Astron joululahjaideat

Lahjat läheisillesi nopeasti, ilman ruuhkia!


Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia
Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Seppo Tanhua

Seppo Tanhua

17.4.2020

Liity Valoverkkoon (Ei valonsiirtomaksua)

Luulisi, että nyt liikkumiskiellon aikana olisi energiaa varastossa vaikka mihin, mutta Auringon tehdessä neliötä Saturnukselle heti viikon alkaessa saattaa puhti kummasti kadota suureen tuntemattomaan. Tämä kuvio tulee hyvään saumaan, sillä yleisin ongelma tuntuu tällä hetkellä olevan mystinen saamattomuuden tunne. Aikaa olisi monella vaikka mihin, mutta aloittaminen ei sitten olekaan niin helppoa. Tällaiseen puutuneeseen olotilaan vaikuttaa aivan varmasti se, ettei pysty tekemään niitä asioita, jotka aikaisemmin ovat täyttäneet päivän aamusta iltaan. Toinen syy jaksamattomuuteen on mielestäni se, että kehomme käyttää paljon energiaa sopeutuakseen koko ajan kohoavaan värähtelyyn.

Uskon vakaasti siihen, että pystymme kaikki tekemään liikaa ponnistelematta kaiken sen, millä on todellista merkitystä. Itse joudun jättämään suurimman osan aikomistani jutuista tekemättä siksi, että en millään jaksa. Joudun edelleen todistelemaan itselleni, että vähemmän on enemmän, sillä luonteelleni on kovin vierasta olla tekemättä mitään. Samaa kuulen monilta asiakkailta ja ystäviltä. Keskustellessamme asiasta tulemme poikkeuksetta samaan johtopäätökseen siitä, että mitään todella tarpeellista ei silti jää koskaan tekemättä ja kaikilla on sen jälkeen huojentuneempi olo.

Yksi ratkaisu pulmaan

Olen saanut muutaman toiveen uudesta meditaatiosta, jonka voi suorittaa milloin vain ja joka silti sopii myös mahdollisiin yhteismeditaatioihin, joita järjestetään säännöllisesti sunnuntaisin ja epäsäännöllisesti muulloinkin. Tässä blogissa on liitteenä valoverkkomeditaatio, jonka avulla voit milloin tahansa yhdistyä tavallista vahvemmin valoverkkoa ylläpitävään ryhmään. Lisäksi meditaatiossa on vahvistus sille, että teet aivan varmasti asioita oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Meditaatio löytyy tekstinä blogini lopussa ja voit lukea sen varmistuaksesi, että se sopii yhteen ajatusmaailmasi kanssa.

Emme todellakaan voi tietää ensimmäistäkään oikeaa ratkaisua etukäteen tämän henkisen tsunamin vyöryessä ylitsemme tulevien kahden vuoden aikana. Asiat tulevat muuttumaan paremmiksi, mutta joskus hurjan haastavalla tavalla. Tämä meditaatio alentaa kynnystä tarttua haasteisiin heti niiden ilmestyessä, koska ei tarvitse pelätä tekevänsä jotain väärin. Virheitä tulemme kaikki tekemään aiempaa enemmän, mutta virhe ei koskaan ole merkki väärin toimimisesta. Virhe on kokemus, jota ilman kehitys ja onnistumiset ovat täysin mahdottomia.

Korkeammassa värähtelytaajuudessa olemme valmiimpia oppimaan ja nöyrempiä hyväksymään oppimisen hinnan. Taistelu matalamman ja korkeamman värähtelyn välillä tulee ottamaan osumaa jokaiseen ihmiseen eri tavalla. Sinulla on vain oma totuutesi, jonka saatat joutua kääntämään päinvastaiseksi hetkellä millä hyvänsä. Tämä meditaatio ei ota kantaa minkään puolesta mitään vastaan. Värähtelysi kohotessa teet omat kollektiiviseen tietoisuuteen sitoutuneet ratkaisusi, jotka seurauksista riippumatta vahvistavat yhdessä rakennettavaa valoverkkoa parhaalla mahdollisella tavalla.

Valo ja tietoisuus lisääntyvät päivä päivältä. Jokainen meditaatiohetki on kullan arvoinen lahja koko ihmiskunnalle. Kiitos siitä!

Valoverkkomeditaatio tekstinä

"Kuuntelet nyt ohjattua meditaatiota, jonka tarkoitus on auttaa Sinua olemaan jatkuvassa yhteydessä maapallon, aurinkokunnan ja universumin kollektiiviseen tietoisuuteen sekä osallistumaan puhdistavan ja värähtelyä kohottavan valoverkon ylläpitämiseen maapallolla. Varaa tälle meditaatiolle rauhallinen aika ja paikka. Äänitettä ei saa kuunnella työskennellessä tai autoa ajaessa.

Voit antaa silmiesi sulkeutua ja ihanan raukeuden laskeutua kaikkialle kehoosi. Hengitä syvään sisään ja ulos. Jokaisella uloshengityksellä tunnet olosi rentoutuneemmaksi ja vapautuneemmaksi. Huomaat vajoavasi turvallisesti yhä syvemmälle ja syvemmälle hyvältä tuntuvaan rentouden tilaan. Vielä kolme syvää hengitystä, joiden mukana päästät irti kaikista huolista, murheista ja ajatuksista. Yksi…. Kaksi …. Kolme….

Olet nyt omassa keskuksessasi ja pystyt koko ajan tiedostamaan välittömän ympäristösi samalla, kun rentoudut kaikessa rauhassa vieläkin syvemmälle. Tarvittaessa pystyt reagoimaan ulkopuolen tapahtumiin ja heräämään täysin hereille sekunnin sadasosassa missä tahansa meditaation vaiheessa. Voit siis täysin turvallisesti nauttia levollisesta ja rentoutuneesta olotilastasi kehosi painautuessa ihanan raskaana alustaa vasten.

Maapallon ja ihmiskunnan värähtelytason kohotessa nyt nopealla rytmillä, muuttaa maailma ja elämä muotoaan ennalta arvaamattomalla tavalla parempaan, tasapainoisempaan ja harmonisempaan suuntaan. Yhteisen valoverkkomme avulla helpotamme tarvittavien muutosten toteutumista koko maapallolla ja kaikkein konkreettisemmin omassa henkilökohtaisessa elämässämme.

Kollektiiviseen tietoisuuteen ja maapalloa ympäröivään shumanin resonanssiin yhdistyneenä tiedät sydämesi tasolla kaikki yksin ja yhdessä kohtaamasi tapahtumat osaksi suurta suunnitelmaa. Joka kerta tätä meditaatiota tehdessäsi tunnet itsesi vahvemmaksi ja tietoisemmaksi omasta arvokkaasta panoksestasi ihmiskunnan heräämisprosessissa.

Katso nyt sielusi silmin maapalloa ja sitä ympäröivää säkenöivän kaunista valopisteiden verkkoa. Tunne sisimmässäsi se valtava voima, turvallisuus ja rakkaus, joka tämän valoverkon kautta välittyy Sinun lisäksesi kaikille maapallon ihmisille. Tiedät kuuluvasi koko ajan kasvavaan etuoikeutettujen joukkoon osallistuessasi tähän tärkeään tehtävään yhdessä satojen tuhansien kaltaistesi kanssa.

Tunne tuo valon, voiman ja rakkauden virtaus kehossasi ja jokaisessa solussasi kasvavana hyvänolon tunteena. Kaikki on hyvin ja tasapainossa koko maapallolla. Myös Sinun elämässäsi kaikki on oikeassa järjestyksessä juuri tällä hetkellä. Olet syvällä omassa keskuksessasi ja voit vain nauttia kasvavasta rauhan ja luottamuksen tunteesta tämän meditaation aikana ja sen jälkeen.

Suurista koko ihmiskuntaa koskevista muutoksista huolimatta tai oikeastaan niistä johtuen elämä on nyt täynnä uusia aikaisemmasta poikkeavia mahdollisuuksia jokaiselle silmänsä ja sydämensä avaavalle ihmiselle. Värähtelyn kohotessa vanhaan ei ole palaamista siinä muodossa, missä olemme oppineet sen tuntemaan.

Uusi ulottuvuus ja korkeampi värähtely paljastaa meille joka päivä palasen uutta maailmaa ja uutta elämää, jossa Sinulla on oma tehtävä suoritettavana. Tehtävä, jonka vain Sinä tiedät ja jonka vain Sinä pystyt suorittamaan. Valoverkkoon yhdistyneenä tiedät olevasi joka hetki oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Teet sen minkä koet kullakin hetkellä oikeaksi ja tärkeäksi omassa jokapäiväisessä elämässäsi… Elämässäsi on vain oikeita ratkaisuja ja voit nyt tuntea tämän varmuuden asettuvan koko kehoosi.

Aina nukkumaan mennessäsi muistat kuuluvasi tähän suureen valoverkkoon ja luotat siihen, että olet täydellä varmuudella tehnyt oman tärkeän osasi yhteisessä missiossa. Sinun on helppo visualisoida maapallo ja sitä ympäröivä tihenevä, kaunis valoverkko. Mistään muusta ei tarvitse huolehtia. Yhteytesi kollektiiviseen tietoisuuteen ja omaan sisäiseen viisauteesi kasvaa ja kertautuu joka päivä vahvemmaksi ja vahvemmaksi.

Tuemme kaikki toisiamme tähän valoverkkoon yhdistyneinä arjen askareiden keskellä. Vahvistamme toinen toisiamme näkymättömällä ja ilahduttavan usein myös näkyvällä tavalla sosiaalisen median, puheluiden ja kohtaamisten muodossa. Tämä arvokas työskentely valoverkon vahvistamiseksi ja värähtelytaajuuden kohottamiseksi tulee jatkumaan vuosien ajan. Tämä meditaatio ei koskaan vanhene, mutta jossain vaiheessa huomaat olevasi mukana valotyössä keskeytyksettä koko ajan ja silloin tällaiselle erilliselle vahvistukselle ei ole enää mitään tarvetta.

Keskity vielä hetkeksi katselemaan sielusi silmin valoverkon ympäröimää maapalloa hiljaisen musiikin soidessa taustalla ja tunne samalla vahvistavan valoenergian virtaus sydämeesi.

Musiikki......

Palaat nyt rauhallisesti tähän aikaan ja paikkaan tietäen, että jokainen muutos vie kohti valoisampaa elämää ja rakkaudellisempaa maailmaa. Positiivinen odotus täyttää mielesi, kun nyt avaat silmäsi ja jatkat päivääsi tai asetut yöpuulle… Meditaatio on päättynyt."

 

VIIKON TUOTE: Sisäinen Soturi - Opi käyttämään omaa sisäistä tiedostamatonta voimavaraasi

Olet ehkä oppinut pitämään joitakin vahvoja ominaisuuksiasi hyvinä ja joitakin huonoina. Sisäinen Soturi -tulkinta haastaa Sinut kääntämään jokaisen aspektin elämäsi puhtaaksi käyttövoimaksi. Se opettaa Sinut arvostamaan kaikkea itsessäsi. Vasta sitten, kun olet sinut itsesi kanssa, voit olla sinut muun maailman ja ympäristösi kanssa. Kun näet itsesi ’soturina’, olet valmis kohtaamaan tyynesti ja luottavaisesti kaiken, mitä elämä päättää eteesi tuoda.

Palaa blogi listaan

Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle

Kommentit


lue lisää



- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}



lue lisää

- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}

Ilmoita ylläpidolle


Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )

Piilota

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...




Kommentoi kirjoitusta

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...

Tilaa Astrokalenteri

Aloita matkasi kohti korkeampaa tietoisuutta kulta-ajassa

Kulta-ajan tekijänä Astrokalenterin avulla voit tutkia itsensä ja kosmoksen välistä suhdetta kulta-ajassa. Oppiessasi tunnistamaan erilaisia kosmisia kulta-ajan syklejä karttasi syntymätekijöiden kanssa, luot itsellesi merkityksellisempää ja tietoisempaa elämää kulta-ajassa ja sen tekijänä.

Lue lisää