Astron joululahjaideat

Lahjat läheisillesi nopeasti, ilman ruuhkia!


Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia
Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Seppo Tanhua

Seppo Tanhua

7.10.2019

Järisyttävä Ilmastonmuutos aurinkokunnassa

Edellinen blogini herätti keskustelua ja niin oli tarkoituskin. Kiitos kaikista kommenteista. On taatusti aihetta muuttaa monia asioita ihmisten suhtautumisessa luontoon ja luonnonvaroihin, saastuttamiseen, roskaamiseen, ostokäyttäytymiseen, matkustamiseen jne. Lista on loputon, mutta voimme silti tehdä koko ajan oman osamme. Kuinka suuri/pieni vaikutus päivittäisillä päätöksillämme on ilmastonmuutokseen, saa uudet mittasuhteet Nasan tutkimuksista muilla planeetoilla.

Maapallo on osa massiivista aurinkokuntaamme, jonka kaikki tekijät "planeetat" vaikuttavat toisiinsa magneettikenttiensä välityksellä. Pienikin muutos minkä tahansa planeetan olosuhteissa vaikuttaa kaikkiin muihin planeettoihin. Nasan satelliittien ja teknologian ansiosta planeettojen olosuhteita on pystytty tutkimaan hyvinkin tarkasti viimeisten 50 vuoden aikana. Myös aurinkokunnan planeettojen historia miljoonien vuosien takaa on paljastumassa tutkijoille aina vain tarkemmin. Jotain ällistyttävän suurta on tapahtumassa koko aurinkokunnassa juuri nyt.

Nasan tutkimukset aurinkokunnan planeetoista

Viimeisten 40 vuoden aikana kaikki aurinkokuntamme planeetat ovat kokeneet valtavia ilmastollisia muutoksia, joiden tarkkaa syntyperää voidaan vain arvailla. Kirjassaan "Lähdekenttä" David Vilcock kertoo Nasan tutkimuksista mm. seuraavaa: (Tässä on osa tutkimustuloksista esimerkin vuoksi)

•Auringon aktiivisuus 1940 jölkeen kasvanut enemmän kuin  aikaisempien 1150 vuoden aikana yhteensä.
•Aurinko energisin 8000 vuoteen
•Merkuriuksen magneettiset pyörremyrskyt ovat lisääntyneet valtavasti vuoden 2005 jälkeen
•Venuksen kirkkaus kasvanut 2500%  vuosien 1975-2001 välillä
•Marsin ilmakehän tiheys kasvoi 200% ja vuonna 1999 siellä oli 300 kertaa aiempaa voimakkaampi hirmumyrsky
•Jupiterin vesihöyryn määrä kasvoi 300% vuonna 2004
•Saturnuksen plasmapilvi tiivistyi 1000% vuosina 1981-1995
•Hiljainen Uranus valtavien myrskyjen kohteena vuodesta 2007 lähtien. Siihen asti hiljaisin planeettamme.
•Pluton ilmakehän paine kasvanut 300% vuosina 1989-2002
•Maan keskimmäisessä ilmakehässä on nyt 5060% enemmän otsonia kuin aikaisemmin

Nasan arvio aurinkomyrskyistä  (Lähde: MTV uutiset, Jari Heikkilä)    Scientific American -julkaisu 

Tuoreen tutkimuksen mukaan Auringon purkausten synnyttämä geomagneettinen myrsky iskee väistämättä maapallolle lähitulevaisuudessa.

Yhdysvaltain geologian laitoksen tutkijat ovat selvittäneet vuonna 1921 sattunutta myrskyä, joka tunnetaan ”New Yorkin rautatiemyrskynä”.

Geomagneettinen myrsky aiheutti tuolloin laajoja sähkökatkoja Yhdysvalloissa. Tutkijoiden mukaan vastaava myrsky voi tapahtua uudestaan koska tahansa.

Ilmatieteen laitos kertoo sivuillaan maapallon toistuvista lämmönvaihteluista ja siitä, että lähestymässä on seuraava jääkausi, jota ihmisten aiheuttamat päästöt ehkä onnekkaasti hidastavat. Ote on ilmasto-oppaasta, jota kannattaa käydä lukaisemassa vähän tarkemminkin.

"Elämme jääkausien välistä aikaa
Ilmaston alati viilentyessä mannerjäätiköitä alkoi vähitellen ilmestyä pohjoiselle pallonpuoliskollekin, aluksi Grönlantiin vajaat 3 miljoonaa vuotta sitten. Pohjois-Amerikka ja Eurooppa joutuivat jääkauden kynsiin ensimmäisen kerran noin 700 000 vuotta sitten, ja siitä edespäin hyisen kylmät jääkaudet ja leudommat välivaiheet ovat vuorotellen seuranneet toisiaan.

Jääkausien välisiä, tyypillisesti joidenkin kymmenien tuhansien vuosien mittaisia ilmastoltaan lauhkeampia ajanjaksoja kutsutaan interglasiaaleiksi. Parhaillaan elämme yhtä tällaista jääkausien väliin sijoittuvaa lämpimämpää aikaa. Luonnollisen järjestyksen mukaan nykyisen interglasiaalikauden lämpöhuippu olisi jo ohitettu 5000-7000 vuotta sitten. Ilman ihmisten kasvihuonekaasupäästöjä ilmaston pitäisi olla hitaasti viilenemässä kohti seuraavaa jääkautta, joka kuitenkin täysivoimaisena vaanisi vasta muutaman kymmenen tuhannen vuoden kuluttua." Ilmatieteenlaitos/Ilmasto-opas

Jo vuonna 2000 olin kuuntelemassa Tampereen observatoriossa erästä astrononmiaa tutkivaa tiedemiestä, joka kertoi aurinkokuntaamme ja maapallolle tai oikeastaan aurinkokuntamme läpi syöksyvästä fotonimyrskystä, jonka voima vastasi kymmenien supernovien räjähdystä. Silloin tutkijoiden piirissä arveltiin hiukkasmyrskyn vaikuttavan maapallon sisällä olevan sulan ytimen kiertonopeuteen ja sitä kautta maapallolla tapahtuviin muutoksiin eli lähinnä maanjäristyksiin, hirmumyrskyihin, tulivuorten purkauksiin ja napojen nopeutuvaan siirtymiseen, jotka ovat kiihtyneet koko ajan ja vaikuttavat ilmastomme vaihteluihin ehkä hyvinkin paljon.

Ilmastomuutos on taatusti totta ja nykyisessä systeemissä on valtavasti korjattavaa. Lopulta olemme kuitenkin paljon suurempien asioiden kanssa tekemisissä. Ikivanhojen tekstien ja kirjoitusten mukaan se suurempi muutos on lämpötilan kohoamisen sijasta tietoisuuden kohoaminen, jonka voi havaita omilla silmillään, korvillaan ja ennen kaikkea omilla tuntemuksillaan jokapäiväisessä elämässä. Henkinen kasvu on yhä useamman astrologiseen tulkintaan tulevan ihmisen tärkein kysymys. Ahdistuksen sijasta meillä on täysi syy täyttää mielemme iloisella odotuksella. MIKSI?

Kokonaisuus on liian laaja blogissa kirjoitettavaksi, mutta kerron tästä selvästi nähtävissä olevasta positiivisesta ja valoisasta muutoksesta luennollani Hengen ja Tiedon messuilla, Helsingissä 12. ja 13.10. (Luento videoidaan ja lähetän tallenteen kaikille postituslistalla oleville viimeistään joululahjaksi)   Messutietoa tästä

PS. Tarjolla on myös mielenkiintoinen astrologinen matka Roomalaisen historian ja mytologian juurille ensi keväänä. Matkalle mahtuu 20 osanottajaa ja loppuvuoden kisapalkintona on yksi vapaalippu tälle ikimuistoiselle yhteiselle matkallemme. Lisätietoja matkasta löytyy täältä: Astrologinen Matka Rooman kevääseen 15.5 – 19.5.2020

Osallistu kilpailuun tästä linkistä.

PSS. Luennoillani ja osastollamme 222 on jaossa Astrokalenteri loppuvuodeksi veloituksetta joko kokeitavaksi tai lisäaikana olemassa olevaan kalenteriin. Tämä tarjous lunastettavissa ainoastaan messuilta. TERVETULOA!

VIIKOIN TUOTE: Astrokalenteri - Yhteytesi Universumiin ja tietoisuuden laajentamiseen

Palaa blogi listaan

Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle

Kommentit


lue lisää



- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}



lue lisää

- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}

Ilmoita ylläpidolle


Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )

Piilota

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...




Kommentoi kirjoitusta

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...

Tilaa Astrokalenteri

Aloita matkasi kohti korkeampaa tietoisuutta kulta-ajassa

Kulta-ajan tekijänä Astrokalenterin avulla voit tutkia itsensä ja kosmoksen välistä suhdetta kulta-ajassa. Oppiessasi tunnistamaan erilaisia kosmisia kulta-ajan syklejä karttasi syntymätekijöiden kanssa, luot itsellesi merkityksellisempää ja tietoisempaa elämää kulta-ajassa ja sen tekijänä.

Lue lisää