Astron joululahjaideat

Lahjat läheisillesi nopeasti, ilman ruuhkia!


Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia
Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Virpi Karjalainen

Virpi Karjalainen

3.10.2019

Lamppu syttyy – oman elämäntehtävän jäljillä

Oletko koskaan pohtinut sitä, miksi olet päätynyt niihin hommiin, siihen ammattiin, jossa olet nyt? Oliko se sattuman oikku, seurasitko jonkun toisen jalanjälkiä? Kuulitko sisäisen äänen, joka osoitti yhteen suuntaan, kun taas ulkopuolelta oli moni huutelemassa, että tuonne noin, tuonne suuntaan?

Jokin suunta on kuitenkin valittava, paikalleen ei voi jäädä tumput suorana seisomaan. Ja niin me pyrimme, pääsemme, opiskelemme, niin me haemme, aloitamme ja kehitymme. Kenties ehkä ensin yhden ammatin saloihin perehtyen, sitten myöhemmin toisen, joskus kolmannenkin.

Harva osuu kerralla oikeaan

Pitää testata, pitää painaa duunia, pitää ehkä väsyä sorvin ääreen. Jotta jaksaa taas kyseenalaistaa valintojaan.

Joitakin asiakkaitani kiinnostaa nimenomaan rakkauselämä, ja niinhän se kiinnostaa minuakin. Silloin katsotaan, mitä kiinalainen kartta siihen osaa sanoa. Toisia mietityttää juuri nämä elämän isot ammatilliset valinnat, olenko nyt oikeassa paikassa, oikeaan aikaan, vai pitäisikö etsiä jotain parempaa, ja milloin olisi oikea aika. Vaikka suoraan en pysty sanomaan, mitä kenenkin on syytä tehdä, koska en välillä tiedä sitä itsekään, niin jokin kirjoittamani lause voi herättää henkilössä oikealla hetkellä lampun, joka kirkastaa oman suunnan. Minullekin on syttynyt monta lamppua matkan varrella, ja niitä seuraamalla olen päätynyt ihan muualle kuin luulin olevani menossa. Silti nyt en vaihtaisi yhtäkään lamppua kirkkaampaan, tai kynttilän liekkiä valotauluun. Näin tämän pitikin mennä, hieman hämärässä haparoiden.

Minulle väläytettiin harvinaisen kirkasta lamppua vajaa vuosi sitten

Minulle sanottiin, että yksinkertaista ja kirjoita. Ja minähän aloin yksinkertaistaa tekemisiäni, ja kirjoittaa aina kun sanomista sisältäni kumpusi. Minulle myös sanottiin, että energiakentässäni näkyy Lohikäärme ja vanha kiinalainen tietäjä. Näiden samojen asioiden parissa olen ennenkin puuhastellut, asunut itämailla, ollut mestareiden opissa. En vain muista sitä tässä elämässä. Olen silti ajautunut sitä tekemään, tutkimaan kiinalaista astrologiaa ja fengshui-energioita, ”sattumalta”.

Olen nykyään sitä mieltä, että mitään sattumaa ei ole

Jokainen kolhu ja nirhaisu elämämme varrella on päätetty, tai ainakin ne ohjaavat meitä tiettyyn suuntaan, jonne meidän on tarkoitus mennä, millaista kiertotietä pitkin tahansa. Sitä suuntaa ja matkan lähtökohtia voi vaikka tutkia astrologian avulla, ja varmistua, että näin se on, tässä ovat ne suuntaviivat, elämäsi mahdollisuudet ja ohjaavat raamit.

Niinpä minä olen nyt tässä, kun elämäni yksinkertaistuu, ajatukset sitä mukaa selkenevät, ja tuo sanojen kirjoittaminen tuntuukin arvokkaalta päämäärältä, ei pelkästään keinolta päästä päämäärään. Ja niin kuin lapsi herättää eloon pehmoeläimet, omat leikkikaverinsa, mielikuvituksen avulla, niin minäkin olen herättänyt henkiin kiinalaiset merkit. Olen antanut niille äänen, tehnyt alunperin kiinalaisista siveltimenvedoista eläviä karvaisia kavereita, joilla on oma äänensä, oma luonteensa. Sitten olen kuunnellut, mitä sanottavaa niillä on. Ja kirjoittanut sen ylös.

Siitä syntyi kiinalaisen astrologian BaZi-tulkinta. En vain sitä tehdessäni tiennyt, että tätäpä olen tehnyt ennenkin. Jossain muussa elämässä. Ehkä peräti itsekin siveltimenvetojen taiturina.

Älä siis pelkää, että olet väärällä polulla, väärässä työpaikassa, väärässä ihmissuhteessa

Olet juuri siellä, missä sinun tällä hetkellä kuuluukin olla.

Sillä kohta voit huomata olevasi jossain ihan muualla, tekemässä jotain ihan muuta, aivan eri ihmisen kanssa.

Se on elämää. Ja niin elämisen arvoista.

Jos haluat kuunnella mitä kiinalaisen astrologian pehmoeläimet ja kovemmat nappisilmät sinulle kertovat, niin BaZi-karttasi perustulkinnan voit tilata tästä. Jollakin kiinalaisella eläimellä voi olla sinulle nyt enemmän asiaa, ja myöhemmin taas joku toinen niistä puhuttelee sinua enemmän. Kiinalainen karttakin elää, sinun mukanasi. Ei energia pysy koskaan paikoillaan.

Terveisin

Kiinalaisen astrologian asiantuntija Virpi Karjalainen

Palaa blogi listaan

Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle

Virpi Karjalainen

Olen Virpi Karjalainen, tulilohikäärme ja kolminkertainen vesitiikeri. Olen luova ja värikäs tyyppi, joka kulkee omia polkujaan eteenpäin. Maaenergia pitää minut vahvasti jalat maassa. Lohikäärme ja tiikeri pitävät huolen siitä, että pääni sisällä käydään tiukkoja debatteja, kyseenalaistetaan sääntöjä ja suhtaudutaan elämään yhtäaikaa huumorilla ja hartaalla vakavuudella. 

fengshuiaskeleita@gmail.com   +358 50 5499315

 

Virpi Karjalainen

Kommentit


lue lisää



- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}



lue lisää

- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}

Ilmoita ylläpidolle


Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )

Piilota

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...




Kommentoi kirjoitusta

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...