Janne Laakso

10.8.2021

Elämän suuri Taikashow

Jos joku on joskus käynyt kuuluisan illuusiomestarin taikuri David Copperfieldin suuressa taikashow:ssa, tietää mikä kirjoituksen perimmäinen ajatus on. Davidin show:ssa ihmiset lentävät, moottoripyörät katoavat kuin tuhka tuuleen, ihmiset siirtyvät hetkessä toiselle puolelle maapalloa ja paljon muuta. Ero meidän omaan taikashow:n on se, että Herra Copperfield on illusiomestari. Meillä on käynnissä ihan aito oma taikashow. Se on tämä meidän oma elämämme, jonka jotkut ovat ehkä huomanneet. Se vasta onkin suuri taikashow se.

Teeskentelemme, että emme tiedä kuinka temput tehdään,

vaikka itse olemme juuri taikurin roolissa. Meillä elämässä on monta kohtaa, jossa joudumme näyttelemään. Tämä kaikki on näytelmää, jossa meillä kaikilla on oma pääosa sekä monta sivuosaa. Mikään ei ole todellista totta, vaan suurta show:ta, vaikka toisin tuntuu. Tässä show:ssa on kaikki mahdollista. Taikurina meidän on mahdollista päättää oma temppumme ja ymmärtää kaikkien temppujen salaisuudet, mikäli näin vain haluamme. Elämää voisikin kutsua taikurikouluksi.

Tässä kirjoituksessa tulenkin kertomaan teille yhdestä monista sivuosanäytelmän kohtauksesta elämästäni viime syksyltä (17-18.10.2020), jossa itse näyttelin Oscar-patsaan arvoisesti sivuosaa. Koko näytelmän ajan tiesin, missä mennään, kuinka kohtaus tulee näytellä, vaikka ego laittoikin toiset vuorosanat aivoihini.

Meillä kaikilla on siis koko ajan näytelmä käynnissä

Miettikää omaa elämäänne, ketä te voisitte kuunnella, missä teidän näytelmän ohjaajanne voisi olla tai kuka hän voisi olla. Sellainen meillä kaikilla on, todella oma ohjaajamme. Erkseen on asia, haluammeko kuunnella häntä vai onko elämä vain turhan hektinen kuulemaan häntä.

Toimitteko järjen kautta, vai sisäisen sielun suunnitelman kautta? Antakaa elämänne liukua eteenpäin, ottakaa vastaan kaikki mitä tulee, nauttikaa kaikesta, älkääkö huolestu mistään. Teitä ohjataan koko ajan juuri oikeaan paikkaan, oikealla hetkellä.

Näitä kohtauksia tulee ja menee koko ajan, joka hetki

Osan kohtauksista ymmärrämme jälkeenpäin. Jutun juoni onkin, että olemme todella oman elämämme Copperfieldejä, jos ymmärrämme näytöksen etukäteen. Tällöin meillä on kaikki avaimet omissa käsissämme, jolloin voimmekin todella päättää omasta elämästämme ja juuri sellaisen taikatempun, kuin haluamme. Tämä viimevuotisen viikonlopun näytelmän kohtaus todisti taas jälleen kerran kaiken tämän, sekä vahvan henkimaailman läsnäolon ja rakkauden. Mitä siis tapahtui ja kuinka kohtaus näyteltiin:

Hain vuoden vaihteessa 2019/2020 mediaaliselle peruskurssille,

jossa siis harjoitetaan yhteyksiä henkimaailmaan ja saamaan viestejä tuolta ”toiselta puolen”. Tähän on pakko sanoa, ettei toista puolta ole olemassa, koska ei ole kuin yksi puoli. Tämänkin me näyttelemme hienosti, ettemme näe ja tajua sitä. Kurssille yleensä hakee enemmän henkilöitä kuin sinne voidaan ottaa. Meillä kotona on erittäin voimakas energeettinen lataus ja avovaimoni kommunikoi henkimaailman kanssa kuvien, sanoi, tuntein, kaikin mahdollisin keinoin. Hän siis näkee edesmenneet, tuntee heidät tunnetiloina ja kuulee heidän viestinsä.

Päätin tammikuussa 2020 käyttää tätä pyhää yhteyttä kysyäkseni "pääsenkö kurssille"? Näin tapahtui yhtenä päivänä, jolloin otimme yhteyden ja kas kummaa, rakas mummoni saapui paikalle, niin kuin usein aiemminkin. Mummoni siis lähti henkimaailmaan jo 1990-luvun alkupuolella. Kysyin asiaa ja mummo vastasi "kyllä sinut sinne hyväksytään, mutta et pääse käymään kurssia loppuun". Itse olin äimän käkenä, että mitä? Mummo ei tähän syytä kertonut, koska meidän tulee kokea ja antaa tiettyjä kokemuksia muille. Kurssi alkoi 1.2.20. Helmikuu meni ihan niin kuin pitikin. Yhtenä maaliskuisena päivänä mummoni taas jälleen kerran tuli istuntoomme ja kertoi, että; "kurssiin tulee nyt pieni katkos ja se jatkuu syksyllä". Taas olin, että jaahas, että mitäs nyt? Asiathan selvisikin maaliskuun puolessa välin, mikä syy oli – Pandemia saapui. Keväällä ja kesällä odotin, miten koronan kanssa käy, jotta pääsisimme jatkamaan kurssia. Mummo kävi kymmenissä istunnoissamme ja tarina ei muuttunut lainkaan; "Janne, et pääse käymään kurssia loppuun". Kurssi jatkui taas kesän jälkeen elokuussa ja syyskuussa.

Takaraivossani kummastelin koko ajan, että

mikä voi olla, etten pääsisi käymään kurssia loppuun. Se tuntui niin kaukaiselta mysteeriltä, jota todella ihmettelin. Syyskuu meni ja tuli lokakuu. Lokakuun alkupäivien kurssijakso meni hyvin. Kurssin päätösjakso olisi (17-18.10.2020). Se on viikonloppu, jossa molemmat päivät, sekä la että su tulee olla paikalla, koska olisi ns. näyttö mediaalisesta työskentelystä. Tuo mysteeri, etten pääsisi käymään loppua kolkutteli päässäni koko ajan. To 15.10 pidimme istunnon ja kyllähän se mummo taas saapui paikalle. Mummo sanoi edelleen, että; "Janne, olen 9 kk:n ajan sanonut, ettet pääse käymään kurssia loppuun." Kysyin, että mitä hittoa tässä vielä voisi tapahtua, etten pääse – eihän mummo tietenkään vastannut. Ajattelin, että katsotaan, menen jos pääsen.

Tuli la aamu 17.10 ja naureskelin, että tässä sitä kurssille mennään, että tuskinpa mitään estettä tulee. Ajattelin, että kerrankin mummo oli väärässä tai sitten tieto ei vaan ollut oikeaa.  Kävelin autolle, oli ollut kylmä yö ja ikkunat huurteessa. Istuin autoon sisälle ja sähköikkunat kun nykyään on, niin sillähän ne huurteet saa hyvin poispyyhitty.  Laskee vaan sähköikkunat alas ja nostaa ylös. Molemmat sivuikkunat rullasivat alas ja ylös.... paitsi kuljettajan sivuikkuna jäi alas. Ikkuna ei liikkunut ylös lainkaan, eikä sen moottori inahtanutkaan. No aloin nauraa kovaan ääneen ja sanoin "niinpä tietysti rakas mummoni". Olisin voinut jättää auton pihalle ja lähteä julkisilla. Helsingissä kun asuu, niin autoa ei vaan voi jättää mihinkään ikkuna auki. Aloin selaamaan autokorjaamoiden aukioloaikoja lauantai päivänä. No nehän olivat suuremaksi osaksi kiinni. Mietin todella mitä teen. Ajoin keskustan läpi Herttoniemeen (tunnetusti paljon autoliikkeitä ja -korjaamoita) ikkuna auki. Pakkohan se oli saada kuntoon. Seitsemän liikettä/korjaamoa kävin läpi ennekuin löysin auki olevan korjaamon, joka korjasi ikkunan ja kytkimen (sähköikkunan kytkin oli rikki) ja pääsin jatkamaan matkaa. Kurssiltani oli ilmoitettu, että voisin mennä myöhässä paikalle, jotta saisin sunnuntaina suoritettua  mediaalisen näytön.

Kaahasin autolla kotiin, join kupin kahvia ja katsoin, että on aikaa vielä klo. 14, jolloin kurssi jatkuu. Sanoin avovaimolleni, että mikähän juttu tää ikkuna homma on? Kysytäänpä pikaisesti mummolta, ennen kuin lähden kurssille. Näin tehtiin ja mummohan saapui jälleen paikalle ja sanoi; "Janne et pääse käymään kurssia loppuun. Johan se on kerrottu moneen kertaan." Olin jälleen kerran hyvin hämilläni.

No itselläni on kova pää, enkä luovuta helposti

Ajattelin, että henkimaailma testaa halukkuuttani osallistua kurssille. Lähdin ajamaan todella varovaisesti, ettei vaan mitään kävisi. Pääsin turvallisesti perille kurssipaikalle ja kaikki olivat onnellisia, että pääsin paikalle. Olihan tarina jo tässä vaiheessa ”legenda”, ainakin itselleni.

Lauantaina meillä alkoi klo. 14 kenraaliharjoitus viestin välityksestä. Sunnuntai oli tulossa ulkopuolinen ryhmä saamaan viestejä henkimaailmasta. Oma vuoroni oli seitsemäntenä. Kuudennen kohdalla eteeni tuotiin valokuva henkimaailmasta olevasta herrasta. Se oli selkeä kuva, joka minun piti vain kuvailla. Yleensä se tuodaan vasta kun pääsee "estradille", mutta jostain syytä se tuotiin ennen vuoroani ja takariviin, missä istuin. Ajattelin, että meneepä tämä helposti tällä kertaa.

Tuli vuoroni,

kävelin eteen, tunsin kuinka housunlahkeeni oli hieman huonosti ja päätin korjata sitä. Kumarruin alas ja....... PIX, PAX JA POX sanoi alaselkä. Viiltävä kipu meni koko kropan läpi ja tuntui että menetän tajuntani. Päätin, että vien tämän kunnialla loppuun. Kuvailin henkimaailman herran ja sain selkeän viestin häneltä tietylle henkilölle. Vedin tämän siis pikavauhtia, koska kipu oli valtava. Tämän jälkeen menin takaisin paikalleni, en pystynyt istumaan, enkä oikein seisomaankaan. Kärvistelin siinä tunnin verran ja sanoin, että on pakko poistua kotiin, koska selässä oli viiltävä kipu. Ajattelin, että pääsisin lepäämään, koska sunnuntaina olisi se pääpäivä.

Menin kotiin ja saavuttuani kävin lattialle makaaman, enkä enää päässyt sieltä ylös - kipu oli niin kova. Siinä maassa makoiltuani otin vahvat kipulääkkeet, jotta saisin edes nukuttua. Olihan se pakko pyytää mummo vielä kerran paikalle selvittämään tarkemmin tästä aiheesta. Niin se mummo saapui, tietysti tiesi etukäteen mistä aiheesta kysyisin. Ei minun tarvinnut enää kysyä mitään, viesti oli selvää selvempi.

Voitte jo kaikki mielessänne kuvitella oman mummonne ”nauravan”

ja sanovan vastaavanlaisessa tilanteessa; ”niin, koko ajan olen sanonut, ettet pääse käymään kurssia läpi. Et vaan uskonut ikkuna-asiasta tarpeeksi, joten oli keksittävä vielä muuta. Se ikkunankytkin, oli minun ideani, sanoi mummo. Olin kanssasi autossa, kun olit lähdössä kurssille ja vähän sotkin sähköjuttuja." Tässä vaiheessa itse olin kyllä hieman haavi auki, ai että tällainen juttu. Mummo jatkoi: "sinulla on vaan niin kova pää, ettet luovuta ja usko vähällä, ja emme olisi halunneet selkään kajota, mutta asia tehtiin, niin kuin se oli suunniteltu".

No minä en voinut enää muuta kuin nauraa, vaikka sekin sattui selässä. Oli pakko hieman härnätä henkimaailmaa ja kysyin mummolta, että mitäs jos lähdenkin huomenna kurssille. Mummo vastasi; "Toki voit yrittää, mutta se ei onnistu mitenkään ja olisiko nyt hyvä uskoa, ettet mene. Selkäsi on sunnuntai aamuna todella kipeä, mutta parannamme sen pikapuolin. Maanantaina selkäsi on taas kunnossa."

Tähän totesin; ”kiitos mummo, uskon nyt ja kaiken tämän tarkoituksen”. Mummo lisäsi tähän "Janne, itse olet kirjoittanut oman sielunsuunnitelmasi ja tämä kohtaus on täysin itsesi kirjoittama. Me pidimme vain huolen siitä, että se menee käsikirjoituksen mukaisesti.

”Tämän kaiken tarkoitus oli se, että tietyt ihmiset saavat tästä kokemuksen ja he tulevat huomaamaan tämän myöhemmin. Janne, sinä autoit tällä tiettyjä ihmisiä eteenpäin omassa elämässään uhrautumalla koko kurssin vuoksi. Toki sait itse myös paljon".

En voinut enää mitään muuta kuin olla haavi auki ja ihmetellä tätä Universumia,

sen suunnitelmaa ja kaiken loksahtamista paikoilleen omalla ajallaan, täydellisesti.

No la ilta oli selän kanssa todella hankala. Sain onneksi nukuttua. Sunnuntai aamu koitti ja ei ollut mitään toivoakaan lähteä kurssille, niin kuin mummo oli sanonut. Tuli sunnuntai ilta, kipu alkoi hellittää. Maanantaina 19.10.20 selkäkipu todella oli hellittänyt ja pystyin jo kävelemään, istumaan ja aika normaalisti olemaankin. Näinhän se henkimaailma ilmoitti, että parantavat sen pikapuolin kuntoon, jotta pääsen taas vauhtiin. Eihän kyseessä ollut kuin tuo sunnuntai päivä, mikä piti minut pois kurssilta.

Mitähän tähän kaikkeen nyt voi sanoa

Ei juurikaan mitään, muuta kuin olla haavi auki, nauraa ja lempeydellä sekä rakkaudella muistaa ihanaa mummoani, joka auttaa minua tilanteessa kuin tilanteessa. Meidän perheemme on etuoikeutettu tuntemaan henkimaailmasta kaikkea ja kaikenlaista tietoa 24/7. Henkimaailma on palvelemassa meitä ja me taas autamme henkimaailmaa.

Se miksi kirjoitin tämän tarinan, niin haluaisinkin teidän kaikkien pysähtyvän hetkeksi, tunnustella omaa sisintä ja kuunnella mitä henkimaailmalla on asiaa. He ovat koko ajan läsnä ja antavat meille tietoa mitä ihmeellisemmästä asiasta. Meditaatio on yksi parhaimmista apuvälineistä. Kuunnelkaa omaa sisimmän ääntä, älkää järkeilkö asioita, se vie harhaan niin kuin tässäkin tapauksessa. Kaikki viestit ja tiedot mitä meille henkimaailmasta on viimeisen kahden vuoden aikana tullut, on mennyt juuri niin kuin henkimaailma on sanonut - AIVAN KAIKKI.

Aloitin tämänkertaisen blogitekstini lauseella, joka kuvaa tätä meidän olemistamme täällä: "Tämä elämä on kuin suuri taikashow. Teeskentelemme, että emme tiedä kuinka temput tehdään, vaikka itse olemme taikurin roolissa".

Taikatemppu onkin juuri se, että ymmärrämme sisimpämme voiman

sekä tarkoituksen tietyille asioille. Ymmärtämällä tämän kaiken, voimme ohjeistaa omaa kehoamme sekä mieltämme tässä kaikessa, jolloin kaikki taikatemput ovat todella meidän omiamme.

Tarinan opetuksessa, jossa tietyt ihmiset saivat tietyn kokemuksen, on myöskin selvinnyt. Tästä tulen varmasti julkaisemaan oman tekstinsä, kun aika on. Se vasta tarina ja kokemus onkin, jonka kaikki te saatte vielä tuntea, nähdä sekä todellakin ihmetellä!

Ihanaa ja rakkaudellista syksyn alkua kaikille ja mummoltani terveisiä kaikille lukijoille.

Terveisin
Janne Laakso

Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle

Janne Laakso

Olen Janne Laakso Helsingistä, perheellinen ja hyvinvointialan yrittäjä. Olen toiminut lähes koko elämäni turvallisuusalalla eri tehtävissä, kansainvälisessä yrityksessä. Viimeisten vuosien aikana olen keskittynyt mm hyvinvointialaan, niin fyysiseen kuin henkiseenkin. Tällä hetkellä omistan yrityksen 4 D Meditation & Wellness, joka keskittyy kokonaisvaltaiseen henkiseen hyvinvointiin. Tämän lisäksi olen mukana Tietoisuus Ry:n hallituksessa.

Omaa henkistä kasvumatkaani ja sisäistä unelmaani työstän rakkauden, totuuden ja ilon kautta. Ihmisten auttaminen, välittäminen sekä pyyteettömyyden esilletuonti ovat lähellä sydäntäni. Kasvun ja totuuden matkalla etsin Universaalia hyvinvointia elämääni, sekä haluan jakaa sitä sanomaa kaikille teille muillekin kirjoitusteni muodossa. Toisinaan kasvaminen ja siihen liittyvä totuus kieltämättä koskettaa, satuttaa, pelottaa, mutta myös rakastaa ja vapauttaa meidät oman egomme vallasta antaen sielumme valon hiljalleen alkaa kukoistamaan ennen näkemättömällä tavalla. Tervetuloa seuraamaan henkisenmatkan aiheisia blogejani.

T. Janne Laakso
www.tietoisuusry.fi