Astron joululahjaideat

Lahjat läheisillesi nopeasti, ilman ruuhkia!


Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia
Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Seppo Tanhua

Seppo Tanhua

3.12.2020

Seppo Tanhua & Sami Minkkinen: Uudenlaisen elämän aika

Olen tutkaillut tulevan vuoden kuvioita enemmän tai vähemmän varautuneella asenteella. Yllätykseksi kuviot tuntuivat kertovan hyvin vapauttavaa tarinaa. Edessämme on henkisen ja fyysisen vapautumisen ja ennen kaikkea uuden elämän löytämisen vuosi. Päättymässä oleva vuosi 2020 näyttää hautaavan tähänastisen järjestyksen ja tekevän tilaa jollekin kokonaan uudelle ja innostavalle todellisuudelle.

Jo sadat Astron ystävät ovat ottaneet käyttöönsä hypnoosin ja NLP:n salaisuudet tähän mennessä. Olen saanut niin paljon positiivista palautetta Samin kurssista, että annan tässä blogissa hänelle mahdollisuuden kertoa oma näkemyksensä tulevaisuudesta.

Terveisin

astrologi Seppo Tanhua

Blogissa NLP valmentaja Sami Minkkinen:

Suurin vihollisemme

Se ei ole yhteiskunta. Se ei ole joku toinen ihminen. Se ei ole työ. Se ei ole velka. Se ei ole lopulta mikään ulkoinen asia elämässämme.

Se pahin vihollinen on usein oma mielemme. Eikä se ole kenenkään syytä. Tässä työssäni olen huomannut sen, että kun saamme mielemme siihen asemaan, johon se on tarkoitettukin, tapahtuu ihmeitä. Vuosien saatossa olen saanut todistaa asioita, jotka voi todellakin luokitella ihmeiksi. Kaikista mahtavinta on se, että tiedän nyt, että jokainen meistä voi olla oman elämänsä ihmeidentekijä.

Mitä sinä haluaisit tehdä ja kokea nyt? Tänään, joulukuun 3. päivä, voi olla elämäsi merkityksellisin päivä. Miksi juuri tänään? Siksi, koska poimit nämä sanat juuri nyt. Kaikki tapahtuu aina oikeaan aikaan. Siksi onkin ihanaa, kun voin oikeasti kirjoittaa tämän sinulle nyt. Se elämän polku, joka on johtanut siihen, että luet näitä sanoja juuri nyt ei ole sattumaa. Se on vain osoitus siitä, että olet ollut aina oikeassa paikassa, oikeaan aikaan. Se mitä näiden sanojen jälkeen tapahtuu, voi olla ihmeellistä, maagista, mutta vain jos valitset niin.

Kuuntele (tai siis lue) tarkkaan

Se mihin kiinnität huomiosi elämässä lisääntyy. Se saa lisää energiaa ja elinvoimaa.

Katso nyt ympärillesi. Missä olet? Mitä näet? Miltä sinusta tuntuu? Mitä aistit?

Niin. Elämämme valinnat ovat yhdessä johtaneet tähän hetkeen - siihen, että todellisuus tässä hetkessä näyttää tältä.

Ja nyt se tärkeä asia: 

Mitä tahansa nyt koetkaan sisälläsi tai ulkoisesti, kaikki asiat ovat muutettavissa, kaikki ongelmat ratkaistavissa. Tässä ja nyt.

Ihan heti.

Ne ”ohjelmat” joita sinä ja minä suoritamme, on iskostettu meihin lapsudessa, usein tiedostamatta ja tietysti lupaa kysymättä. Kun haluat muuttaa elämääsi, tunteitasi, on se prosessi lopulta kaikille mahdollinen.

Jos siis haluat alkaa muuttamaan elämässäsi jotain asiaa, nämä seuraavat sanat ovat sinulle

Lue tämä ja toimi sen jälkeen ohjeiden mukaan.

1. Sulje silmäsi, hengitä syvään sisään.

2. Kuvittele, missä haluat olla tulevaisuudessa, ennen kaikkea millaisia tunteita haluat kokea tulevaisuudessa (iloa, rakkautta, vapautta, onnellisuutta, jne)

3. Anna edellä mainittujen tunteiden kasvaa rauhassa sisimmässäsi. Tunne. Huomaa. Nauti

Sinun tunteesi ovat yksi suuri lähetin ja vastaanotin sille, mitä elämä sinun ympärillesi tuo: Kun muutat sisimpäsi, tunteesi, alkaa elämääsi virtaamaan tätä tunnetta vastaavia asioita enemmän.

Sinun ei tarvitse edes uskoa tulevaan tai tapahtuvaan. Meidän mielemme ja neurologiamme on kuitenkin varustettu siten, että kun kuvittelemme jotain tunnetta, alkaa se tunne nousemaan kehossamme. Se riittää.

Muutoksen parempaan ei tarvitse olla vaikeaa, se voi ja saa olla helppoa. Olisiko siis jo aika sallia itselle enemmän hyvää. Hyvälle ololle ja asioille, kun ei ole määritelty mitään ylärajaa. 

Ja tähän loppuun, mitäpä jos ympärilläsi olisi sadoista hyväntuulisista, hyvällä energialla varustetuista ihmisistä koostuva ryhmä? Se voima, se kannattelu, jota tästä saa on mittaamattoman arvokasta.

Siksi onkin ihana kertoa, että nyt Joulukuun ajan Ihmeiden Vuosi VIP-ryhmäään pääsee vielä mukaan - kurkkaa video täältä koronakaranteenista ja tule ryhmään mukaan.

Vuosi tulee olemaan henkinen ja fyysinen menestystarina

Tulet voimaan paremmin kuin koskaan, tulet saamaan elämääsi asioita, joita et edes uskaltanut kuvitella. Ja mikä parasta - ohjelma on joustava, koska voit tutustua kaikkiin materiaaleihin oman aikataulusi mukaan. Kaikki tapahtumat tallennetaan ja löytyvät helposti netistä. Lisää tietoa löydät Ihmeiden Vuosi VIP ryhmästä täältä: https://www.astro.fi/kulta-aika/kauppa/ihmeiden-vuosi-vip

Lämmöllä,

Sami Minkkinen

P.S.  Annan kurssilleni tyytyväisyystakuun
Voit perua tilauksesi 14 vuorokauden ajan. Mitään syitä tai selityksiä ei tarvita, vaan palautan rahat sinulle heti.

Palaa blogi listaan

Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle

Kommentit


lue lisää



- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}



lue lisää

- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}

Ilmoita ylläpidolle


Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )

Piilota

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...




Kommentoi kirjoitusta

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...

Tilaa Astrokalenteri

Aloita matkasi kohti korkeampaa tietoisuutta kulta-ajassa

Kulta-ajan tekijänä Astrokalenterin avulla voit tutkia itsensä ja kosmoksen välistä suhdetta kulta-ajassa. Oppiessasi tunnistamaan erilaisia kosmisia kulta-ajan syklejä karttasi syntymätekijöiden kanssa, luot itsellesi merkityksellisempää ja tietoisempaa elämää kulta-ajassa ja sen tekijänä.

Lue lisää