Astron joululahjaideat

Lahjat läheisillesi nopeasti, ilman ruuhkia!


Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia
Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Virpi Karjalainen

Virpi Karjalainen

21.1.2021

Energiavaltikka vaihtuu

Tammikuu on aina vähän outoa aikaa. Olemme länsimaisen astrologian mukaan siirtyneet jo seuraavan vuoden puolelle, mutta ne suuret odotukset, joita olemme ladanneet tuohon vuodenvaihtumiseen, eivät heti ala lunastaa itseään. Elämme odotuksen vallassa.

Siihen on selkeä syy. Elämämme kiinalaisen astrologian mukaan vielä edellistä vuotta. Muutos ei ole vielä tapahtunut. Olemme siis edelleen vuodessa 2020, Metalli-Rotan vuodessa, joka pisti maailmankirjat sekaisin ja koronakurituksen alkuun. Vasta kun helmikuu hiljalleen hiipii paikalle, ja Metalli-Rotta vaihdetaan Metalli-Häräksi torstaina 11.2.2021, sitten voimme sanoa, että uusi vuosi on käynnistynyt. Silloin kuvaannollisesti luututaan lattiat, vaihdetaan lakanat, tuuletetaan koko koti ja heitetään Rotta pesuveden mukana pois.

Vaihdos alkaa jo tuntua

Tällä viikolla energioissa on kuitenkin jo muutosta. Keskiviikkona 20.1.2021 Kauriin kuukausi vaihtuu Vesimiehen kuukaudeksi. Tunsin eron heti, Vesimies kun itsekin olen. Uskon taas tulevaan ihan uudella tavalla enkä jaksa märehtiä enää Kauriin raskaissa tunne-energioissa.

Kiinalaisen Tiikerin kuukausi puolestaan alkaa helmikuun alkupuolella, parin viikon päästä. Länsimainen Vesimies ja kiinalainen Tiikeri eivät siis elä täsmälleen samaan aikaan, vaikka näitä merkkejä yleensä yhteen punotaan. Tiikerissä on paljon myös seuraavaa merkkiä, eli länsimaista Kalaa. Länsimainen astrologia siirtyy siis seuraavaan vuoteen ja seuraavaan horoskooppimerkkiin aina ”etuajassa”, verrattuna kiinalaiseen kollegaansa.

Kiinalaisen uudenvuoden toinen nimitys on Spring Festival, eli kevään juhla. Kiinassa vuosi vaihdetaan uuteen siis vasta, kun keväinen uuden alun puuenergia antaa sille täyden tukensa. Kiinalaiset siis tietävät, että talven raskas ja masentavakin vesienergia ei ole oikea aika käynnistää uutta toiveikasta alkua.

Millainen vuosi on tulossa?

Kaikkia kiinnostaa tietysti tietää, että millainen on Metalli-Härän vuosi 2021. Itse otin asiasta tarkemmin selvää vasta tammikuun alun jälkeen, sillä Rotan raskas vesienergia painoi päälle talven pimeimmällä hetkellä, eikä minua kiinnostanut vielä kurkistaa tulevaan. Yritin pysyä vielä viimeiset hetket Rotan kyydissä mukana.

Härän myötä saamme tulevana vuonna onneksi paljon stabiilimpaa energiaa allemme, emmekä enää huku Rotan tunteikkaaseen, pelokkaaseen ja kylmään vesilammikkoon. Tammikuu on itse asiassa kiinalaisessa astrologiassa Härän oma kuukausi, ja se antaa pientä vinkkiä jo siitä, millainen vuosi on tulossa. Nyt käynnistyy hyviä asioita, kuten toivottavasti henkisesti vakaamman Yhdysvaltain presidentin nousu valtaan, sekä kaikenmoista muuta myllerrystä vallan pelikentillä. Tammikuu on pienimuotoinen kurkistusikkuna koko vuoden tapahtumiin.

Aika tarttua töihin

Kerron tarkemmin Metalli-Härän kuulumiset piakkoin julkaistavassa vuosikatsauksessani, mutta luvassa on sellainen tinkimättömän puurtamisen vuosi. Alamme tietää mitä haluamme, kaiken tämän kaaoksen jälkeen, ja nyt on aika tehdä ahkerasti töitä sen eteen. Yksi vuoden 2021 avainsanoista onkin ahkeruus sekä periksiantamattomuus. Laiskuudelle tai päättämättömyydelle ei ole sijaa, koska niiden avulla mikään ei toteudu. Meillä on maailmanlaajuisia raivaustöitä edessä, ja joudumme hartiahommiin. Jos nojailemme lapioon ja katselemme sivusta, jonkun muun kuin meidän itsemme asettamat tavoitteet toteutuvat. Se on oikeastaan tärkein viesti, joka sinun kannattaa Metalli-Härästä muistaa. Metalli-Härkä kyntää itse pellolla, laittaa itsensä alttiiksi. Se ei delegoi muille omia hommiaan.

Metalli-Härän vuodesta 2021 ei luvata helppoa. Se ei ole mikään pehmoeläin, jota voimme jäädä paijaamaan. Se pistää meidät töihin, niska limassa. Se vaatii, että elämme omassa totuudessa, että vihdoin tutkimme, mikä se meidän oma totuutemme edes on. Se tarkoittaa sisäänpäinkääntymistä, jo toista vuotta peräkkäin. Sisäinen kasvuprosessimme siten jatkuu.

Metalli leikkaa edelleen

Metalli-Härän vuodessa on vahvaa metallienergiaa, aivan kuten Rotan vuodessa. Edelleen se terävä Metalli leikkaa vanhaa, aikansa elänyttä pois. Tämä on se vuosi, kun maailmalla rytisee. Lohdullista on kuitenkin, että seuraava vuosi, Vesi-Tiikerin vuosi 2022, ei sisällä yhtään Metallia. Viimeiset kuivat oksat karsitaan siis tänä vuonna elämästä pois, ja ensi vuonna ollaan jonkun ihan uuden tilanteen edessä. Mutta emme voi hypätä suoraan Tiikerin nahkoihin ja skipata tätä kovaa ja ehkä vähän ankaraakin vuotta. Pohjatyöt on tehtävä ensin.

Lohdullisin sanoma Härän vuodessa on maaelementin tuoma vakaus ja sen myötä heräävä tulevaisuudenusko. Sitä vakautta tuskin heti vuoden alussa vielä on, mutta mehän elämme muutosvaiheessa muutenkin. Puskutraktoria tarvitaan vielä moneen otteeseen, sitten vasta on pelto raivattu, kasket kammettu ja Härkä valmis auraamaan uusia uria.

Joustamattomuus voi kuitenkin olla Härän vuonna ongelma. Erilaiset mielipiteet kalahtavat kovasti yhteen, jos kukaan ei anna periksi. Onneksi Härkä on maltillinen ja miettiväinen. Sen pitää tuumata asiaa tovi ennen kuin se laittaa ison ruhonsa liikkeelle. Alkukäynnistyksen jälkeen sen aikaansaamat muutokset ovat pysyviä.

Mieti sinäkin siis rauhassa ennen kiinalaista uuttavuotta, mitä haluat Härän vuonna saavuttaa, mitä haluat karsia elämästäsi, ja mikä on se tärkein kyntöura, johon kylvät tulevaisuuden siemenet kasvamaan. Metallileikkuri vetää kyllä turhat kuvitelmat ja hukkakaurat tien pientareilla sileiksi. Karsi, keskity ja kylvä. Metalli-Härän tinkimätön asenne tarttuu silloin sinuunkin.

Kiinalainen Neljän Pilarin perustulkinta kertoo sinulle minkälainen eläinkattaus sinun bazi-kartaltasi löytyy syntymäaikasi perusteella. Onko Härkä kenties joku sinun neljästä eläimestäsi? Se selviää, kun tilaat tulkinnan hyvissä ajoin ennen kiinalaista uuttavuotta.

Terveisin

Virpi Karjalainen

Palaa blogi listaan

Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle

Virpi Karjalainen

Olen Virpi Karjalainen, tulilohikäärme ja kolminkertainen vesitiikeri. Olen luova ja värikäs tyyppi, joka kulkee omia polkujaan eteenpäin. Maaenergia pitää minut vahvasti jalat maassa. Lohikäärme ja tiikeri pitävät huolen siitä, että pääni sisällä käydään tiukkoja debatteja, kyseenalaistetaan sääntöjä ja suhtaudutaan elämään yhtäaikaa huumorilla ja hartaalla vakavuudella. 

fengshuiaskeleita@gmail.com   +358 50 5499315

 

Virpi Karjalainen

Kommentit


lue lisää



- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}



lue lisää

- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}

Ilmoita ylläpidolle


Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )

Piilota

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...




Kommentoi kirjoitusta

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...