinen ihminen.
Voimia!Hyvä että pistät rajat.

Ite oon pohtinu pääni puhki,miksi niin usein olen joutunut samaan jamaan,ja ehkä johtuu siitä ,että olen liian lempeä,en jaksa pelata pelejä enkä nalkuta,ja tätä miehet ei kestä.Ei varmaan päde kaikkiin suhteisiin,mutta muuta en keksi,OMALLA kohdallani. 

Otsikolla :"Rapumiesten leikit" pitäisi löytyä täältä foorumilta lisää kommentteja aiheesta!

[^^Queen Nefertiti^^]

Tervehdys Joukkarille.

Mitä ajattelet siitä kun joukkarit tykkää muuten peleistä, urheilu, rahapelit tms, mutta suhteissa ilmeisesti kovin suoria ja vilpittömiä ja miesten venkoilu tuntuu "akkamaiselta". Eikö ole vähän liikaa jos pitäisi pelata eikä saisi olla lempeä? Minäkään en nalkuta. Annan olla, ymmärrän (liiankin hyvin ammatillisesti ilmeisesti) ja haluaisin jopa osallistua (yhteistoiminta)..

[Melodrama]

Totta ainakin mun kohdalla tuo konstailemattomuus suhteessa,kun olen siihen kerran ryhtynyt.Seurapeleistä ja liikkumisesta tykkään ja "koskaan" ei ole tylsää.Aikoinaan olin aikamoinen Dona Juana,mutten petturi.Ehkä mulle on tarpeeksi peliä aina niissä miehissä itsessään,kun ne on mulla ollu niin vaikeita.Toivon että joskus ihastun semmoiseen joka on jännittävä ja turvallinen yhtäaikaa,itse ainakin koen olevani sellainen.

Heh, mäkin välillä joudun "haukkumaan" miehiä "akkamaisiksi"

[Dinah]

Välillä tuntuu siltä että taitaa miehet merkistä riippumatta olla tuuliviirejä... Tai jos ei sitä niin sitten tylsimyksiä   

Risama, ravulle voi ne tunteet olla niin suuria, ettei niitä uskalla näyttää, vaan ne on turvallisinta kätkeä sinne panssarin taakse. Silloin ei kukaan pääse haavoittamaankaan... Hänellä on varmaan joku paha kokemus taustalla. Se että inhoaa itsesääliä ja itkua kertoo minun mielestä siite että ne on hänelle itselleen niin arka paikka ettei kestä nähdä esim. toisen itkevän ja voi jopa pitää itkemistä halveksittavana, jos ei ole sinut oman tunteellisuutensa kanssa.

Inhottavaa tuo venkoilu kyllä on, tiedän tunteen kun ei saa asioita selviksi vaan toinen pakenee, syystä joka jää vain arvoitukseksi! Mutta täytyy kai vaan ajatella niin että siinä on itselläkin jotain opittavaa että ei todellakaan tarvitse jaksaa alkaa sitä "lekaa heiluttamaan". Se on aivan turhaa, sillä kyllä jokainen on vastuussa omista tunteistaan ja suojamuureistaan, ja aikanaan ne muurit toivottavasti murtuu mutta tuskin painostamalla ainakaan.

[Risama]

Kiitos vastauksista! 

Niin, tämä on ensimmäinen rapu kohdallani ja täytyy kyllä sanoa että en ole ennen moista nähnyt, siis noin itsepintaisesti muuria edessään pitävää miestä. Olen itse nouseva rapu ja luulin löytäneeni jollain tasolla samoin ajattelevan miehen, mutta pöh, mitä vielä...Työnsin päätäni syvemmälle vain pettymyksen suohon. 

Hannuli, olen kanssasi ihan samaa mieltä, että joskus tuntuu  että missä on miehet on joko tylsimyksiä tai sitten tuuliviiriä... Ja lisäisin vielä peräkamaripojat. Missä on mies joka puhuu ja pussaa?

Juu, ja viimeksi tänään olen Messengerin kautta tälle ravulle puhunut noista hänen tunteidensa salaamisoperaatioista ja hän myönsi sen että asiaa puhun. Ja sen että hän osaa vain humalassa näyttää tunteensa.
Ja se että hänellä on halaamiskammo ja kun kysyin syytä että mitä ihmettä sinulle on tapahtunut kun noin inhoat halaamista. Niin,hän vastasi että ei ole lapsuudessaan saanut hellyyttä ja kotona ei ole näytetty tunteita. Eikä kuulemma voi muuksi muuttua vaikka haluaisikin.

[Risama]

Ja kiitos Melodrama voimien toivotuksista!

Pakko tosiaan on rajat lyödä eteen, sillä en minä halua tunnekylmää halaamatonta mörökölliä elämääni! Ennemmin yksin kuin huonon kanssa tai sellaisen kanssa jolta ei saa sitä mitä haluaa!

Ja Golden Sphinx...Rasittavaa on tosiaan ollut huomata miten jotakin voi noin kamalasti rakkaus ahdistaa...Mies haluaa minut elämäänsä, mutta ei uskalla... Ja kuka ne muurit lekalla hajottaa kuin rapumies itse jos silloinkaan kun tuntuu olevan itsepäistä sorttia.
Toki viel tässä vaiheessa ihmettelen suuresti,kun en ole ennen törmännyt halauskammoiseen mieheen..

[Dinah]

Juu, ja viimeksi tänään olen Messengerin kautta tälle ravulle puhunut noista hänen tunteidensa salaamisoperaatioista ja hän myönsi sen että asiaa puhun. Ja sen että hän osaa vain humalassa näyttää tunteensa.

No teidänhän täytynee sitten vetää kännit yhdessä!   

Ja se että hänellä on halaamiskammo ja kun kysyin syytä että mitä ihmettä sinulle on tapahtunut kun noin inhoat halaamista. Niin,hän vastasi että ei ole lapsuudessaan saanut hellyyttä ja kotona ei ole näytetty tunteita. Eikä kuulemma voi muuksi muuttua vaikka haluaisikin.

Kyllä luulisi voivan muuttua jos kerran jo tiedostaa ongelman alkusyyn! Vaikka vaikeaa se varmasti on jos jo lapsena on omaksunut sellaiset käyttäytymismallit, ettei (kaikkia)tunteita saa näyttää. Ja etenkin ravulla jolle koti on todella tärkeä, niin voisi kuvitella että on imenyt sieltä vaikutteita keskimääräistä enemmän... Surullista että varsinkin pojista kasvatetaan vieläkin koviksia, ettei saa itkeä tai osoittaa hellyyttä niinkuin se olisi muka joku heikkouden merkki... 

[^^Queen Nefertiti^^]

Nousevatko nämä tunnevamma/sitoutumis/halaamiskammo miehet nyt jotenkin pintaan vai? nimittäin minäkin olin loppujen lopuksi vain yhden sit. kammoisen kanssa. Ei kaikki sellaisia ole ..  > olleet.. tule olemaan.

(http://www.stjohnweddings.com/Jpgs/romance-jan1.jpg)

[Risama]

 
Joo, kyllä nää tunnevammaiset ja muut lieveilmiöt on kyllä jotenkin tapeetilla ollut tänä vuonna. Olen miettinyt pääni puhki, että miksi seuraani hakeutuu kaikki tälläiset miehet.
Mitä oppimista minulla on heistä?
Kun vain haluaisin tasapainoisen suhteen. Vai, pitääkö tässä alkaa toivomaan luusereita ja sen sellasia,niin sit vois osua kohdalle mies joka on kuin minulle tehty?
Tässä kohtaa eloani olen vain niin pirun pessimistinen siihen että löytyisi mies minun tarpeisiini.

No, tälle ravulle on koti myös tärkeä, muttei syntymäkoti/lapsuudenkoti, vaan se missä hän asuu.
Ja isänsä kanssa hän on paljon tekemisissä, äidistään ei kertonut oikeastaan yhtään mitään koko seukkaamisen aikana.
Liekö jotain katkeruuksia äitiä kohtaan jota sitten peilaa kaikkiin naisiin?
Heh, vai viel kännit yhdessä... Saa se mies iha itsekseen vedellä kännejään ja näyttää tunteitaan, minua ei niissä karkeloissa nähdä

[Dinah]

Juu ei onneks kaikki ole sellaisia, ei...  :

Vaan onpa tullut matkan varrella useampaan törmättyä. Ja vastaavasti sellaisiin toisenlaisiin, ah niin kovasti sitoutumisen tarpeessa oleviin!  Olen tässä mietiskellyt että taustalla on varmaankin oma, osittain tiedostamaton pelko siitä että tulee jotenkin kahlituksi ja sidotuksi, sillä sellaista en todellakaan kestäisi  vaikka toisaalta niin kaipaankin ihmistä jonka kanssa voisi jakaa elämänsä. Turvallisempaa haikailla sellaisen perään, josta tietää ettei siihen voi sitoutua?  Helposti jos tuntuu liian varmalta niin lakkaa kiinnostamasta...